Kyllönen, Marja

palkinnot: Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto 1997
harrastukset: lukeminen, liikkuminen ja kädentaidot

Marja Kyllösen vuonna 1997 ilmestynyt romaani Lyijyuuma oli arvostelumenestys ja se sai myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Palkintolautakunta arvioi, että Lyijyuuma on perheromaanin perinteen ja suuren kirjallisen tradition risteymä, merkittävä saavutus. Erityisesti palkintoperusteissa kiitetään Marja Kyllösen äärimmäisen kekseliästä, karheudellaan huvittavaa ja ilmeikkään runollista kieltä. Pekka Tarkan mukaan Kyllösen romaani yhdistää vanhaa ja uutta, taiteen kieltä ja mustaa maailmaa tavalla, joka voi herättää tyrmistystäkin. Tarkka sanoo kuulleensa kirjan manaavassa loitsussa uudenaikaisen runonlaulajan. (HS 14.11.1997, Antti Majander).

Omintakeiseen kieleen ovat muutkin kirjallisuuskriitikot kiinnittäneet huomiota Marja Kyllösen kummassakin tähän mennessä ilmestyneessä romaanissa. Kaisa Neimala vertaa Lyijyuuma-romaania moderniin itkuvirteen arviossaan: "Niin vaikeatajuisuus kuin viipyilevä kerto kuuluvat itkuvirren luonteeseen: näin paha maailma on, näin surun hämmentämänä sen kerron. Kyllösellä on ihailtava rytmitaju. Lauseiden mukaan voi tempautua, antaa niiden hyrskytä murhetta ja lainehtia katkeruutta. -- Hauskaa että vertaamisen taide tekee paluuta proosaan. Kyllösellä on siihen hirvittävä taito. Osa vertauksista on tosiaan hilpeitä, suuri osa murheista tiheitä." (SK 1997: 41 s. 59, Kaisa Neimala )

Miten minusta tuli kirjailija? -kysymykseen Marja Kyllönen vastaa: "Minun oli määrä tehdä se. Ei kirjoittamiseni silti ollut mitenkään tähtiin valettu tai kuuhun kirjoitettu, vaan juontui vähänä säikeenä minussa lapsesta saakka. Vitkalleen eri asiat vahvistivat tuota hentoista syytä, kunnes minun ei auttanut kuin seurata sitä. Nyttemmin syystä on sukeutunut jo seuraus; olen sotkeutunut niin sisälle kirjoittamiseni syihin ja säikeisiin etten pääse pois vaikka toisinaan tahtoisinkin."

Marja Kyllönen arvioi tähanastista tuotantoaan: "Maailmoja on takanani niin vähän vasta: kaksi, ja kolmas työn alla. Lyijyuuma teki minusta ulkoisesti kirjailijan, Rikot sisäisesti. Se oli minun kirjallinen kiirastuleni ja kun siitä selvisin, uskon pystyväni kynälläni mihin sotkuun tai sykkyrään tahansa. Rikot on sekä kielellisesti että rakenteellisesti Lyijyuumaa monipolvisempi, mutta toisaalta esikoiseni on minulle yhä niin veres, väkevä ja väljähtymätön, etten osaa oikein arvottaa sitä."

Luovan työnsä lähtökohtia Marja Kyllönen selvittää: "Kun ryhdyin kirjoittamaan, minua ajoi paitsi sanomisen palo, myös näyttämisen halu. Enää ei jäljellä ole juuri kumpaakaan, on vain tarinoita, joita tahdon kirjoittaa - tai ei tarinoitakaan, vain kohtaloita ja maailmoita. Niiden lomaan sitten kehkenee sanoma, jos on kehjetäkseen. - Olen hyväksynyt, että minun osani tässä maailmassa on olla aina jollain tapaa onneton. Kirjoittamalla voin lievittää kurjuuttani ja olla vähiä hetkiä onnekas onnettomuudessani. Jos olen kauan kirjoittamatta, märän määrä kontollani kasvaa, ja tyhjyys ja kaikkinainen turhuus.
Minulle kirjailijuus ei ole mikään pysyvä arvo tai ikuinen titteli, joka kerran langettuaan on kantajallaan aina, vaan se on kirja seuraavalta uusittava. Sen hinta käy alati raskaammaksi suorittaa, ja mitä enemmän kirjoitan, sitä nöyremmäksi muutun: tämä on armo, joka voi koska tahansa käsiltäni kadota. Vaikka tänään löytäisinkin oikean tavan kirjoittaa, voi se huomenna olla jo väärä, ja tarkka, kirkas ilmaisu elttaantunut. Kirjoittamisessa ei ole muuta pysyvää kuin muutos ja epävarmuus. Se vaatii nöyryyttä, valpasta kynää ja sydämen urheutta, ja ennen kaikkea loputonta lujuutta.
Jos olisin hamassa nuoruudessani tiennyt, minne lähden, en olisi lähtenyt. Onneksi en tiennyt. Jos olisin, olisin jäänyt paljosta paitsi, mutta niin olisi maailmakin."

Kuka kirjailija ja mitkä teokset ovat olleet Marja Kyllöselle tärkeitä?
"Timo K. Mukan Tabu ja Sylvia Plathin sekä Eeva-Liisa Mannerin runot. Olli Jalosen Kenen kuvasta kerrot ja Raija Siekkisen novellistiikka. Kaikkien näiden kirjailijoiden tekstit ovat enemmän kuin sanojensa summa: niistä lankeaa mielenpohjiin avara varjo, joka hiertää ja kalvaa sielunrajaa, mutta jonka hämärissä jotenkin oudolla tavalla viihtyy ja on kipeästi kotonaan."

Pirkanmaalaisuuden merkityksestä itselleen Marja Kyllönen kertooo: "Kotiseutu punoutuu sisimpään kuin sydänlanka kynttilään; se piilee ihmisessä kuin muisti, tuoksu tai nimi, jonka voi unohtaa muttei koskaan kokonaan juuria pois. Se ohjaa elämisen tapaa ja raamittaa maailmankuvan. Minulle tuo kotiseutu on aina oleva Kainuu, vaikka olen jo aikaa paennut sieltä. Silti kaipaan nälkämaille - tai pikemminkin niihin myyttisiin muistoihin, joita takaraivossani vaalin ja jotka eivät välttämättä ole totta ollenkaan.
Pirkanmaa ja Tampere tarjoavat minulle mieluisan kotipaikan. Rakastettuni on täältä kotoisin ja hänen avullaan olen saanut täältä sydämensijaa. Vitkalleen, muisto kerrallaan kiinnityn ja kokoan kotini tännekin."