Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kadonnut veli
Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Kaarlo istui huvilan kuistilla ja ajatteli ehtojaan. Oltiin jo elokuun alussa, mutta yhä Kaarlo mietti. Isä oli monesti sanonut, ettei asia miettimällä parannut, mutta Kaarlo uskoi, että ajatteleminen ainakin helpotti omaatuntoa. Hän ei ollut vielä vilkaissutkaan ruotsin sanastoon, vielä vähemmän sitä tutkinut. Hän istui ja uneksui ajasta, jolloin opettaja olisi keväällä taputtanut häntä hartioille ja antanut kympin. Mikseipä? Saihan Osokin kympin, vaikka hän oli tyhmä kuin saapas eikä edes pysynyt hokkareilla pystyssä.
Koulunkäynti oli roskaa. Roskaa, roskaa toistivat hänen aivonsa. Hänellä oli joka vuosi ollut ehdot. Joskus saksassa, joskus ruotsissa. Yhtä varmasti, kuin aurinko nousee, oli isä aina silloin tuijottanut surullisesti häneen ja puistanut päätään.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
poikien seikkailuromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
104