Havaste, Paula
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Marek Sabogal / Gummerus
Elämäkertatietoa
Paula Havaste s. 1962 Rovaniemellä. Filosofian tohtori, Tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkö.
Yo 1980 Rovaniemen keskustan lukio (nyk. Lyseonpuiston lukio), sitä ennen Ounaskosken ala-aste ja Rovakadun yläaste, Opintoja Helsingin yliopistossa: kotimainen kirjallisuus, teoreettinen filosofia, tiedotusoppi, FM 1989 Helsingin yliopisto, FL 1991 Helsingin yliopisto, FT 1998 Oulun yliopisto. Väitöskirja Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus (Like 1998) käsitteli miehisiä malleja Tarzan-kirjoissa. Havaste on työskennellyt myös itsellisenä toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana. Havaste asuu Nurmijärvellä ja toimii tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkönä. Aikaisemmin hän on työskennellyt Kansallisteatterin tiedottajana. Luottamustehtävät ja jäsenyydet: Tieteen tiedotus ry.:n hallituksen jäsen, EUSCEA:n tilintarkastaja, Lauri Jäntin säätiön hallituksessa 2007-2009.
vanhemmat: ylimetsänhoitaja Mauno Aho ja piiritarkastaja, psykologi Aino Aho
opinnot:filosofian tohtori Oulun yliopistosta 1998
palkinnot:
Gummeruksen Kalle Päätalo -palkinto 2004
Laila Hietamiehen rahaston apuraha 2004
harrastukset:
kirjoittaminen ja liikunta, mieluiten islanninhevosten ja ceskyterrierien seurassa
Yo 1980 Rovaniemen keskustan lukio (nyk. Lyseonpuiston lukio), sitä ennen Ounaskosken ala-aste ja Rovakadun yläaste, Opintoja Helsingin yliopistossa: kotimainen kirjallisuus, teoreettinen filosofia, tiedotusoppi, FM 1989 Helsingin yliopisto, FL 1991 Helsingin yliopisto, FT 1998 Oulun yliopisto. Väitöskirja Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus (Like 1998) käsitteli miehisiä malleja Tarzan-kirjoissa. Havaste on työskennellyt myös itsellisenä toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana. Havaste asuu Nurmijärvellä ja toimii tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkönä. Aikaisemmin hän on työskennellyt Kansallisteatterin tiedottajana. Luottamustehtävät ja jäsenyydet: Tieteen tiedotus ry.:n hallituksen jäsen, EUSCEA:n tilintarkastaja, Lauri Jäntin säätiön hallituksessa 2007-2009.
vanhemmat: ylimetsänhoitaja Mauno Aho ja piiritarkastaja, psykologi Aino Aho
opinnot:filosofian tohtori Oulun yliopistosta 1998
palkinnot:
Gummeruksen Kalle Päätalo -palkinto 2004
Laila Hietamiehen rahaston apuraha 2004
harrastukset:
kirjoittaminen ja liikunta, mieluiten islanninhevosten ja ceskyterrierien seurassa
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Artikkelit:
Rakkaus kovankin onnen voittaa? - uusi naisdekkarinimi Marcia Muller. Suomen Dekkariseura 1995. Ruumiin kulttuuri 4/1995, s. 39. (lehti)
Miltä tuntuu olla kirjailija? / teoksessa Hyvä kirja: Suomen tietokirjailijat ry 2006. 2006, s. 235-241.
Rakkaus kovankin onnen voittaa? - uusi naisdekkarinimi Marcia Muller. Suomen Dekkariseura 1995. Ruumiin kulttuuri 4/1995, s. 39. (lehti)
Miltä tuntuu olla kirjailija? / teoksessa Hyvä kirja: Suomen tietokirjailijat ry 2006. 2006, s. 235-241.
Artikkelissa kirjailija pohtii esimerkiksi miten median suhtautuminen häneen muuttui ensimmäisen romaanin ilmestymisen jälkeen, marginaalissa olevaa kirjallisuutta sekä voivatko tietokirjailijat ylittää uutiskynnyksen. (Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjoituksia Paula Havasteen tuotannosta:
Elämää muinais-Suomessa, HS 19.10.2003 (Päivi Lehtinen); Muinaissuomalaista naisten kulttuuria pyhän pihlajan nimeen, Kiiltomato 17.9.2003 (Risto Niemi-Pynttäri); Naisten historiaa, miesten historiaa, Opettaja-lehti 12.12.2003 (Kaisa Neimala); Ohjelmapäällikkö ehtii kirjoittaakin, HS 10.4.2004 (Säde Nenonen); Paula Havaste ihmemaassa, Kodin kuvalehti 14/2004 (Helena Hämäläinen); Tarzan ja muinaissuomalaiset naiset, Yliopisto 7/2004 (Hertta Vierula); Tarzania tavallisille - tieteen popularisointi on tahtoa, taidetta ja osaamista, Humanisti-lehti 6/2004 (Helena Miettinen); Kotimaisia nykykertojia 4: Paula Havaste, BTJ Kustannus 2005 s. 38-41 (Raija Majamaa); Lapinmaan Nilla, Yhteishyvä 30.10.2005 (Kaisa Nummenpää); Lapsentajuista tiedettä, Kaupunkilehti Vartti 31.8.2008 (Reetta Paavilainen); Tieteitä ja ihmemössöä, Uusi Rovaniemi 5.9.2008 (Merja Alaraasakka)
Kirjoituksia Paula Havasteen tuotannosta:
Elämää muinais-Suomessa, HS 19.10.2003 (Päivi Lehtinen); Muinaissuomalaista naisten kulttuuria pyhän pihlajan nimeen, Kiiltomato 17.9.2003 (Risto Niemi-Pynttäri); Naisten historiaa, miesten historiaa, Opettaja-lehti 12.12.2003 (Kaisa Neimala); Ohjelmapäällikkö ehtii kirjoittaakin, HS 10.4.2004 (Säde Nenonen); Paula Havaste ihmemaassa, Kodin kuvalehti 14/2004 (Helena Hämäläinen); Tarzan ja muinaissuomalaiset naiset, Yliopisto 7/2004 (Hertta Vierula); Tarzania tavallisille - tieteen popularisointi on tahtoa, taidetta ja osaamista, Humanisti-lehti 6/2004 (Helena Miettinen); Kotimaisia nykykertojia 4: Paula Havaste, BTJ Kustannus 2005 s. 38-41 (Raija Majamaa); Lapinmaan Nilla, Yhteishyvä 30.10.2005 (Kaisa Nummenpää); Lapsentajuista tiedettä, Kaupunkilehti Vartti 31.8.2008 (Reetta Paavilainen); Tieteitä ja ihmemössöä, Uusi Rovaniemi 5.9.2008 (Merja Alaraasakka)
Tekstinäyte
Silti kotiin oltiin menossa ja aika haipakkaa.
Porot etenivät tasaista nulkkaa rauskavan kovalla hangella. Ne olivat laskeneet päänsä alas ja jäntevät takajalat suihkivat edestakaisin. Eivät ne näyttäneet komeilta eivätkä uljailta juostessaan, vaan kesytettyä ja olematonta oli niiden meno. Tämä oli ihmisen eteen valjastetun poron kulkua, tasaista ja kahlittua, helposti hallittavaa ja nöyrästi perille vievää. Ei Marja tällaista näkymää minään pitänyt: toisenlaista oli vapaana juoksevan poron meno, kun se nosti turpansa ylös, niin että sarvet hipoivat selkää, ja takajalat piirsivät suuria komeita kaaria kauas poron sivuille. Sellaista komeata tolvajuoksua Marja olisi mieluimmin katsellut, mutta ei sitä voinut ahkioon kahlehdittuna juosta.
Marja tunsi taas epämääräistä ahdistusta ja katseli poron ympäri tiukasti solmittuja valjaita. Paha oli poron tuollaisista sidoksissa mennä edes nulkkaa, ja yhtä lailla tuntui Marjaa taas puristavan peski harteilla, tiukkaan nyöritetyt paulat säärten ympärillä ja koko ajatus Lapinmaalla odottavasta kodasta. Ei se kota eivätkä kodan työt vaan kaikki se arvaamaton, joka Jounin väessä häntä yhä oudoksutti. Pahinta kaikesta olivat Unna-Ailun kyräilyt, uhkaukset ja kiroukset, joita muiden huomaamatta väläytteli. Mutta silti se oli pieni hinta maksettavaksi siitä, että Marja pääsisi taas Tuuren luokse, pikku Tuuren, jolle hän oli pyhästi luvannut palata.
Porot huohottivat ja juoksivat, takajalat suihkivat ja lumeen kirjoutui hienosti mutkitteleva ahkion jälki, jota pilkuttivat porojen koparoiden jäljet. Tiukasti olivat porot valjaissa ahkioiden edessä. Ne eivät pääsisi pakoon, jos metsänpeto tai vaaniva jousimies sattuisi kohdalle osumaan, vaan ahkioon sidottuna porot joutuisivat helposti saaliiksi. Marjaa vavisutti ja outo pelko kävi mielessä. Mikä siinä olikin, että pahoja enteitä tuntui olevan koko ajan läsnä. Kalliomaalauksissa olleen vaanivan metsästäjän hahmo seurasi häntä unesta toiseen, ja metsät tuntuivat olevan täynnä oudosti käpristyneitä kuusennäreitä. Aamusella oli ohitettu hankeen jäänyt metsäkana, jonka sumeaksi jähmettyneet silmät katselivat synkästi ohi kiiruhtavia matkalaisia. Oli nähty myös metsänpedon auki kaivama majavan talvipesä, jonka viereen oli jäänyt puoliksi syöty emon raato. Olipa Marja tutkaillut taukopaikalla hangelle unohtunutta pikkulintuakin, joka oli kangistunut niille sijoilleen höyhenet pörhössä.
Marja yritti ravistaa pahat enteet mielestään. Liian pitkästi oli edessä koskematonta joenkantta vaarojen välissä mutta myös liian paljon takana poron koparoiden kirjomaa hankea. Oltiin vaarallisesti välimailla. Kunpa päästäisiin takaisin kotisijoille pedon koskematta, jousimiehen saavuttamatta. Kunpa vihamiehiä olisi vain kaukaisilla mailla, eikä Unna-Ailusta enää tarvitsisi kärsiä. Marja painoi päänsä ja yritti hillitä itsensä muttei silti osannut olla ajattelematta, miten paljon kaikkien elämä helpottaisi, jos Unna-Ailu ymmärtäisi jollakin metsästysretkellään päästä hengestään. Hän tai minä, Marja ajatteli ja pelästyi jo pelkkää ajatusta.
Kotasavun Marja. Gummerus 2004.
Porot etenivät tasaista nulkkaa rauskavan kovalla hangella. Ne olivat laskeneet päänsä alas ja jäntevät takajalat suihkivat edestakaisin. Eivät ne näyttäneet komeilta eivätkä uljailta juostessaan, vaan kesytettyä ja olematonta oli niiden meno. Tämä oli ihmisen eteen valjastetun poron kulkua, tasaista ja kahlittua, helposti hallittavaa ja nöyrästi perille vievää. Ei Marja tällaista näkymää minään pitänyt: toisenlaista oli vapaana juoksevan poron meno, kun se nosti turpansa ylös, niin että sarvet hipoivat selkää, ja takajalat piirsivät suuria komeita kaaria kauas poron sivuille. Sellaista komeata tolvajuoksua Marja olisi mieluimmin katsellut, mutta ei sitä voinut ahkioon kahlehdittuna juosta.
Marja tunsi taas epämääräistä ahdistusta ja katseli poron ympäri tiukasti solmittuja valjaita. Paha oli poron tuollaisista sidoksissa mennä edes nulkkaa, ja yhtä lailla tuntui Marjaa taas puristavan peski harteilla, tiukkaan nyöritetyt paulat säärten ympärillä ja koko ajatus Lapinmaalla odottavasta kodasta. Ei se kota eivätkä kodan työt vaan kaikki se arvaamaton, joka Jounin väessä häntä yhä oudoksutti. Pahinta kaikesta olivat Unna-Ailun kyräilyt, uhkaukset ja kiroukset, joita muiden huomaamatta väläytteli. Mutta silti se oli pieni hinta maksettavaksi siitä, että Marja pääsisi taas Tuuren luokse, pikku Tuuren, jolle hän oli pyhästi luvannut palata.
Porot huohottivat ja juoksivat, takajalat suihkivat ja lumeen kirjoutui hienosti mutkitteleva ahkion jälki, jota pilkuttivat porojen koparoiden jäljet. Tiukasti olivat porot valjaissa ahkioiden edessä. Ne eivät pääsisi pakoon, jos metsänpeto tai vaaniva jousimies sattuisi kohdalle osumaan, vaan ahkioon sidottuna porot joutuisivat helposti saaliiksi. Marjaa vavisutti ja outo pelko kävi mielessä. Mikä siinä olikin, että pahoja enteitä tuntui olevan koko ajan läsnä. Kalliomaalauksissa olleen vaanivan metsästäjän hahmo seurasi häntä unesta toiseen, ja metsät tuntuivat olevan täynnä oudosti käpristyneitä kuusennäreitä. Aamusella oli ohitettu hankeen jäänyt metsäkana, jonka sumeaksi jähmettyneet silmät katselivat synkästi ohi kiiruhtavia matkalaisia. Oli nähty myös metsänpedon auki kaivama majavan talvipesä, jonka viereen oli jäänyt puoliksi syöty emon raato. Olipa Marja tutkaillut taukopaikalla hangelle unohtunutta pikkulintuakin, joka oli kangistunut niille sijoilleen höyhenet pörhössä.
Marja yritti ravistaa pahat enteet mielestään. Liian pitkästi oli edessä koskematonta joenkantta vaarojen välissä mutta myös liian paljon takana poron koparoiden kirjomaa hankea. Oltiin vaarallisesti välimailla. Kunpa päästäisiin takaisin kotisijoille pedon koskematta, jousimiehen saavuttamatta. Kunpa vihamiehiä olisi vain kaukaisilla mailla, eikä Unna-Ailusta enää tarvitsisi kärsiä. Marja painoi päänsä ja yritti hillitä itsensä muttei silti osannut olla ajattelematta, miten paljon kaikkien elämä helpottaisi, jos Unna-Ailu ymmärtäisi jollakin metsästysretkellään päästä hengestään. Hän tai minä, Marja ajatteli ja pelästyi jo pelkkää ajatusta.
Kotasavun Marja. Gummerus 2004.
Lähteitä ja viittauksia