Harolin, Hilkka

Kirja on paras ystäväni. Kirjan kautta saa elää monta elämää ja elämänkohtaloa, ymmärtää erilaisia ihmisiä, selventää menneitä tapahtumia. Kirjan avulla voi matkustaa kaukaisiin maihin ja liikkua vuosisadalta toiselle.

On hieno kokemus, kun oma teksti painetaan ja vielä hienompi, kun teksti alkaa elää näyttämöllä. En ymmärrä, miten toiset ihmiset voivat elää ilman kirjoja. Varsinkin nyt eläkkeellä ollessa kirjat ovat suunnattomasti rikastuttaneet elämääni. Nyt on ollut aikaa lukea ja nauttia hyvistä kirjoista.

”Lukeminen kannattaa aina.”

Elämäkertatietoa

Opinnot ja työura:
Keskikoulu
Työhön liittyviä kursseja
Useita kirjoittajakursseja Oriveden Opistossa
Harjoittelija Vampulan Säästöpankissa vuosina 1944 ja 1952
Kanslistin apulaisena Satalinnan sairaalassa v. 1950-52
Toimistovirkailijana Porissa v. 1955-84

Apulaisena kaupunginsairaalan kirjastossa v. 1984

Palkinnot:
Porin Teatterin lastennäytelmien kirjoituskilpailun 1. sija 1983
Suomen viiden suurimman kaupungin raittiuslautakuntien lyhytelokuvakäsikirjoituskilpailunkaksi 1. sijaa v. 1972
Useita käsikirjoituskilpailujen kärkipalkintoja

Harrastukset:
Lukeminen, teatteri, kirjoittaminen, vertaistukiryhmät (Hengitysliitto HELI)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät:

Eetu Etana 1979

Hinsku ja Hansku. Nukketeatterinäytelmä (nukketeatteri Hyrrä)1981

Viisi tiedottavaa nukketeatterinäytelmää. Hengitysliitto HELI 1981-85

Siivouslakko. Nukketeatterinäytelmä (TV2) 1982

Kolme karkulaista. Nukketeatterinäytelmä yhdessä Brita Santalan kanssa (nukketteatteri Hyrrä) 1984

Ei enää neilikoita 1984

Mummi yllättää 1984

Paarlastissa satamaan yhdessä Kari Levolan, Aino Korhosen, Annikki Furuholmin ja Tuulikki Lammisen kanssa 1984

Professori Tuliparta ja univarkaat 1985

Porilaisten farssi 2008 (useita kirjoittajia)

Radionovelli:

Kun isoisä gramofoonin osti (YLE) 1979

Mukana antologioissa:

Runo on sinä ja minä. Porin työväenopiston kirjoittajat 1975

Tusina kertojaa Vammalan seudulta. Tyrvään Sanomat 1976

Suomen kansan uusia runoja. Toim. Paavo Haavikko. Osuuskunta Informaatiokirjakauppa 1984

Työn runo puhuu. Toim. Kaija Viljakainen ja Tuija Kakko. Lahden työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys 1992

Sydämeni laulu: suuri runoantologia. Toim. Sinikka Salokorpi. Gummerus 1993

Näkyvä kynä 1993 : novelleja, runoja, tarinoita. Toim. Teppo Turja. Suomen sananjalka 1993

Kela elämän kiitoradalla. Suomalaisten kirjoituksia Kelasta keskellä elämää. Toim. Kristiina Kestinen 1998

Toimittajana teoksissa:

Omat runot. Sana-Rinki. Porin kaupunginkirjasto 1981

Maan tyttö ja tähden poika. Sana-Rinki. Porin kaupunginkirjasto 1981

Koirakaapparit. Nuorisojännäri. Sana-Rinki. Porin kaupunginkirjasto 1981

Yritetään yhdessä: kertomus nuorista ja heidän tunteistaan. Sana-Rinki. Porin kaupunginkirjasto 1982

Linna Espanjassa. Sana-Rinki. Porin kaupunginkirjasto 1982

Maailma kuin huvipuisto. Toim. yhdessä Tuula Ruususen kanssa. Nuoren Voiman Liitto 1994

Tekstinäyte

- Hei, kakrut. Herätys! En minä kyllä tajua miten tuollaiset suuret metsästäjät ja sotapäälliköt lojuvat täällä homeisella vintillä ja kesäkamari on typösen tyhjä.
Juurihan te kovaäänisesti muutitte kalamajaanne, Kati herätteli pontevasti veljiään.
- Minä vaIvoin melkein koko yön. Anna minun nyt nukkua. Petri kierähti toiselle kyljelle ja veti huopaa päänsä yli.

