Guttorm, Eino

"Kirjailijan urani alkoi vuonna 1972. Kirjoitin 200-sivuisen romaanin, jonka luin ja tiputin roskakoriin. Uusi käsikirjoitusversio valmistui vuonna1972. Etsin kustantajaa kaikkialta ja kun sen vihdoin löysin, oli vuosi 1980. Siitä meni vielä kaksi vuotta ennen kuin ensimmäinen saamenkielinen romaani kovissa kansissa ilmestyi vuonna 1972. Seuraaviin kirjoihin kului puolta lyhyempi ja se koetteli kirjoitusmotivaatiota sekin. Epätoivoa lisäsi se, että koskaan ei voinut tietää saako teoksen lopultakaan kustannettua.

Minä olen niitä viimeisiä tunturisaamen puhujia. Puolivahingossa minusta tuli kirjailija. Tajusin jo alkuvaiheessa että tärkein tekijä kirjoittamisessani on saamen kieli ja sen säilyttäminen. Opettelin kieltä niin kauan kunnes tajusin että saamenkielelläkin voi asioita ilmaista sujuvasti. Täytyy käyttää kaikkia niitä sanoja joita vanha kansa käytti ennen kuin suomen kieli tuli ja sekoitti alkuperäisin puhekielen. Kerron tarinoita joita on vaikea kertoa nykypäivän köyhällä kielellä. Kirjojani käytetäänkin yliopistoissa saamen kielen oppikirjoina.

Yhtä pääteosta ylitse muiden minulla ei ole. Kaikki romaanit kertovat Tenojokilaakson ihmisistä, kulttuurista ja elintavoista, puutteista ja hyvinnoinnista. Osa perustuu tositapahtumiin, osa on ihan fiktiota. Kaikista kirjoista löytyy jotain tuttua. Runokirjassa Duottara suvva on yksi runo joka nousee toisten yläpuolelle. Se kertoo suvuista. Siinä paljastuu suvun luonne, varallisuus, tyhmyys tai viisaus, elinkeino ja tapakulttuuri.

Saamenkielisen kirjallisuuden vaikea kustannustilanne ei ole vieläkään paljon parantunut. Olen vaihtanut saamen kielen suomen kieleen. En siksi että rikastuisin vaan siksi että kirjoittamisen motivaatio säilyisi. Tuntuu että on niin paljon kerrottavaa vielä." (Kirje 14.11.2000)

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

-Sámiálbmoga epos. Áššu nr. 103–106/2004