Taantumuksellisen uskontunnustus
Tyyppi
esseekokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Timo Hännikäisen esseekokoelma Taantumuksellisen uskontunnustus (Savukeidas, 2007) on harvinaiseksi käyneen lajityyppinsä hienoimpia julkaisuja pitkään aikaan. Teos on luonnollista jatkoa runokokoelmille Istun vastapäätä (WSOY, 2002) ja Kilpailevan lajin muistomerkki (Savukeidas, 2005). Jälkimmäinen läheni aforistisuudessaan jo esseemäistä ilmaisua niin muodon kuin sisällönkin kannalta. Teos käsitteli havahtumista, oman ekologisen maailmankuvan muotoutumista koskettavasti ja ironisesti.
”Kesä on tiivistynyt pullolliseksi punaherukkamehua, nyt lumi painaa
marjapensaan oksia. Vuodenajat puhuvat pitkin tosilausein: mitään ei
todella tapahdu, asiat vain vaihtuvat. Ruoholla on tahto, lumen tahtoa
voimakkaampi, päästäisen jäätynyt raato on keväällä hyönteisten kohtu.”
Taantumuksellisen uskontunnustuksessa Hännikäinen kirjoittaa runokokoelmastaan ja tavoitteestaan kirjoittaa luonnosta uudella tavalla – ei ulkopuolisena tarkkailijana vaan sen sisäisenä kokijana. Esseessä ”Lintulyriikan mahdollisuuksista” hän toivoo runoilijoiden menevän kirjaimellisesti metsään, turpeeseen, hyttysten kupattaviksi. Yhteenkuuluvuus ei-inhimillisen luonnon kanssa täytyy kokea konkreettisesti omassa nahassa ennen kuin kokemuksen voi kääntää lauseiksi ja sanoiksi. Hännikäinen jatkaa perinteisten runokäsitysten purkamista ”Jäähyväiset postmodernismille?” -esseessä, jossa hän hahmottelee tulevaisuuden postmodernistisista kliseistä vapaata runousoppia.
Hännikäinen on yhteiskunnallinen kirjailija, jonka jokaisesta lauseesta ja runosta huokuu ahdistus maailman nykyisestä tilasta ja suunnasta. ”Joutilaan pohdintoja, heikkoa ja toivotonta vastarintaa” aiheena on Pentti Linkola kirjailijana, jolla tyyli ja ajatus ovat aina yhtä. Kokoelman nimikkoesseessä Hännikäinen esittelee taantumuksellisen maailmankuvansa ja puhdistaa konservatismin käsitteen ylimääräisistä merkityskerrostumista. Hännikäisen mukaan edistykseen ja jatkuvaan kasvuun uskova maailma on sijoiltaan, ja nykyinen meno ei ole hyväksi kenellekään. Ainoa toivo löytyy taantumuksellisuudesta, tradition ja rajallisuuden arvon ymmärtämisestä. Keskiaikaisessa kosmologiassa maailma ymmärrettiin rajalliseksi ja rajatuksi kokonaisuudeksi, ja ihminen perisynnin kanssa piehtaroivaksi mitättömyydeksi. Nykyaikana ihminen on nostanut itsensä luomakunnan ja oman itsensä herraksi, ja toimintaa rajoittavat perinteet ja traditiot on unohdettu.
Hännikäinen käsittelee erillisissä esseissä myös elokuvaa, Ridley Scottin ”Alienia” ja Michael Haneken tuotantoa kokonaisuudessaan. Hän kirjoittaa kiinnostavasti myös populaarikirjallisuudesta eli Charles Jacksonin alkoholikuvauksesta Tuhlattuja päiviä (Love kirjat, 1989), joka on jäänyt Billy Wilderin elokuvan varjoon. Kokoelmassa on erillinen osasto myös poliittisille aiheille, joissa käsitellään mm. Euroopan Unionia ja Unabomberia. Teos päättyy ansiokkaaseen tutkielmaan T.E.Hulmen ajattelusta. Hulme oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa elänyt englantilainen eksentrikko, jonka ydinajatuksena oli edistysuskoon kohdistuva kritiikki. Hännikäinen pureutuu Hulmen kirjoituksiin suvereenilla otteella ja lukijalle jää nälkä tietää miehestä lisää.
Hännikäisen kokoelma on vaikuttuva kokonaisuus, jossa moninaisten aiheiden taustalta aistii selkeän linjan ja näkökulman. Esseiden kokonaisuudesta hahmottuu kuva periaatteiden miehestä, josta huokuu kuitenkin lämpöä ja ymmärtämystä. Maailma on sijoiltaan ja syypäitä olemme me kaikki, syyttävä sormi kohdistuu kuitenkin myös itse Hännikäiseen. Hän ymmärtää periaatteen ja käytännön välisen ristiriitaisuuden. Ristiriitaa on yritettävä sietää. Tämän Hännikäinen tekee itseironian ja tunnustuksellisuuden keinoin.
