Harjunpää ja ahdistelija

"Harjunpää oli iloinen ettei ollut lääkäri, ei tämä eikä kukaan muu, joku jonka käsiin saatettiin jonain päivänä työntää kerralla muutama satatuhatta ihmistä jotka olivat olleet niin kaukana että heiltä oli palanut vain iho kauttaaltaan irti." Ja kuitenkin Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää on pyrkimyksiltään verrattavissa nimenomaan lääkäriin vaikkei hänellä olekaan mahdollisuuksia niitä toteuttaa: hän haluaisi myös mahtaa jotakin kaikelle sille mitä maailmassa ja ammatissaan näkee, korjata sen mikä on korjaamattomissa. Uudessa romaanissaan Joensuu kuvaa lämpimästi ja alakuloisesti myötäeläen semmoista Helsinkiä jota useimmat eivät näe ja semmoisia helsinkiläisiä joita useimmat eivät kohtaa, syrjään sysättyjä, sairaita ja yksinäisiä ihmisiä, jotka toinen toistensa elämään satunnaisesti sekaantuessaan ovat kuin irvokkaan kohtalonäytelmän hahmoja. Irvokasta on kuitenkin vain tuon näytelmän kokonaisuus; ihmiset, sen osatekijät, ovat ehkä pieniä, surkeita ja vääristyneitä, mutta pilakuvia Joensuu ei heistä tee. Hänellä on kirjallisuudessamme erityisasema aivan oman alueensa oivaltavana kuvaajana.