Liksom, Rosa
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Pekka Mustonen
Elämäkertatietoa
Rosa Liksom (oik. Anni Ylävaara) on vuonna 1958 Ylitornion kunnan Lohijärven kylässä syntynyt kirjailija ja kuvataiteilija. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemellä. Liksom on opiskellut antropologiaa ja yhteiskuntatieteitä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa. Hänen teoksiaan on käännetty kymmenille kielille. Novellikokoelmien ja romaanien Lisäksi Liksom on tehnyt sarjakuvia, maalauksia, elokuvia, näytelmiä ja lastenkirjoja.
Liksomin kirjallinen tyyli kuvataan usein postmodernismiksi. Liksomin tuotannon keskeisiä teemoja ovat nainen, vallankäyttö ja seksuaalisuus. Liksom mainitaan usein toisen tornionjokilaaksolaisen kirjailijan, Timo K. Mukan, temaattisena perijättärenä. Muun muassa väkivalta ja ahdistus ovat molempien teoksissa toistuvia aiheita.
Myönnetyt palkinnot kotimaassa: J. H. Erkon kirjallisuuspalkinto 1985, Weilin + Göösin kirjailijapalkinto 1986, Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto 1987, Lapin läänin taidepalkinto 1987
EBU:n elokuvakäsikirjoituspalkinto 1987, Valtion kirjallisuuspalkinto 1987, Uudet kirjat kerhon kirjallisuuspalkinto 1990, Vuoden Kiilan palkinto 1991, WSOY kirjallisuuspalkinto 2006
Myönnetyt palkinnot ulkomailla: Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto 1989 (Unohdettu vartti), Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto 1990 (Väliasema Gagarin), Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinto 1995, Dublinin kirjallisuuspalkinto 1995, Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinto 1998.
Myönnetyt apurahat: Valtion kirjailija-apuraha 1-vuotinen 1986, Valtion kirjailija-apuraha 3-vuotinen 1990, Valtion kirjailija-apuraha 5-vuotinen 1996, Valtion kirjailija-apuraha 1-vuotinen 2001, Valtion kirjailija-apuraha 5-vuotinen 2002, Suomen kulttuurirahasto 1-vuotinen 2007
Valtion taiteilija-apuraha 5-vuotinen 2008.
Jäsenyydet: Suomen kirjailijaliiton jäsen, Näytelmäkirjailijaliiton jäsen, Taidemaalariliiton jäsen.
Rosa Liksom on myös paremman ja motivoivamman ruotsinopetuksen puolesta toimivan svenska.nu-verkoston valtuuskunnan jäsen.
Harrastukset:
Avantouinti ja pyöräily
Liksomin kirjallinen tyyli kuvataan usein postmodernismiksi. Liksomin tuotannon keskeisiä teemoja ovat nainen, vallankäyttö ja seksuaalisuus. Liksom mainitaan usein toisen tornionjokilaaksolaisen kirjailijan, Timo K. Mukan, temaattisena perijättärenä. Muun muassa väkivalta ja ahdistus ovat molempien teoksissa toistuvia aiheita.
Myönnetyt palkinnot kotimaassa: J. H. Erkon kirjallisuuspalkinto 1985, Weilin + Göösin kirjailijapalkinto 1986, Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto 1987, Lapin läänin taidepalkinto 1987
EBU:n elokuvakäsikirjoituspalkinto 1987, Valtion kirjallisuuspalkinto 1987, Uudet kirjat kerhon kirjallisuuspalkinto 1990, Vuoden Kiilan palkinto 1991, WSOY kirjallisuuspalkinto 2006
Myönnetyt palkinnot ulkomailla: Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto 1989 (Unohdettu vartti), Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto 1990 (Väliasema Gagarin), Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinto 1995, Dublinin kirjallisuuspalkinto 1995, Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinto 1998.
Myönnetyt apurahat: Valtion kirjailija-apuraha 1-vuotinen 1986, Valtion kirjailija-apuraha 3-vuotinen 1990, Valtion kirjailija-apuraha 5-vuotinen 1996, Valtion kirjailija-apuraha 1-vuotinen 2001, Valtion kirjailija-apuraha 5-vuotinen 2002, Suomen kulttuurirahasto 1-vuotinen 2007
Valtion taiteilija-apuraha 5-vuotinen 2008.
Jäsenyydet: Suomen kirjailijaliiton jäsen, Näytelmäkirjailijaliiton jäsen, Taidemaalariliiton jäsen.
