Komu, Elsi

Asuinpaikka Joensuu vuodesta 1972

Runon Ystävät ry:n perustajajäsen,
nyk. hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja

P-K:n kirjailijayhdistys Ukrin jäsen, johtokunnassa useana eri toimikautena 1970-2007

P-K:n kirjailijayhdistys Ukrin
Vuoden kynä 1997

P-K:n vuoden aikuiskouluttaja 1998

Suomalaisen kirjakaupan
Vuoden lukija 2001

Ura:

Nuorisotyönohjaaja, Yhteiskunnallinen korkeakoulu, Tampere

Suggestoterapian, kirjallisen ja suullisen ilmaisun koulutusohjelmia sekä aikuiskasvatuksen, kasvatustieteen, psykologian, puheviestinnän, kirjallisuuden ja perinteentutkimuksen yliopistollisia perusopintoja

Suomen nuorison liiton opintosihteeri

Väinö Voionmaan opiston opettaja, apulaisrehtori

Suomen nuoriso-opiston opettaja

Opintotoiminnan keskusliiton aluesihteeri

Freelancer-kouluttaja

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa:

Itätuuli : antologia. (Toim. Liisa Partanen ym.) Ukri 1975

Sylillinen toista ihmistä : antologia. (Toim. Vuokko Koistinen ym.) Ukri 1978

Jokisappi : Viidestoista antologia. (Toim. Pasi Hirvonen) Ukri 1998

Joensuun paikat. Suomen kansantietouden tutkijain seura 2005

Näytelmät:

Kylmälän kylän kivinen leipä. 2005

Muu tuotanto:

Pakinoita ja artikkeleita useissa lehdissä.

Pakinapalsta:
Karjalan maa 1984-85
HS Lauantaisivut 1979-80
Pellervo 1991-93

Kuunnelmat:
Unia keskellä päivää. YLE 1982
Silkkikangas. Hämeen alueradio 1985

Toimittanut teoksia.

Tekstinäyte

Tulisi lähelle, pitäisi kiinni, ei muuta. Siinä korvan juuressa olisi hyvä puhua, lähellä supattaa. Olisin varma, että sanat eivät kompastelisi tuolinjalkoihin tai kiertyisi lampunkupuun niin kuin silloin, kun en ollut vielä mitään anteeksiantanut.

En paljoa odota, pitäisi hänen se tietää. Lojuisimme vain kuin ruohikossa, rinnakkain, pilviä katsellen. Peiton alla. Marraskuunkin päivänvalo paljastaa liikaa. Käsillä voisimme varovasti tunnustellen varmentaa yhdessä eletty elämä.

On vähän aikaa enää. Kun päivät ovat hiljaisia, vain herätyskellon tiheää tikitystä ja sanomalehden rapistelua Henrikin suunnalta, pelkää kovasti, että elämän toinen pää on yhden hengenvedon takana.

Kun saisi itkeä yhdessä.

Ester, Henrikin vaimo, etsii tyynynsä alta nenäliinaa pyyhkäistäkseen kuivaa poskeaan: kyyneleitä ei ole enää vierimään asti.

[Miehet, rakkaat. 2005, s. 88-89]