Setäni Atahualpa

Brasilialais-yhdysvaltalainen kansanrunouden ja etnologian professori Paulo de Carvalho-Neto on suomentajan laatiman esipuheen mukaan erikoistunut nimenomaan Ecuadorin intiaanien tarustoon. Yritän siis pitää kielen keskellä suuta kertoessani hänen ensimmäisestä suomennetusta romaanistaan saamastani vaikutelmasta: ilman minkäänlaista tuntemusta Ecuadorista ja sen kulttuurista väitän, että kirja maistuu epäaidolta ja keinotekoiselta. Tyylilaji on ronski, irvokkaasti karrikoiva, hyvä on, mutta silti minäkertojaksi asetetun intiaanin staccato ja tiettyjen sanontojen herkeämätön toistelu koettelevat kärsivällisyyttä ainakin suomennoksessa, jonka laatua ei ole syytä epäillä. Kirjailija tekee tästä kertojastaan törmäilevän ja töllistelevän hölmön, ei sitä valkoisen kulttuurin nyrjähtä neisyyden sivullisen terävää ja viattoman paljastavaa tarkkailijaa joksi hahmo kai kuitenkin on tarkoitettu, ja yhtä epäuskottava on kertojan äkillinen kasvaminen tietoisuuteen omasta asemastaan ja rotunsa asemasta. Professori-kirjailijan yritys mennä intiaanien nahkoihin ei toisin sanoen vakuuta.