- JU - Sanojen aika
”Kesä on tiivistynyt pullolliseksi punaherukkamehua, nyt lumi painaa
marjapensaan oksia. Vuodenajat puhuvat pitkin tosilausein: mitään ei
todella tapahdu, asiat vain vaihtuvat. Ruoholla on tahto, lumen tahtoa
voimakkaampi, päästäisen jäätynyt raato on keväällä hyönteisten kohtu.”
Taantumuksellisen uskontunnustuksessa Hännikäinen kirjoittaa runokokoelmastaan ja tavoitteestaan kirjoittaa luonnosta uudella tavalla – ei ulkopuolisena tarkkailijana vaan sen sisäisenä kokijana. Esseessä ”Lintulyriikan mahdollisuuksista” hän toivoo runoilijoiden menevän kirjaimellisesti metsään, turpeeseen, hyttysten kupattaviksi. Yhteenkuuluvuus ei-inhimillisen luonnon kanssa täytyy kokea konkreettisesti omassa nahassa ennen kuin kokemuksen voi kääntää lauseiksi ja sanoiksi. Hännikäinen jatkaa perinteisten runokäsitysten purkamista ”Jäähyväiset postmodernismille?” -esseessä, jossa hän hahmottelee tulevaisuuden postmodernistisista kliseistä vapaata runousoppia.
Hännikäinen on yhteiskunnallinen kirjailija, jonka jokaisesta lauseesta ja runosta huokuu ahdistus maailman nykyisestä tilasta ja suunnasta. ”Joutilaan pohdintoja, heikkoa ja toivotonta vastarintaa” aiheena on Pentti Linkola kirjailijana, jolla tyyli ja ajatus ovat aina yhtä. Kokoelman nimikkoesseessä Hännikäinen esittelee taantumuksellisen maailmankuvansa ja puhdistaa konservatismin käsitteen ylimääräisistä merkityskerrostumista. Hännikäisen mukaan edistykseen ja jatkuvaan kasvuun uskova maailma on sijoiltaan, ja nykyinen meno ei ole hyväksi kenellekään. Ainoa toivo löytyy taantumuksellisuudesta, tradition ja rajallisuuden arvon ymmärtämisestä. Keskiaikaisessa kosmologiassa maailma ymmärrettiin rajalliseksi ja rajatuksi kokonaisuudeksi, ja ihminen perisynnin kanssa piehtaroivaksi mitättömyydeksi. Nykyaikana ihminen on nostanut itsensä luomakunnan ja oman itsensä herraksi, ja toimintaa rajoittavat perinteet ja traditiot on unohdettu.
Hännikäinen käsittelee erillisissä esseissä myös elokuvaa, Ridley Scottin ”Alienia” ja Michael Haneken tuotantoa kokonaisuudessaan. Hän kirjoittaa kiinnostavasti myös populaarikirjallisuudesta eli Charles Jacksonin alkoholikuvauksesta Tuhlattuja päiviä (Love kirjat, 1989), joka on jäänyt Billy Wilderin elokuvan varjoon. Kokoelmassa on erillinen osasto myös poliittisille aiheille, joissa käsitellään mm. Euroopan Unionia ja Unabomberia. Teos päättyy ansiokkaaseen tutkielmaan T.E.Hulmen ajattelusta. Hulme oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa elänyt englantilainen eksentrikko, jonka ydinajatuksena oli edistysuskoon kohdistuva kritiikki. Hännikäinen pureutuu Hulmen kirjoituksiin suvereenilla otteella ja lukijalle jää nälkä tietää miehestä lisää.
Hännikäisen kokoelma on vaikuttuva kokonaisuus, jossa moninaisten aiheiden taustalta aistii selkeän linjan ja näkökulman. Esseiden kokonaisuudesta hahmottuu kuva periaatteiden miehestä, josta huokuu kuitenkin lämpöä ja ymmärtämystä. Maailma on sijoiltaan ja syypäitä olemme me kaikki, syyttävä sormi kohdistuu kuitenkin myös itse Hännikäiseen. Hän ymmärtää periaatteen ja käytännön välisen ristiriitaisuuden. Ristiriitaa on yritettävä sietää. Tämän Hännikäinen tekee itseironian ja tunnustuksellisuuden keinoin.
- JU - Sanojen aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä