Havaste, Paula

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Marek Sabogal / Gummerus

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän saamat palkinnot

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kansanrunokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kokoomateokset
romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset (kääntäjänä)

Nimi

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Opin lukemaan isosiskojen sinnikkäissä koululeikeissä jo nelivuotiaana. Kun oivalsin, mikä määrä ihmeellisiä tarinoita odotti kirjojen kansien sisällä, oli tulevaisuudenhaaveeni kristallinkirkas: joko leivoskaupan myyjäksi tai kirjailijaksi. Leivoskauppaan minua ei koskaan huolittu, mutta ei kirjailijan työn aloittaminenkaan helposti käynyt. Olin ahmijalukija, joka koulun jälkeen siirtyi kirjallisuuden opiskelijaksi, liukui yliopisto-opettajaksi ja tutkijaksi, kriitikoksi, suomentajaksi, toimittajaksi ja oppikirjailijaksi. Tutustuin kirjallisuuteen melkein koko kentän laajuudelta, mutta kentän keskipisteeseen, kirjailijaksi, oli haastavaa asettua. Kun kirjallisuuden alalta syntyi ensin gradu, sitten lisuri ja lopulta väitös, rima nousi huimaavan korkealle. Väitöksen jälkeen aikaa kuitenkin äkkiä löytyi toisenlaiselle kirjoittamiselle, sellaiselle, jossa jokaisen lähteen painopaikasta ei tarvinnut onneksi enää huolehtia.

Kirjailija minusta tuli 2003, kun esikoisromaanini ilmestyi. Se sai nopeasti jatkoa: kaksi seuraavaa osaa ilmestyi vuoden välein ja tämän Lapinmaa-sarjan viimeinen osa 2008. Väliin mahtui runoteos, saturomaani ja kolme lastenkirjaa. Uusi romaanisarja alkaa 2010.
Kirjoitan mielelläni Lapista, sen maisemista, ja jos päästän pienen pateettisuuden ilmaisuuni, Lapin sielusta. Eteläinen Lappi, Rovaniemen seutu, on minulle tuttu ja rakas. Siksi siitä on helppo kirjoittaa.

Monessa kirjassani on myös vahva emansipaation liekki. Kirjoitan vahvoista naisista ja naisen vahvuuksista, siitä miten he selvisivät elämässään jo aikana ennen meitä. Esiäideistämme voi oppia paljon, emmekä me niin paljoa ole ehtineet muutamassa vuosisadassa muuttua, ettemme heidän elämänsä onnia ja huolia tunnistaisi. Monia muitakin "sanomia" kirjoistani voi löytää, halutessaan. Niitä on kirjailijan turha julistaa. Jos ne eivät kirjoja lukemalla avaudu, niin eivät ne silloin lukijaa kosketa.

Elämässä on paljon tärkeitä ja mahtavia asioita. Olen onnellinen voidessani olla kolmen lapsen äiti, perheen äiti ja leipätyössä, josta nautin kovasti. Tuntuu kuin elämiä olisi kolme rinnakkain: äidin, uranaisen ja kirjailijan elämä. Kaikki ovat vaativia ja aikaa viepiä, mutta jokaiseen uppoaa vuorollaan niin kiihkeästi, että muut kaksi unohtuvat. Siksi työ on lepoa äidin roolista ja kirjoittamisesta, kirjoittaminen taas vie hetkessä suunnattoman kauas. Kun kirjoittamiseen uppoutuu, pääsee aivan muihin maailmoihin ja aikoihin.


MAKUASIOITA:

Lempiklassikkokirjojani ovat Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, Aaro Hellaakosken Jääpeili, Salman Rushdien Saatanalliset säkeet, Edgar Rice Burroughsin Tarzan ja Oparin aarteet, Umberto Econ Ruusun nimi, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu, William Shakespearen Hamlet, Philip Pullmanin Universumien tomu, Raymond Chandlerin Pitkät jäähyväiset, Gabriel García Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys, Eric Carlen Pikku toukka paksulainen, José Saramagon Kivinen lautta, Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi, Hermann Hessen Arosusi, Kristiina Louhen Ainon äiti on vihainen, James Joycen Odysseus, J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta, Aapelin Pikku Pietarin piha, Stanislav Lemin Kyberias, Uuno Kailaan Runoja ja Jukka Parkkisen Korppi ja korven veikot. Muutamia tärkeimpiä mainitakseni.

Rakastan sumuista maisemaa, teerien kukerrusta, unelta tuoksuvaa lasta, virnistävää koirannaamaa liian varhain aamulla, uunimakkaraa juustokuorrutuksella, maastossa laukkaamista, uusien asioiden opiskelua, vanhoja kehnoja tv-sarjauusintoja, puhtaita lakanoita saunan jälkeen, järvessä uimista, kukkapenkkien nyppimistä ja kirjoittamista.


Käsin vai koneella?

On mielenkiintoista, miten äkkiä käsin kirjoittamisesta tulee tuskallisen vaikeaa. Käsin kirjoitettuna tekstikään ei enää kuulosta minulta, hassua kyllä. Luulisi, että käsin kirjoittaen mukaan tulisi oman käden liikkeen ja tekstin muodon kautta jotakin aivan keskeistä ihmisestä, mutta nopeammin syntyvä ja korjailua kestävä tekstinkäsittelykirjoittaminen mahdollistaa myös erilaisen tyylin.

Vaikka tietokone tuhoaa käsialan ja nähtävästi myös käsin kirjoittamisen tradition, siitä on hämmentävän paljon iloa. Luulen, että ilman tietokonetta olisin jättänyt kirjojen tekemisen toisten huoleksi, niin selvästi kirjoitustekniikkani nojaa välineeseen. Olen sporadinen kirjoittaja, joka kirjoittaa palasia silloin tällöin sinne tänne, palaa yhä uudestaan ja uudestaan entiseen tekstiin sitä parantelemaan, ja samalla sitä tulee yllätyksekseen lisäilleeksi uusia tarinan rimusia ja juonenkäänteitä jo valmiina pitämäänsä tekstiin. Tämä ei olisi mahdollista ilman tietokonetta, joka kirjoittaa nöyrästi puhtaaksi yhä uudelleen ja uudelleen,loputtomasti. Oivallinen sihteeri!

Tietokoneen avulla voi myös tekstin kirjoittamisen lomassa kätevästi ja aikailematta hakea pientä tai isoa tietoa Internetistä, jonka vaikuttava tietomassa sopii erityisen hyvin kaunokirjailijalle. Internethän ei ole tietolähteenä aina suinkaan uskottava, mutta kaunokirjailijaa se ei huoleta samalla tavalla kuin tutkijaa huolettaisi. Joka tapauksessa muuntelen enemmän tai vähemmän reaalimaailman ilmiöitä niistä tarinaa kirjoittaessani - sitähän kirjailijan työ ja tehtävä on.

Juuri tällä hetkellä olen jälleen kirjoitustyössäni intomielisessä vaiheessa. Trilogiaani on tulossa vielä neljäs osa - eihän se kai muuten aito TRIlogia olisi? Kirjan on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2007, ja se päättää sarjan (ainakin näillä näkymin). On varmaankin helppo arvata, kuka on tällaisen kirjan päähenkilö. En tietenkään kerro sitä, täytyyhän jotakin yllätystä olla luvassa!

Ensi syksynä minulta ilmestyy kaksi lastenkirjaa: elokuussa pienten lasten kuvakirja maalle muuttavasta pikkupojasta sekä suuri satukirja, nostalginen ja vähän kaihoisa, syvämietteinen ja täynnä Lapin lumoa. Lapsille on mukana somia eläinhahmoja ja huumoria sekä tietysti jännittävä yhteenotto pahan Staalon kanssa. Päähenkilö on kaikille tuttu valkopartainen mieshenkilö.

Paula Havaste, joulukuu 2005

Elämäkertatietoa

Paula Havaste s. 1962 Rovaniemellä. Filosofian tohtori, Tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkö.

Yo 1980 Rovaniemen keskustan lukio (nyk. Lyseonpuiston lukio), sitä ennen Ounaskosken ala-aste ja Rovakadun yläaste, Opintoja Helsingin yliopistossa: kotimainen kirjallisuus, teoreettinen filosofia, tiedotusoppi, FM 1989 Helsingin yliopisto, FL 1991 Helsingin yliopisto, FT 1998 Oulun yliopisto. Väitöskirja Tarzan ja valkoisen miehen arvoitus (Like 1998) käsitteli miehisiä malleja Tarzan-kirjoissa. Havaste on työskennellyt myös itsellisenä toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana. Havaste asuu Nurmijärvellä ja toimii tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkönä. Aikaisemmin hän on työskennellyt Kansallisteatterin tiedottajana. Luottamustehtävät ja jäsenyydet: Tieteen tiedotus ry.:n hallituksen jäsen, EUSCEA:n tilintarkastaja, Lauri Jäntin säätiön hallituksessa 2007-2009.

vanhemmat: ylimetsänhoitaja Mauno Aho ja piiritarkastaja, psykologi Aino Aho

opinnot:filosofian tohtori Oulun yliopistosta 1998

palkinnot:
Gummeruksen Kalle Päätalo -palkinto 2004
Laila Hietamiehen rahaston apuraha 2004

harrastukset:
kirjoittaminen ja liikunta, mieluiten islanninhevosten ja ceskyterrierien seurassa

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Artikkelit:

Rakkaus kovankin onnen voittaa? - uusi naisdekkarinimi Marcia Muller. Suomen Dekkariseura 1995. Ruumiin kulttuuri 4/1995, s. 39. (lehti)

Miltä tuntuu olla kirjailija? / teoksessa Hyvä kirja: Suomen tietokirjailijat ry 2006. 2006, s. 235-241.
Artikkelissa kirjailija pohtii esimerkiksi miten median suhtautuminen häneen muuttui ensimmäisen romaanin ilmestymisen jälkeen, marginaalissa olevaa kirjallisuutta sekä voivatko tietokirjailijat ylittää uutiskynnyksen. (Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjoituksia Paula Havasteen tuotannosta:
Elämää muinais-Suomessa, HS 19.10.2003 (Päivi Lehtinen); Muinaissuomalaista naisten kulttuuria pyhän pihlajan nimeen, Kiiltomato 17.9.2003 (Risto Niemi-Pynttäri); Naisten historiaa, miesten historiaa, Opettaja-lehti 12.12.2003 (Kaisa Neimala); Ohjelmapäällikkö ehtii kirjoittaakin, HS 10.4.2004 (Säde Nenonen); Paula Havaste ihmemaassa, Kodin kuvalehti 14/2004 (Helena Hämäläinen); Tarzan ja muinaissuomalaiset naiset, Yliopisto 7/2004 (Hertta Vierula); Tarzania tavallisille - tieteen popularisointi on tahtoa, taidetta ja osaamista, Humanisti-lehti 6/2004 (Helena Miettinen); Kotimaisia nykykertojia 4: Paula Havaste, BTJ Kustannus 2005 s. 38-41 (Raija Majamaa); Lapinmaan Nilla, Yhteishyvä 30.10.2005 (Kaisa Nummenpää); Lapsentajuista tiedettä, Kaupunkilehti Vartti 31.8.2008 (Reetta Paavilainen); Tieteitä ja ihmemössöä, Uusi Rovaniemi 5.9.2008 (Merja Alaraasakka)

Tekstinäyte

Silti kotiin oltiin menossa ja aika haipakkaa.

Porot etenivät tasaista nulkkaa rauskavan kovalla hangella. Ne olivat laskeneet päänsä alas ja jäntevät takajalat suihkivat edestakaisin. Eivät ne näyttäneet komeilta eivätkä uljailta juostessaan, vaan kesytettyä ja olematonta oli niiden meno. Tämä oli ihmisen eteen valjastetun poron kulkua, tasaista ja kahlittua, helposti hallittavaa ja nöyrästi perille vievää. Ei Marja tällaista näkymää minään pitänyt: toisenlaista oli vapaana juoksevan poron meno, kun se nosti turpansa ylös, niin että sarvet hipoivat selkää, ja takajalat piirsivät suuria komeita kaaria kauas poron sivuille. Sellaista komeata tolvajuoksua Marja olisi mieluimmin katsellut, mutta ei sitä voinut ahkioon kahlehdittuna juosta.

Marja tunsi taas epämääräistä ahdistusta ja katseli poron ympäri tiukasti solmittuja valjaita. Paha oli poron tuollaisista sidoksissa mennä edes nulkkaa, ja yhtä lailla tuntui Marjaa taas puristavan peski harteilla, tiukkaan nyöritetyt paulat säärten ympärillä ja koko ajatus Lapinmaalla odottavasta kodasta. Ei se kota eivätkä kodan työt vaan kaikki se arvaamaton, joka Jounin väessä häntä yhä oudoksutti. Pahinta kaikesta olivat Unna-Ailun kyräilyt, uhkaukset ja kiroukset, joita muiden huomaamatta väläytteli. Mutta silti se oli pieni hinta maksettavaksi siitä, että Marja pääsisi taas Tuuren luokse, pikku Tuuren, jolle hän oli pyhästi luvannut palata.

Porot huohottivat ja juoksivat, takajalat suihkivat ja lumeen kirjoutui hienosti mutkitteleva ahkion jälki, jota pilkuttivat porojen koparoiden jäljet. Tiukasti olivat porot valjaissa ahkioiden edessä. Ne eivät pääsisi pakoon, jos metsänpeto tai vaaniva jousimies sattuisi kohdalle osumaan, vaan ahkioon sidottuna porot joutuisivat helposti saaliiksi. Marjaa vavisutti ja outo pelko kävi mielessä. Mikä siinä olikin, että pahoja enteitä tuntui olevan koko ajan läsnä. Kalliomaalauksissa olleen vaanivan metsästäjän hahmo seurasi häntä unesta toiseen, ja metsät tuntuivat olevan täynnä oudosti käpristyneitä kuusennäreitä. Aamusella oli ohitettu hankeen jäänyt metsäkana, jonka sumeaksi jähmettyneet silmät katselivat synkästi ohi kiiruhtavia matkalaisia. Oli nähty myös metsänpedon auki kaivama majavan talvipesä, jonka viereen oli jäänyt puoliksi syöty emon raato. Olipa Marja tutkaillut taukopaikalla hangelle unohtunutta pikkulintuakin, joka oli kangistunut niille sijoilleen höyhenet pörhössä.

Marja yritti ravistaa pahat enteet mielestään. Liian pitkästi oli edessä koskematonta joenkantta vaarojen välissä mutta myös liian paljon takana poron koparoiden kirjomaa hankea. Oltiin vaarallisesti välimailla. Kunpa päästäisiin takaisin kotisijoille pedon koskematta, jousimiehen saavuttamatta. Kunpa vihamiehiä olisi vain kaukaisilla mailla, eikä Unna-Ailusta enää tarvitsisi kärsiä. Marja painoi päänsä ja yritti hillitä itsensä muttei silti osannut olla ajattelematta, miten paljon kaikkien elämä helpottaisi, jos Unna-Ailu ymmärtäisi jollakin metsästysretkellään päästä hengestään. Hän tai minä, Marja ajatteli ja pelästyi jo pelkkää ajatusta.

Kotasavun Marja. Gummerus 2004.

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 6. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2009.