Kustula, Arvo

Kirjan "Elämän latu" tein halusta säilyttää syntymäjokivarteni muiston. Neljännesvuosisata oli kulunut siitä, kun Porttipahdan padon luukut suljettiin. Tapahtuneen muistoksi hukutetun maan kansa kokoontui altaan reunalle muistelemaan menneitä ja kertomaan kuulumisia. Jotta hukutetun jokivarren elämä ei jäisi muistoista, tein tämän kirjan joen asukkaista ja elämästä padon sulkemisen

jälkeen. Kirjasta on sanottu, että se on parhaimmillaan kiehtovaa eräkirjallisuutta ja samalla se on karhea historiankirjoitus.

"10 v rötösherrojen puristuksessa"- kirjan julkaisemiseen sain kimmokkeen siitä, kun viime vaalien alla piispat ottivat kantaa nykyiseen elämänmenoon. Siitä jotkut kansanedustajat olivat närkästyneitä ja sanoivat, että kirkko ei saa puuttua maallisiin asioihin. Minä närkästyin siitä ja kirjoitin tämän kirjan ja jaoin kappaleen jokaiselle piispalle dokumentiksi siitä, mitä elämä todellisuudessa monille on. Minua suututtaa, kun miljardeja miljardien perään heitetään veronmaksajien piikkiin. Huippujuristit kikkailevat niin, ettei syyllistä löydy mistään. Sen saman tarinan halusin kertoa ruohonjuuritasolta. Asiaa tuntevat sanovat: Kirja ei ole mikään oma nyyhkytarina, vaan se on tositapahtumiin perustuva kertomus. Sellaisen olisin itsekin tehnyt. Toinen sanoo: Uskomatonta, mutta tiedän sen olevan totta.

Useimmiten teen ensin käsikopsun, josta muotoilen varsinaisen kirjan. Haluan kertoa lukijoille miten ilkeä tämä maailma on.

Olen kirjoittanut moniin lehtiin monenlaisia kannanottoja. Olen hyvin tyytyväinen, että olen saanut tuoda esiin viranomaisten epärehellisyydet. Kun olet lukenut 4. kirjani, niin tunnet hyvin elämäntarinani. Yli 10 vuotta olin yhtämittaa käräjillä, mutta voitin kaikki asiat. Haukuin heidät hävittömiksi roistoiksi, mutta eivät he lähteneet kunniaansa perään kysymään.

Saan vuosittain tehtäviä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta, jonka jäseneksi minua pyydettiin 1996. Olen saanut kunniakirjan 1997 osallistumisesta Suvun suuri kertomus-kilpailuun, järjestäjinä kolme kulttuurijärjestöä.

Elämäkertatietoa

Arvo Johannes Kustula s. 03.07.1930 Sodankylä. Eläkkeellä oleva rakennusmestari. Asuinpaikka Sodankylä. Harrastuksena kalastus ja metsästys. Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäsen. Suomalaisen kirjallisuuden seura on palkinnut Kustulan kunniakunniakirjalla ja rahapalkinnolla.

Tekstinäyte

Menihän siinä monta tuntia ennen kuin moottorikelkan ääni alkoi kuulua. Kauhun tunne, joka muutenkin oli jo korkea, lisääntyi vielä kun palavasta mökistä nousi palavia kekäleitä yläilmoihin. Jos noista joku putoaa päälleni, niin olen varmasti mennyttä. Toisaalta lähiympäristöstä kuului ammuntaa. Se oli outoa mystistä tunnetta.

Panosvyöt oli aina viety sisälle. Varapanoksia oli takin ja housujen taskuissa, sekä isompi varasto repun perässä. Ne kaikki olivat siellä sisällä ja räjähtelivät kuumuudessa. Se kaikki tuntu pelottavan tuskalliselta, kuin olisi sodan keskellä ja eikä alastomana voi kuitenkaan tehdä mitään. Vaaraa räjähtelystä oli ilmeisen vähäinen, kun siinä välissä oli hirsiseinä, vaikka hätääntyneen mielestä pelottavalta tuntui.

Pahin ei kuitenkaan tapahtunut. Poikani oli iso ja riski miehen alku. Hän sai helposti sen kaverinsa ulos niin, ettei makuupussi syttynyt palamaan, vaikka siinä välissä oli se ilmiliekeissä roihuava patjojen väli. Makuupussit ja teltat olivat siihen aikaan herkästi syttyviä. Puhuttiin, jos teltta syttyy palamaan, niin se palaa niin nopeasti, ettei sieltä ehdi ulos, vaan palaa teltan mukana. Palosuojaus tekstiileissä taisi olla harvinaista.

Tässä ei onneksi kuitenkaan niin ikävästi päässyt käymään, mutta jos kaveri paloi kämpän mukana, niin poika olisi saanut poliiseista seuraa. Väittämä olisi saattanut olla, että tapoit sen ja poltit kämpän peittääksesi jäljet. Se olisi ollut vasta vaikea paikka, silminnäkijöitä ei ollut. Vaikka miten siitä olisi selvinnyt, eikä näyttöä olisi saatu, niin koko ikänsä olisi saanut kantaa epäillyn murhamiehen leimaa. Se olisi vaikeuttanut kovin paljon elämää.

Muistelmat. Sivu 42.