Kovat kundit eivät tanssi

Norman Mailer jatkaa ällistyttävää vaellustaan omassa kehässään ja amerikkalaisen romaanin kehässä. Julkaistuaan jättimäisen tappo-, oikeus- ja kuolemanrangaistusdokumenttinsa Pyövelin laulu hän toisessa järkäleessä Muinaiset illat loikkasi ammoiseen Egyptiin, ja hänen uusin romaaninsa Kovat kundit eivät tanssi puolestaan merkitsee lähinnä paluuta 1950-luvun kuuluisan esseen The White Negro ja kahdenkymmenen vuoden takaisen romaanin Amerikkalainen unelma teemoihin. Jälleen on kysymys ihmisen omien mahdollisuuksien rajojen avaamisesta ja koettelemisesta kokemuksen äärille saakka, ja jälleen jää toteutumatta kirjailijan vanha oppi, jonka mukaan tuo oman mahdollisen alueen avaaminen antaisi muillekin tilaisuuden samaan ja sitä kautta johtaisi yhteistoimintaan. Epävarmaksi tämä uusi romaani kyllä jättää; siinä on perinteisen amerikkalaisen rikostarinan piirteitä, ehkä vielä enemmän jonkun Cornell Woolrichin kuin Chandlerin mieleentuovia, mutta siinä on myös semmoista groteskiutta, joka jo lipsuu mustan huumorin puolelle. Kielen rikkauden ja kerronnan riennon Mailer on säilyttänyt - kuten myös hänen mainio suomentajansa -, mutta enpä lähde arvuuttelemaan minne hän on matkalla. Edes tässä kirjassa, saati seuraavassa.