Viljanen, Antero
Elämäkertatietoa
Ammattikoulu
Postimies
Varastonhoitaja
Työntekijänä kumikorjaamossa, kiviveistämössä, olut- ja tynnyritehtaassa
Postimies
Varastonhoitaja
Työntekijänä kumikorjaamossa, kiviveistämössä, olut- ja tynnyritehtaassa
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Näytelmät ja tv-sarjat:
Lähimmäinen. Tv-näytelmä 1965
Pekka ja Pätkä. MTV 1986
Kuunnelmat:
Elävän leski 1971. Ilm. teoksessa Kansan äänet. Suomalaisia kansankuunnelmia. Toim. Outi Nyytäjä. Yleisradio ja Otava 1973
Ajopuu 1973
Lähimmäinen. Tv-näytelmä 1965
Pekka ja Pätkä. MTV 1986
Kuunnelmat:
Elävän leski 1971. Ilm. teoksessa Kansan äänet. Suomalaisia kansankuunnelmia. Toim. Outi Nyytäjä. Yleisradio ja Otava 1973
Ajopuu 1973
Tarazona 1974
Keinuhevonen 1978 Toukokuun toinen sunnuntai 1985
Elokuvakäsikirjoitus:
Pekka Puupää poliisina. Ohj. Visa Mäkinen 1986
Keinuhevonen 1978 Toukokuun toinen sunnuntai 1985
Elokuvakäsikirjoitus:
Pekka Puupää poliisina. Ohj. Visa Mäkinen 1986
Tekstinäyte
Pikkuhiljaa he odottivat, milloin Nummen pojat antaisivat kuulua itsestään. Mutta päivät kuluivat yksi toisensa perästä, eikä mitään tapahtunut.
Sitten odottaminen väistyi taka-alalle, tai oikeammin odoteltiin yhä, mutta nyt jotakin paljon mahtavampaa, jotakin, minkä uhka kaiken aikaa oli leijunut ilmassa ja sitten äkkiä vahvistunut ja käynyt polttavaksi. Ja yhdessä poikain kanssa odottivat kaikki muut, miehet ja naiset, kaupunkilaiset ja maalaiset, koko kansa. Useimmat aikuiset odottivat levottomina ja huolestuneina, mutta pojat ja heidän kaltaisensa omalla mutkattomalla tavallaan.
Sitten odottaminen väistyi taka-alalle, tai oikeammin odoteltiin yhä, mutta nyt jotakin paljon mahtavampaa, jotakin, minkä uhka kaiken aikaa oli leijunut ilmassa ja sitten äkkiä vahvistunut ja käynyt polttavaksi. Ja yhdessä poikain kanssa odottivat kaikki muut, miehet ja naiset, kaupunkilaiset ja maalaiset, koko kansa. Useimmat aikuiset odottivat levottomina ja huolestuneina, mutta pojat ja heidän kaltaisensa omalla mutkattomalla tavallaan.
Lundgrenin Ake puheli tohkeissaan:
- Siitä taitaa, pojat, sittenkin tulla ihan tosi sota. Ja minä kun olen kuvitellut, ettei semmoista voi nykyään olla kuin jossakin ulkomailla vain.
Ville virittäytyi samoihin tunnelmiin:
- Ja aina kun minä olen historiasta lukenut hakkapeliitoista ja muista semmoisista, minä olen ollut ihan kateellinen, kun silloin on ollut niin hurjaa meininkiä. Minä olen ajatellut, että nykyään on niin rauhallista, ettei sotaa voisi tullakaan.
- Kyllä se nyt todennäköisesti syttyy, jollei ihmeitä tapahdu, lausui Mauri tietävin äänenpainoin, kuin olisi perehtynyt asiaan perusteellisemmin kuin toiset. - Merkit ovat semmoiset, meinaan.
- Ai, jukra! Ja sitten tulee pimennyksiä ja pommituksia ja muita jänskiä juttuja, kaavaili Kyösti lihavat posket tutisten.
Tuomo ja Tippa olivat vaiteliaita, mutta hiljaisen innostuneita hekin. Ja kaukana joukko-osastonsa sijoituspaikassa ajatteli eräs ratsumies tyytyväisenä: Pian se alkaa. Unelma upseerin ruusukkeista tuntui likeisemmältä kuin koskaan ennen. Ja jälleen hän oli näkevinään kornetti Julle Hutun käyskentelevän kauniin Kirstin kera, säämiskähansikkaaseen verhoillun käden peukalo elegantisti olkahihnan alle työnnettynä, ja vastaan tallustelevat solttupojat jäykistyivät asentoon ja saivat osakseen ylhäisen suvaitsevaisen tervehdyksen.
Odoteltiin siinä sivussa jotain muutakin, jotain, joka liittyy sotaan, mutta joka tuntui sotaakin mahdottomammalta.
Huhuttiin koulujen sulkevan ovensa.
- Minä kyllä olen sitä mieltä, ettei koulu lopu, jollei talo pala, tuumi Ville lohduttomalla äänellä. - Eikä kivitalo pala.
Ake oli tietävinään jotakin:
- Mutta Pökö on kuulemma sanonut, että koulu loppuu heti, kun tulee liikekannallepano.
- Liikekannallepano, toisti Ville hieman kankeasti. Mikä semmoinen on?
- Miehet joutuvat armeijaan, valaisi Mauri. - Opettajat siinä mukana.
Ville mietti hetken kuulemaansa ja huomautti sitten:
- Mutta on niitä naisopettajiakin. Joutuuko nekin?
Maurilla oli vastaus valmiina:
- Niistä tehdään sairaanhoitajia.
- Sairaanhoitajia?
- Niin. Kun sota tulee, tarvitaan paljon sairaanhoitajia.
- Ja paljon sairaaloita, täydensi Ake. - Kaikki koulutkin muutetaan sotasairaaloiksi.
- Kyllä meillä lyseossakin on siitä puhuttu, ilmoitti Tippa huoliteltuun tapaansa.
Ville mietti taas tuokion, pudisteli epäuskoisesti päätään ja mutisi:
- Ei, pojat, ei semmoista sentään. Se olisi jo niinkuin satua.
- Mutta jos sillä lailla on, sanoi Kyösti ja nauroi, niin minun puolestani sota saisi olla vaikka aina.
Sitten hän lakkasi nauramasta ja lisäsi haikeasti:
- Samaa mieltä minä olen kuin Villekin. Semmoinen on mahdotonta.
Eikä kukaan sakin jäsenistä oikein jaksanut uskoa, että koulunkäynti noin vain loppuisi. Voisi tulla sota tai maanjäristys, voisi sattua melkein mitä tahansa, mutta koulu tulisi aina olemaan ja virallisia lomia lukuun ottamatta jatkumaan hamaan siihen asti, kunnes oppivelvollisuuslaki olisi täytetty.
Mutta eräänä aamuna. . .
(Leikki kaukana 1965)
- Siitä taitaa, pojat, sittenkin tulla ihan tosi sota. Ja minä kun olen kuvitellut, ettei semmoista voi nykyään olla kuin jossakin ulkomailla vain.
Ville virittäytyi samoihin tunnelmiin:
- Ja aina kun minä olen historiasta lukenut hakkapeliitoista ja muista semmoisista, minä olen ollut ihan kateellinen, kun silloin on ollut niin hurjaa meininkiä. Minä olen ajatellut, että nykyään on niin rauhallista, ettei sotaa voisi tullakaan.
- Kyllä se nyt todennäköisesti syttyy, jollei ihmeitä tapahdu, lausui Mauri tietävin äänenpainoin, kuin olisi perehtynyt asiaan perusteellisemmin kuin toiset. - Merkit ovat semmoiset, meinaan.
- Ai, jukra! Ja sitten tulee pimennyksiä ja pommituksia ja muita jänskiä juttuja, kaavaili Kyösti lihavat posket tutisten.
Tuomo ja Tippa olivat vaiteliaita, mutta hiljaisen innostuneita hekin. Ja kaukana joukko-osastonsa sijoituspaikassa ajatteli eräs ratsumies tyytyväisenä: Pian se alkaa. Unelma upseerin ruusukkeista tuntui likeisemmältä kuin koskaan ennen. Ja jälleen hän oli näkevinään kornetti Julle Hutun käyskentelevän kauniin Kirstin kera, säämiskähansikkaaseen verhoillun käden peukalo elegantisti olkahihnan alle työnnettynä, ja vastaan tallustelevat solttupojat jäykistyivät asentoon ja saivat osakseen ylhäisen suvaitsevaisen tervehdyksen.
Odoteltiin siinä sivussa jotain muutakin, jotain, joka liittyy sotaan, mutta joka tuntui sotaakin mahdottomammalta.
Huhuttiin koulujen sulkevan ovensa.
- Minä kyllä olen sitä mieltä, ettei koulu lopu, jollei talo pala, tuumi Ville lohduttomalla äänellä. - Eikä kivitalo pala.
Ake oli tietävinään jotakin:
- Mutta Pökö on kuulemma sanonut, että koulu loppuu heti, kun tulee liikekannallepano.
- Liikekannallepano, toisti Ville hieman kankeasti. Mikä semmoinen on?
- Miehet joutuvat armeijaan, valaisi Mauri. - Opettajat siinä mukana.
Ville mietti hetken kuulemaansa ja huomautti sitten:
- Mutta on niitä naisopettajiakin. Joutuuko nekin?
Maurilla oli vastaus valmiina:
- Niistä tehdään sairaanhoitajia.
- Sairaanhoitajia?
- Niin. Kun sota tulee, tarvitaan paljon sairaanhoitajia.
- Ja paljon sairaaloita, täydensi Ake. - Kaikki koulutkin muutetaan sotasairaaloiksi.
- Kyllä meillä lyseossakin on siitä puhuttu, ilmoitti Tippa huoliteltuun tapaansa.
Ville mietti taas tuokion, pudisteli epäuskoisesti päätään ja mutisi:
- Ei, pojat, ei semmoista sentään. Se olisi jo niinkuin satua.
- Mutta jos sillä lailla on, sanoi Kyösti ja nauroi, niin minun puolestani sota saisi olla vaikka aina.
Sitten hän lakkasi nauramasta ja lisäsi haikeasti:
- Samaa mieltä minä olen kuin Villekin. Semmoinen on mahdotonta.
Eikä kukaan sakin jäsenistä oikein jaksanut uskoa, että koulunkäynti noin vain loppuisi. Voisi tulla sota tai maanjäristys, voisi sattua melkein mitä tahansa, mutta koulu tulisi aina olemaan ja virallisia lomia lukuun ottamatta jatkumaan hamaan siihen asti, kunnes oppivelvollisuuslaki olisi täytetty.
Mutta eräänä aamuna. . .
(Leikki kaukana 1965)