Marokon jälkeen

Peter havahtuu poltteeseen. Aluksi hän ei ymmärrä mitä on meneillään, mutta huomaa sitten kaatavansa kahvia kupin ohi varpailleen.
”Ssaatana”, hän suhisee ja pyyhkäisee lattiaa vaaleansinisellä rätillä.
Peter ei ole nukkunut silmäystäkään. Yö oli sekava ja hermostuttava, hän tunsi muljahteluja sydämessään. Tyyny oli takaraivoa vasten rasvainen ja niuha ja tylsä, kun silmät avasi tuntui kuin nokikekäleet olisivat suhisseet verkkokalvoilla eikä voinut kuin huokailla.