- Kuinka sinä voit olla noin väsynyt. Tähän aikaanhan te olette jo tulleet kalasta, Kati ihmetteli.
- Mitä kello on? Mika mörähti.
- Jo kymmenen ja risat. Koko päivä menee pipariksi tällä menolla.
- Et sinä mäikkäisi noin jos olisit nähnyt yöllä mitä me näimme, Petri sanoi ärtyisästi.
- Ai te näitte oikein jotain. Taisi olla jännääkin kun vieläkin ulisette ja vapisette ylisillä. Olette te kakaroita. Pyh. Niin kuin nyt täällä öisin jotain jännää näkisi, Kati tuhahti. Hän oli jo kolistelemassa alas rappuja. Puolivälissä puukenkä lipsahti ja kieri kolinkolia alas saakka.
- Pahus, taisi nyrjähtää, Kati istui portaalle ja piti kiinni nilkastaan.
- Alä kiroile. Pappilassa pitää elää siivollisesti. Mikan pörröinen pää kurkisti poikien kopperon ovesta. Kati tähtäsi häntä jäljellä olevalla puukengällä. Mika vetäisi salamannopeasti oven kiinni ja puukenkä kolisi ilkeästi oven pielissä.
Kati tirskui. Heitto oli laskettu. Koko välikohtauksessa ei piillyt vaaraa, sillä Kati tiesi kokemuksesta veljen maastoutuvan ajoissa. Hän jopa viivytteli heitossaan hieman jotta toinen varmasti ehtisi turvaan. Mutta kolina tuntui tosi juhlalliselta.
- Taas se meidän Kati purkautuu vai mitä, isän ääni kuului verannalta. - Eikö vähempikin meteli herättäisi niitä meidän sankarimatkailijoita...
- Ne matkailee pelkästään höyhensaarilla, Kati huusi vastaukseksi.
- Vielä mitä. Isä tuli ja huusi portaikkoon. - Fiiu lähtee rautakauppaan vartin päästä. Onko lähtijöitä?
Ei kulunut viittä minuuttia kun molemmat pojat seisoivat verannalla ja alkoivat vikkelästi nyörittää tennareita jalkaan.
- Pitäisi syödä ensin. Äiti raotti keittiön ovea ja herkullinen tuoksu levisi verannalle. - Täällä ei olekaan tarjolla mitään pappilan hätävaraa vaan isän herkkua, satakuntalaista klimppisoppaa.
- No se ei kyllä ole mikään aamupala. Kati nyrpisti nenäänsä.
- Syö syö, tyttö ettet kuihru, isä kiusoitteli.
- Mitä te pojat yöllä kolistelitte.
Oliko saunakamarissa kylmä? Äiti tuntui huolestuneelta.
- Ei. Petri vain näki kummituksen, Mika valaisi perhettä.
- Kummituksen, isä naurahti.
- Joo. Se oli kyykyllään marjapensaan takana ja sieltä se lähti liihottelemaan hautausmaalle päin, Petri kertoi.
- Anna minun kaikki kärsiä. Kati oli täynnä halveksuntaa.
- Kyllä se varmaan oli kummitus, Petri vielä vakuutti.
Kaikki näyttivat miettiväisiltä.
- Kyllä kai siellä pensaikossa sitten joku oli. Ei meidän pojat ennenkään ole ihan tyhjää pelänneet, isä sanoi ykskantaan. - Se pitää tarkistaa, tiedä mitä täällä nurkissa hiippailee. Mutta nyt lähtee Fiat keskustaan.
- Mentiin. Kati kai jää tiskaamaan, hämäsi Petri.
- Joo joo. Tämä on se nykypäivän roolijako ja tasa-arvo. Mikään ei ole kyllä sadassa vuodessa muuttunut. Naiset köökiin ja mies väki kartsalle, mutisi Kati auton perävalon vilkuttaessa jo kurvissa.

(Kummitukset eivät kiroile 1981)