Pyövelin laulu

Tammikuussa 1977 teloitettiin 36-vuotias Gary Gilmore Yhdysvalloissa Uraliin osavaltiossa. Hän oli viettänyt puolet elämästään laitoksissa tai vankiloissa, ja hänen viimeinen vapaan elämän kautensa kesti kolme kuukautta, huhtikuusta heinäkuuhun 1976. Hän sai kuolemanrangaistuksen kahdesta ensimmäisen asteen murhasta, jotka molemmat liittyivät ryöstöihin ja olivat sinänsä aivan tarpeettomia. Gilmore itse hyväksyi kuolemanrangaistuksen pääasiallisesti kahdesta syystä: hän ei halunnut viettää loppuikäänsä vankilassa, koska se ei olisi ollut mitään elämää, ja hän uskoi jälleensyntymiseen. Kahdesti hän yritti tuomion jälkeen itsemurhaa ja kahdesti hänet elvytettiin - teloittajan käsiin. Tästä kaikesta Norman Mailer on kirjoittanut järkälemäisen kirjan, jota voi moittia liian rönsyileväksi, perinpohjaiseksi ja puutteellisesti rakennetuksi mutta jota kuitenkin on vaikea lukea harppien. Gilmoren persoonallisuuden eri puolet (runollinen Gary, taiteilijana epäonnistunut Gary, macho-Gary ja itsetuhoisa Gary, karman mailla seikkaileva Gary ja tappaja Gary, lainatakseni osan kirjan erään keskushahmon tiivistelmää), hänen mystis-myyttisiä ulottuvuuksia saava rakkautensa 20-vuotiaaseen kahden lapsen äitiin Nicoleen, hänen ja Nicolen sukulaisten ja ystävien elämäntarinoiden pikakuvat, mormonien hallitseman Utahin oikeuslaitos, kuolemanrangaistuksen vastustajien ja muiden kansalaisoikeusjärjestöjen toimet sekä viimein koko prosessin saama julkisuuden (mm. elokuvantekijä Lawrence Schillerin keskeisen osuuden) pohdiskelu ovat aineksia, joista muodostuu äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus, paikoin liiankin ylenpalttinen mutta Mailerin ikuisen tavoitteen, Suuren Amerikkalaisen Romaanin, kannalta ymmärrettävä. 30 vuoden mutkikas matka esikoisteoksesta, Alastomista ja kuolleista, Pyövelin lauluun on vienyt Mailerin tavallaan takaisin lähtökohtiin, mutta hyvin hedelmällisesti. Jokin Yön armeijat saattaa olla kirjana ehjempi, mutta en minä Pyövelin laulun särmiäkään antaisi pois.