Rosa Liksom on myös paremman ja motivoivamman ruotsinopetuksen puolesta toimivan svenska.nu-verkoston valtuuskunnan jäsen.
Harrastukset:
Avantouinti ja pyöräily
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Hysteria (elokuvakäsikirjoitus), 1993.
Ajankuva - väkivalta / Contemporary living - violence (valokuvateos), Pohjoinen valokuva 1994.
Värityskirja (sarjakuva), WSOY 1998.
Runo antologiassa 2000-luvun Decamerone, WSOY 2007.
Muisteluksia lestadiolaisuudesta, artikkeli teoksessa Kirjailijan Raamattu, Johnny Kniga 2009.
Ajankuva - väkivalta / Contemporary living - violence (valokuvateos), Pohjoinen valokuva 1994.
Värityskirja (sarjakuva), WSOY 1998.
Runo antologiassa 2000-luvun Decamerone, WSOY 2007.
Muisteluksia lestadiolaisuudesta, artikkeli teoksessa Kirjailijan Raamattu, Johnny Kniga 2009.
Tekstinäyte
Se tuomari luuli olevansa jotakin, kun se luki mulle syytteitä, mutta sehän oli täys nobody. Pahoinpitely, kiduttaminen erityisen raalla tavalla, tappaminen syvää tunneköyhyyttä osoittavalla tavalla, nekrofilia, ruumiin silpominen, sukupuolielinten kaivaminen, kannibalismi ja ruumiin osien poraaminen ja sahaaminen sekä kuljettaminen kaatopaikalle. Koko kauneuden kruunasi syyte eläinrääkkäyksestä. Eli se keissi kun mä nyljin eläviltä Murren. Loppusaldo elinkautinen, koska Suomessa ei tunneta hevimpää rangaistusta. Jos mä olisin tehnyt ton kaiken Jenkeissä niin mut olis tuomittu sähkötuoliin. Epäilyksettä.
Vittu mua nauratti siellä niin, että kuset meinas tirahtaa pöksyihin, kun se tuomari tsiigas mua silmiin ihan ku mä olisin joku mielenvikanen ja kysy että olenko syyllistynyt tekoihin vai en. Mun olis pitänyt kieltää kaikki, mutta mä repesin. Huvitti niin saatanasti koko touhu. Mä kelasin mutsin ja faijan ilmeitä telkkarin ääressä ja Kerttu-tädin. Naapurin idiootin ja alakerran läskin pankkineidin. Voi vittu mä olisin halunnut nähdä niiden naamarit just silloin ku mä olin ekaa kertaa teeveessä kokonaiset kuusminuuttia! Mä voin vain kuvitella kuinka kateellisia ne luuserit on mulle. Vittu mitä paskasakkia. Niillä on varmaan edelleen paskat housussa ku ne on hiffanneet millasen tyypin naapureina ne on bunkanneet. Mähän olisin voinut periaatteessa silpoa kenet tahansa niistä. Vittu vaikka mun mutsin. Mua huvittaa ajatus, että mä en oliskaan tappanu Jukkaa vaan sen naapurin aivovaurioäijän, joka vittu osaa natista joka saatanan asiasta. Kuten siitä, että mä soitan yöllä liian kovalla metallia, että mä käyn kusella yöllä, että mun luona jubaillaan kahdentoista jälkeen. Siis täähän on nyt ihan vaan teoreettista tää mun kelailu, koska munhan piti tappaa just Jukka, koska niin tän kuvion piti kulkee. Mut leikitellään pikkasen. Okei, mä olisin kidnapannut sen aivottoman mutiaisen mun kämppään ja siitä partyt olis alkaneet. Mä olisin ekaks vetänyt ilmastointiteipillä sen pään umpeen. Sitt mä olisin työntänyt pesäpallomailan sen perseeseen. Ei vittu mä repeen taas. Antaa olla. Mä hoidin Jukan tosi siististi. Siis MÄ. Ne jotka yrittää ottaa kaiken kunnian itselleen voivat vetää vitun päähänsä. Mä tein kaiken ja ne muut vittu vaan sörkki. Hyvä että eivät pilanneet koko juttua. Vitun apurit. Mun duunijäljestä olis vittu ollu ylpee kuka tahansa psykopaatti. Ja jos tilanne olis ollut toisinpäin, että Jukka olis silponut mut niin mä uskallan väittää, että se ei olis pystynyt tekeen niin komeeta jälkeä. Jukkahan on vähän naivi, sellanen MBD hosuliini. Mä taas oon sellanen jätkä, ett ku mä duunaan jotakin niin mä teen sen kybällä. Esmes jos mun pitäis siivota keittiö niin mä en vain siivois sitä vaan mä putsaisin myös tiskialtaat. Todennäköisesti Ajaxilla, jos joku olis hankkinut sitä alakaappiin. Jukka raukka pyyteli armoa vielä vikan hengenvedon jälkeen niinku pitääkin. Mä sanoin sille, että haista vittu sika. You are a dead man. Ja niin se pian oliki.
