Kasvihuone

- Mies tulee Saksaan. Tämä Wolfgang Borchertin näytelmän suomalaisen kuunnelmaversion avauslause hakkaa mielessäni vuosikymmenien takaa lukiessani Borchertin maan miehen Wolfgang Koeppenin vasta nyt suomennettua romaania Kasvihuone, ja myös teosten yleissävytyksessä on samanhenkisyyttä. Siinä missä Borchertin sodasta tullut Beckmann on ovien ulkopuolelle jäävä jokamies, siinä Koeppenin maanpaosta saapunut päähenkilö on mitä suurimmassa määrin ovien sisäpuolella, sosialidemokraattinen kansanedustaja, mutta hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat itse asiassa yhtä olemattomat kuin Beckmannin. Sodan päättymisestä on kulunut vasta viitisen vuotta, mutta mitään ei menneisyydestä ole opittu. Ahdistava poliittinen tilanne nähdään päähenkilön yhä pirstoutuneemmaksi käyvän tajunnan kautta. Tässä onkin mielestäni romaanin rajoitus: näkökulman tahallisesta suppeudesta seuraa, että keskushahmon ulkopuolisuus ja täydellinen epätoivo eivät synny tilanteiden eivätkä ihmissuhteiden kehityksen kautta vaan ovat edessämme ikään kuin valmiiksi annettuina, ennalta säädettyinä. Jonkun Döblinin Berlin Alexanderplatzin jälkeen ei liioin Koeppenin sinänsä ilmeikäs ekspressionismi oikein jaksa sävähdyttää.