Keitaanpää, Liisa

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Elämäkertatietoa

Palkinnot:

Käsikirjoituksen lunastus ja kunniakirja Yleisradion kuunnelmakilpailussa 1986

Weilin & Göösin yhdessä Suomen dekkariseuran kanssa järjestämässä dekkarikilpailussa 1988 lunastettiin dekkarinovellikokoelma nimeltään Karikukko. Tehdyn sopimuksen mukaan kirjan piti ilmestyä seuraavana keväänä. WG lopetti kaunokirjallisen kirjallisuuden kustantamisen fuusion yhteydessä.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmä:
Mustaa makiaa. Esitetty Forssan teatterissa syksyllä 1987

Kuunnelma:
Isipappa ja itkevä immyt. Esitys Yleisradiossa 1987


Mukana teoksissa:

Uusien kirjoittajien kirja 2002. Toim. Sini Kiuas. Satakunnan taidetoimikunta 2002

Ikään kuin 2006: yli viisikymppisten kirjoittajien vuosiantologia. Toim. Harri Kumpulainen, Kari J. Kettula. Pelipeitto 2006

Ikään kuin 2007: yli viisikymppisten kirjoittajien vuosiantologia. Toim. Harri Kumpulainen, Kari J. Kettula. Turbator 2007

Länsi on suunta. Novelliantologia. Toim. Taina Teerialho. Manuscript -63 2009

Novelleja useissa lehdissä, mm. Ihonajassa, Ryynikissä ja Satakunnan Viikossa sekä kirjallisuusfoorumeilla internetissä, esim. Rihmaston sivuilla.



Tekstinäyte

Kivet rouskuivat paljaissa jalkapohjissa kuin hutera kevätjää. Lopun matkaa kuljin metsiä pitkin. Miten tienvarsilaisille olisi selittänyt, kun miehen nainen tulee metsästä ilman kenkiä. Eikä edes marja-aika; tai että olisi hätäpäissään miehen hukkaan mennyttä metsästyskoiraa ollut huutelemassa. Että niin olisi sanonut, jotain keksinyt ja tukkinut kyselijöitten suun.
Sitä pidettiin kunnon ihmisenä. Ei riekkunut kylän miesten juopporingeissä, ei piilotellut pulloa ruokakaapin takimmaisessa nurkassa. Ei se käynyt vieraissa, ei tarvinnut vahtia, että juhannuksena löytyisi Tuomisen peräkammarista Aleksin elävänlesken selän takaa. Hoiti se hyvin asiansa. Ja hoiti isomminkin seutukunnan kokouksissa. Kateelliset näyttivät sitä salaa toisilleen, kun rantakaavan esittelykokouksesta tultiin. Osasi se semmoiset puheet pitää, että löi laudalta pitäjän kansanedustajankin.

Kun se kotona löi, en inahtanutkaan. Olin vain ja annoin kaiken tulla. Ivalliset sanat, raa' at puheet, nyrkin ja potkut. Sillä oli punainen hirvimiesten lakki, merkit ja kokardit kiiluivat lakin reunoissa, käsivarsi heilahti laajana kaarena, kuin olisi jännittänyt jousta. Sitten hallitun kylmästi kuin passissa kauan seissyt metsämies se kämmensyrjällä osasi siihen mihin tähtäsi. Vuosi vuodelta se teki sen nopeammin ja innottomammin. Joskus kahden iskun välissä katsoi, hidasti ennen seuraavaa lyöntiä, kuin olisi odottanut, että jotakin sanon. Että niin paljon vielä tuntisin.
Ne samat käsivarret panivat koko minun ruumiini vapisemaan odotuksesta, kun kauan sitten suunniteltiin koko elämä valmiiksi. Rakennettiin silta siitä hetkestä halki vuosien ja vuosikymmenten, valittiin yhteinen tie kulkea, kunnes kuolema erottaisi.
Kevättalven huumaavina öinä seistiin meidän pihatien päässä. Kumpikin odotti jotain. Oli vaikeata tietää mitä. Ei sisälle voinut mennä, kun tiesi, että jotain vielä mutta mitä. Kun ei toisesta koskaan saanut tarpeekseen. Se hyppi vuoroin tasajalkaa, vuoroin pomppi yhdellä jalalla. Minä raapaisin tien reunaan kengän kärjellä ympyrän. "Ovi lukussa. Avain hukassa", minä sanoin sille, muka leikilläni sanoin. Usutin että tulisi näkymättömän rajan yli ja suoraan syliin. "Se on vaan kuva lumessa. Yksi piiru lumessa eikä muuta." Se katsoi kuusten latvoja ja kuunteli nousevaa jyminää. "Pahankosken silta pitää näillä ilmoilla tosi pahaa ääntä." "Mutta ei pahaa oikeasti ole", minä sille inttämään. Se käänsi kasvonsa sivuttain sanoessaan: "Niin."

Aamulla menisin takaisin. Ainahan minä. Perääni jäisi vain viiru, kuin lumessa olisi mutkitellut ilveksen jäljiltä kettu tai vertavuotava jänis minkki selässään.
Mutta ennen sitä minun oli kyläläisten silmien alta kuljettava majalta takaisin sillalle. Sillalla kuunneltava jokivarren siltojen huminaa. Keskellä talvea auenneen joennäverin kiukkuisen puhdin minä kuuntelisin, tai alajuoksulta Pahankosken yli kolkuttavan junan. Laskisin mielessäni vaunujen määrän, ajattelisin niitten sisällä istuvat ihmiset.
Junan oli keskelle siltaa pysäyttänyt kauan sitten yksi mies tästä saaresta. Siinä oli ollut miehen asema, kas, kun osuikin keskelle jäistä siltakiskoa. Mutta koskeen oli hypännyt niin monta kylän naista, ettei niistä lukua pidetty, kun siististi sitä ennen olivat eläneet.


(Ote novellista Piiru lumessa; Näyttöihot 2008)