Mä olen lukenut jostakin vitun nerokkaasta lehdestä, että jengi ihmettelee kuinka mä olen voinut toimia niin kylmästi. Vittu se oli tosi helppoa. No problem. Olinhan mä treenannut sillä hauvalla ja sitäpaitsi mä olin tsiigannut varmaan viistuhatta palotteluvideota. Mä vain duunasin kaiken niinku pitää. Tai oli siinä kaks yllätystä. Ekaks se, että ihmisen henki voi olla niin saatanan lujassa. Itseasiassa se tappaminen oli uskomattoman työlästä puuhaa. Tokaksi mut yllätti ihmislihan ja veren vitun karmee haju ja ruumiinjäsenten niljakkuus siinä palotteluvaiheessa. Vittu se kävi ihan duunista. Positiivinen yllätys oli se, että ei se raaka ihmisliha maistunut sen paskemmalta ku koiranliha.
Mä olen tavallaan vitun pettynyt ku tää keissi on käsitelty loppuun. Eilen mä olin toistaiseksi vikaa kertaa oikein koko nimen kaa pääuutisissa. Tosin kolmeminuuttia vain, mutta kokovartalokuvassa ja lähikuvassa. Masentaa. Tähän asti mun fiilikset on olleet tosi korkeella. Musta on ollu vitun makeeta venata oikeudenistuntoja ku siellä on megessä tuhat kameraa, jotka kaikki janoaa lähikuvaa musta. Kyllä se kohottaa kummasti itsetuntoa. Ja kaapissahan mä olen jo muiden katseessa kingi, vaikka mä vitut välitän niiden luusereiden kunnioituksesta. Totaalisia paskakasoja ne on kaikki siellä. Marisevia pelkureita.
Ei tässä mitään. Mun täytyy vaan nostaa pää pystyyn ja suunnata katse kohti hovioikeutta. Saletisti viimeistään silloin mä oon taas pääuutislähetyksissä ja iltapäivälehtien kansipoikana. Mulla on kyllä sellaset fiilarit, että ennen sitä joku viihdepelle meilaa mulle ja pyytää mua johonkin kokokansan peliin. Mä sanon valmiiksi, että se iskee kätensä paskaan. Mä nimittäin vihaan telkkarin pelisontaa ja sellasella julkisuudella mä pyyhin perseeni. Mun linja on ehdoton. Puol yhdeksän uutiset tai ei mitään.
Copyright © Rosa Liksom 18.11.1999
Vittu mua nauratti siellä niin, että kuset meinas tirahtaa pöksyihin, kun se tuomari tsiigas mua silmiin ihan ku mä olisin joku mielenvikanen ja kysy että olenko syyllistynyt tekoihin vai en. Mun olis pitänyt kieltää kaikki, mutta mä repesin. Huvitti niin saatanasti koko touhu. Mä kelasin mutsin ja faijan ilmeitä telkkarin ääressä ja Kerttu-tädin. Naapurin idiootin ja alakerran läskin pankkineidin. Voi vittu mä olisin halunnut nähdä niiden naamarit just silloin ku mä olin ekaa kertaa teeveessä kokonaiset kuusminuuttia! Mä voin vain kuvitella kuinka kateellisia ne luuserit on mulle. Vittu mitä paskasakkia. Niillä on varmaan edelleen paskat housussa ku ne on hiffanneet millasen tyypin naapureina ne on bunkanneet. Mähän olisin voinut periaatteessa silpoa kenet tahansa niistä. Vittu vaikka mun mutsin. Mua huvittaa ajatus, että mä en oliskaan tappanu Jukkaa vaan sen naapurin aivovaurioäijän, joka vittu osaa natista joka saatanan asiasta. Kuten siitä, että mä soitan yöllä liian kovalla metallia, että mä käyn kusella yöllä, että mun luona jubaillaan kahdentoista jälkeen. Siis täähän on nyt ihan vaan teoreettista tää mun kelailu, koska munhan piti tappaa just Jukka, koska niin tän kuvion piti kulkee. Mut leikitellään