Weckman, Selma
Elämäkertatietoa
os. Ali-Pietilä
Asikkalassa syntynyt ja siellä nykyäänkin asuva Weckman on asunut myös Hollolassa 32 vuotta.
Weckman on koulutukseltaan kauppateknikko ja työskennellyt myyjänä (1964-77) sekä ET-kirjaajana (1978-).
Hänen harrastuksiinsa kuuluvat lukeminen ja puutarhanhoito.
Selma Weckman on palkittu I. palkinnolla Asikkalan Lionsclubin Saunaseuran järjestämässä kirjoituskilpailussa (1997) kirjoituksesta Minun Saunani, I. palkinnolla kirjoituksesta Asikkalalainen ihminen - minä Asikkalassa (1998), Asikkalan kunnankirjaston Kulttuuriteko 2002 -palkinnolla kirjasta Niethän tot likkaa (2001) sekä Ilpo Suorio runokilpailun (Artjärvi) I. palkinnolla runosta Kultaiset Kädet (2000).

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Runo- ja muut kokoelmat
Niethän tot likkaa... : tarinoita 40-luvulta (2001)
Osallistuminen antologioihin
Antologia 4 - Runo elää sydämessä (toim. Veli-Matti Hiltunen 2003)
Lisäksi Selma Weckman oli mukana tekemässä Vesivehmaan seudun kylien historiaa (2005) ja siinä on mukana hänen kirjoituksiaan. Samana vuonna ilmestyneessä teoksessa Suomalainen kansanjuhla - Salpausselän kisat (toim. Heinonen, Karisto ja Laaksonen) on hänen kirjoituksensa Neljän sukupolven muistoja.

Tekstinäyte
Enteitä ja ennustuksia
Sinä talvena oli kovat pakkaset. Aikuiset sanoivat, että sitä ne huonot enteet tiesivät, sotaa ja pakkasia. Kesällä oli ollut kummia, luonnon vastaisia tapahtumia.
Käet olivat kukkuneet talojen katoilla ja pitkin piha-aitoja. Palokärki, kuoleman lintu, oli äännellyt keskellä kylää ja asuttuja paikkoja. Samoin korpit, jotka olisivat kuuluneet syviin korpiin ja perämetsiin, oleskelivat kylissä ja talojen pihapiirissä.

Kun sitten tuli sota ja kova -40 luvun pakkastalvi, niin ihmiset puhuivat luonnon enteistä paljon. Kyllä se luomakunta tietää, oli yleinen uskomus.
Elina, joka oli silloin vajaa 5- vuotias kuunteli tarkkana ja jännittyneenä aikuisten juttuja. Ei oikein hengittää uskaltanut, kun hämärässä keittiössä kylään tulleet naapurit kertoivat yliluonnollisia tapahtumia. . .
Niethän tot likkaa ... (2001)