Erina

Istun pimeässä autossa lähellä suurta omakotitaloa, punatiilistä. Pihassa seisoo uudenkarhea farmari-Volvo ja pieni Kia kakkosena. Olen parkkeerannut sillä tavalla, etteivät katuvalot paljasta ihmistä auton sisällä. Kello on pian vartin yli yhdeksän ja alan hiukan huolestua; miehellä on tapana lähteä iltalenkille yhdeksältä. Niin se on tehnyt joka arki-ilta sen kaksi viikkoa, jotka olen sitä seurannut. Viimeistään kymmenen yli. Ja aina se lähtee yksin, hölkkä kadun viertä valaistun pururadan päähän, kiertää kolmen kilometrin lenkin hyvää vauhtia ja palaa taas kevyttä hölkkää viimeisen kilometrin kotiin. Hyvin harvoin radalla siihen aikaan on enää muita, vaikka tuntia aikaisemmin melkein ruuhkaa. Mutta onko tänään juuri se ilta kun mies ei tule, pitkäksi venynyt valtuuston kokous tai jotain. Päätän odottaa puoli kymmeneen.

Erina oli sinäkin iltana mennyt Jaanalle.