pikkasen. Okei, mä olisin kidnapannut sen aivottoman mutiaisen mun kämppään ja siitä partyt olis alkaneet. Mä olisin ekaks vetänyt ilmastointiteipillä sen pään umpeen. Sitt mä olisin työntänyt pesäpallomailan sen perseeseen. Ei vittu mä repeen taas. Antaa olla. Mä hoidin Jukan tosi siististi. Siis MÄ. Ne jotka yrittää ottaa kaiken kunnian itselleen voivat vetää vitun päähänsä. Mä tein kaiken ja ne muut vittu vaan sörkki. Hyvä että eivät pilanneet koko juttua. Vitun apurit. Mun duunijäljestä olis vittu ollu ylpee kuka tahansa psykopaatti. Ja jos tilanne olis ollut toisinpäin, että Jukka olis silponut mut niin mä uskallan väittää, että se ei olis pystynyt tekeen niin komeeta jälkeä. Jukkahan on vähän naivi, sellanen MBD hosuliini. Mä taas oon sellanen jätkä, ett ku mä duunaan jotakin niin mä teen sen kybällä. Esmes jos mun pitäis siivota keittiö niin mä en vain siivois sitä vaan mä putsaisin myös tiskialtaat. Todennäköisesti Ajaxilla, jos joku olis hankkinut sitä alakaappiin. Jukka raukka pyyteli armoa vielä vikan hengenvedon jälkeen niinku pitääkin. Mä sanoin sille, että haista vittu sika. You are a dead man. Ja niin se pian oliki.
Mä olen lukenut jostakin vitun nerokkaasta lehdestä, että jengi ihmettelee kuinka mä olen voinut toimia niin kylmästi. Vittu se oli tosi helppoa. No problem. Olinhan mä treenannut sillä hauvalla ja sitäpaitsi mä olin tsiigannut varmaan viistuhatta palotteluvideota. Mä vain duunasin kaiken niinku pitää. Tai oli siinä kaks yllätystä. Ekaks se, että ihmisen henki voi olla niin saatanan lujassa. Itseasiassa se tappaminen oli uskomattoman työlästä puuhaa. Tokaksi mut yllätti ihmislihan ja veren vitun karmee haju ja ruumiinjäsenten niljakkuus siinä palotteluvaiheessa. Vittu se kävi ihan duunista. Positiivinen yllätys oli se, että ei se raaka ihmisliha maistunut sen paskemmalta ku koiranliha.
Mä olen tavallaan vitun pettynyt ku tää keissi on käsitelty loppuun. Eilen mä olin toistaiseksi vikaa kertaa oikein koko nimen kaa pääuutisissa. Tosin kolmeminuuttia vain, mutta kokovartalokuvassa ja lähikuvassa. Masentaa. Tähän asti mun fiilikset on olleet tosi korkeella. Musta on ollu vitun makeeta venata oikeudenistuntoja ku siellä on megessä tuhat kameraa, jotka kaikki janoaa lähikuvaa musta. Kyllä se kohottaa kummasti itsetuntoa. Ja kaapissahan mä olen jo muiden katseessa kingi, vaikka mä vitut välitän niiden luusereiden kunnioituksesta. Totaalisia paskakasoja ne on kaikki siellä. Marisevia pelkureita.
Ei tässä mitään. Mun täytyy vaan nostaa pää pystyyn ja suunnata katse kohti hovioikeutta. Saletisti viimeistään silloin mä oon taas pääuutislähetyksissä ja iltapäivälehtien kansipoikana. Mulla on kyllä sellaset fiilarit, että ennen sitä joku viihdepelle meilaa mulle ja pyytää mua johonkin kokokansan peliin. Mä sanon valmiiksi, että se iskee kätensä paskaan. Mä nimittäin vihaan telkkarin pelisontaa ja sellasella julkisuudella mä pyyhin perseeni. Mun linja on ehdoton. Puol yhdeksän uutiset tai ei mitään.
Copyright © Rosa Liksom 18.11.1999
Videot
Lähteitä ja viittauksia
Suomalaisia näytelmäkirjailijoita. Toim. Ismo Loivamaa. Avain, 2010.