Okkonen, Tarja
Elämäkertatietoa
Asuinpaikka;
Joensuu vuodesta 1986, Helsinki 2007-, nykyisin Lappeenranta
Suomen kirjailijaliiton jäsen
Joensuu vuodesta 1986, Helsinki 2007-, nykyisin Lappeenranta
Suomen kirjailijaliiton jäsen
Tekstinäyte
Aloitan illasta, joka jäi mieleeni kauniina ja epätodellisena. Oli kova pakkanen, tähdet näkyivät pieninä ja kireinä, vieressäni bussipysäkillä seisoi mies banjokotelon kanssa. Vikkelästi pieni poika tuli tutkimaan koteloa, siveli sitä ja yritti avata sen lukkoja. Reviirin rikkominen pysäkillä tuntui hämmentävältä, yleensä kaikki pysyivät omilla alueillaan. Mies kuitenkin puhui pojalle ystävällisesti, selitti, ettei koteloa saisi avata, koska soitin jäähtyisi. Poika räpläsi hetken lukkoja ja tunnusteli sitten edessäni seisovan naisen olkalaukkua – nainen kavahti ja siirtyi ulottumattomiin.
Kehitysvammaisia näki harvoin; vanhemmat halusivat varmistua etukäteen siitä, että syntyvä lapsi olisi kaikin puolin terve. Pojan äiti nyki poikaa toppapuvusta luokseen. Katsoin hänen väsyneitä kasvojaan. Halusin osoittaa hänelle, etten tuominnut häntä, mutta hän ei vastannut hymyyni.
- Pojalle ei tule ainakaan kylmä, sanoin katsellessani, miten lapsi yritti touhuta ihmisen luota toiselle.
- Niin, se on ihan mahdoton, äiti sanoi.
Poika tuli eteeni ruskeat silmät loistaen.
- Pitääkö sinun tutkia kaikki, kysyin väkinäisesti.
Hän levitti kätensä ja halasi minua. Häkeltyneenä, yrittäen olla välittämättä omasta itsestäni, joka oli oppinut varomaan vierasta kosketusta, laitoin käteni pikku luonnonoikun ympärille. Siinä pysäkillä, tähtitaivaan alla.
Kanssajuhlijat, s. 127
Kehitysvammaisia näki harvoin; vanhemmat halusivat varmistua etukäteen siitä, että syntyvä lapsi olisi kaikin puolin terve. Pojan äiti nyki poikaa toppapuvusta luokseen. Katsoin hänen väsyneitä kasvojaan. Halusin osoittaa hänelle, etten tuominnut häntä, mutta hän ei vastannut hymyyni.
- Pojalle ei tule ainakaan kylmä, sanoin katsellessani, miten lapsi yritti touhuta ihmisen luota toiselle.
- Niin, se on ihan mahdoton, äiti sanoi.
Poika tuli eteeni ruskeat silmät loistaen.
- Pitääkö sinun tutkia kaikki, kysyin väkinäisesti.
Hän levitti kätensä ja halasi minua. Häkeltyneenä, yrittäen olla välittämättä omasta itsestäni, joka oli oppinut varomaan vierasta kosketusta, laitoin käteni pikku luonnonoikun ympärille. Siinä pysäkillä, tähtitaivaan alla.
Kanssajuhlijat, s. 127