Veden vartija - Teemestarin kirjasta elokuvaksi
Tyyppi
tietokirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Emmi Itärannan romaani Teemestarin kirja ilmestyi vuonna 2012. Se sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa vesi on arvokkain valuutta ja julma hallinto on ottanut kansallisvaltioiden paikan. Kirjasta tuli maailmanlaajuinen menestys ja useat tahot halusivat sen elokuvaoikeudet. Saara Saarelan ohjaaman ja Ilja Rautsin käsikirjoittaman tieteiselokuvan suunnittelun ja tuotannon kaaresta tuli lopulta melkein kymmenvuotinen.
Romaanin kuviteltu maailma on poikkeuksellinen, mutta niin on myös Bufo-yhtiön tuottaman suurelokuvan tarina. Nykyaikaisen suomalaisen elokuvantekemisen kansainvälistä todellisuutta ei ole aiemmin kartoitettu yhtä tarkasti kuin Kalle Kinnusen kirjassa. Kinnunen pohtii myös kysymystä, miksi suomalaisen elokuvan kunnianhimo ja laatu ovat hurjassa nousussa juuri nyt.
(Teos)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
200