Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Keinulauta
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Pii istuu keinulaudalla, mutta yksin ei karhukaan voi keinua. Päivä toisensa jälkeen Pii odottaa keinulaulaudalla ja kirjoittaa lyhyitä huomioita muistikirjaansa. Eräänä päivänä suuri kuusi kaatuu ja lennättää Piin ohi taivaan kannen ja avaruuden reunan.Piin yksinäinen odotus muuttuu seikkailuksi, jonka aikana hän tapaa Kuun, honkkeleita, unneja, kalakin, haitaran sekä toisen karhun. Pii oppii paljon keinumisesta - ja ystävyydestä. Timo Parvelan viisasta ja oivaltavaa tekstiä tukevat Virpi Talvitien vahvat ja persoonalliset kuvat.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Tekstinäyte:
Pii käveli polkua metsään. Aurinko täplitti maata, eikä metsä ollut enää lainkaan pelottava. Välillä Piistä tosin tuntui, että joku seurasi sitä. Se oli epämiellyttävä tunne, kuin jokin epämääräinen kutina turkin alla. Sitä olisi tehnyt mieli raapia, mutta se lakkasi heti kun yritti.
Pii pysähtyi kuuntelemaan. Vain linnut pitivät ääntä. Kaikki oli luultavasti pelkkää kuvittelua. Pii tuhahti itselleen ja jatkoi matkaansa.
Keskipäivän aikoihin se saapui pienelle aukiolle. Sininen taivas virkisti sen apeaa mieltä, sillä muuten ympärillä oli vain loputtomiin puita. Kaikki oli vihreää, paitsi sininen taivas ja keltainen piste korkeimman puun latvassa. Se ei ollut aurinko, sillä aurinko oli suurempi. Se ei ollut voikukka, sillä voikukka oli pienempi. Lopulta Pii tuli niin uteliaaksi, että se päätti kiivetä puuhun. Samalla se voisi ottaa selville kuinka pitkälle metsä ulottui.
Puu oli korkea, korkeampi kuin muut, ja Piin täytyi kavuta aivan sen latvaan saakka ennen kuin se erotti ilmapallon, joka oli takertunut narustaan puun ylimpään oksaan. Puiden latvat levittäytyivät joka puolelle kuin valtava matto. Kaukana oli jotain harmaansinertävää joka ehkä oli järvi. Pii pohti oliko järvi se sama, jonka keskellä asui kalakki. Tuuli huojutti puun oksia ja Pii pelkäsi. Se toivoi olevansa jälleen kalakin luona ja aprikoi voisiko se kenties irrottaa ilmapallon ja leijua takaisin järvelle, mutta pallo näytti siihen pieneltä.
Tekstinäyte:
Pii käveli polkua metsään. Aurinko täplitti maata, eikä metsä ollut enää lainkaan pelottava. Välillä Piistä tosin tuntui, että joku seurasi sitä. Se oli epämiellyttävä tunne, kuin jokin epämääräinen kutina turkin alla. Sitä olisi tehnyt mieli raapia, mutta se lakkasi heti kun yritti.
Pii pysähtyi kuuntelemaan. Vain linnut pitivät ääntä. Kaikki oli luultavasti pelkkää kuvittelua. Pii tuhahti itselleen ja jatkoi matkaansa.
Keskipäivän aikoihin se saapui pienelle aukiolle. Sininen taivas virkisti sen apeaa mieltä, sillä muuten ympärillä oli vain loputtomiin puita. Kaikki oli vihreää, paitsi sininen taivas ja keltainen piste korkeimman puun latvassa. Se ei ollut aurinko, sillä aurinko oli suurempi. Se ei ollut voikukka, sillä voikukka oli pienempi. Lopulta Pii tuli niin uteliaaksi, että se päätti kiivetä puuhun. Samalla se voisi ottaa selville kuinka pitkälle metsä ulottui.
Puu oli korkea, korkeampi kuin muut, ja Piin täytyi kavuta aivan sen latvaan saakka ennen kuin se erotti ilmapallon, joka oli takertunut narustaan puun ylimpään oksaan. Puiden latvat levittäytyivät joka puolelle kuin valtava matto. Kaukana oli jotain harmaansinertävää joka ehkä oli järvi. Pii pohti oliko järvi se sama, jonka keskellä asui kalakki. Tuuli huojutti puun oksia ja Pii pelkäsi. Se toivoi olevansa jälleen kalakin luona ja aprikoi voisiko se kenties irrottaa ilmapallon ja leijua takaisin järvelle, mutta pallo näytti siihen pieneltä.
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Alkukieli
Palkinto
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
83
Kustantaja
Kieli
Kuvittaja
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
83