Heikkilä, Eeva

Kirjailijan muu nimi

Häkkänen, Eeva
Ojalehto, Eeva

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

kokoomateokset

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Kokemukseni elämästä jo varhain lapsuudestani lähtien ovat olleet kovat ja lapsuuteni oli vaikea, äitini kuoleman johdosta ja isäni työttömyyden. Se oli vuoden 1918 sodan jälkeistä aikaa ja vaikeaa vanhemmilleni juuri totaalisen pula-ajan kourissa. Ei ollut mitään sosiaalisia apuja, ei lapsilisiä, ei
eläkkeitä jos sairastuit, et voinut hoidattaa itseäsi minkään instanssin kautta, kuolit siihen missä olit. Niin monet äidit, niin minunkin. Keuhkotauti oli silloin vähäosaisten tauti, sitä sai kitua ja kuolla rauhassa.

Silloin jo menin johonkin piilosoppiin kirjoittelemaan huonolla käsialallani niitä tuntoja mitä näin ja koin. Toiset olivat päätään pitempiä kuin toiset, ja me lyhyet olimmeko tuskin olemassakaan. Tunsin jo pentuna jääneeni elämän syrjään. Ei ollut edes lapsuutta, piti hankkia leipänsä 10-vuotiaasta lähtien, sitä oli aikuinen ja oppinut työlle jo kapalossa, mutta hyöty eli palkka virtasi suurempiin taskuihin. Eihän meikäryysyissä taskuja toki ollutkaan. Suomalainen markka on ollut niin pyöreä ja hyrrännyt vikkelään aina ohi, olen nähnyt ja koetellutkin sitä, mutten ole saanut kiinni. Mikä miljonisti olisinkin, jos olisin onnistunut. Hölmösen ahkera kaiken työn raataja jopa kirjaimiakin piirtämään, mutta ei markasta kii.

Pääteoksia tuotannostani ovat kaikki, jokaikinen sana ja lause, sillä olen kipein tunnoin ja sorretuin sydämin jokaisen piirustanut. Kirjoittanut verelläni. Uskon saaneeni lohdutuksekseni ajattelemisen lahjan ja lahjan laittaa kokemuksiani muistiin itselleni ja toivoisin niitä jonkun muunkin lukevan ja ymmärtävän, mitä kulta-aikaa tämä nykyinen elämä onkaan, minun nuoruuteeni verraten. Silloin oli arvokkaita töitä, joita arvottomat tekivät, mitättömin palkoin. Olihan se tuokin jotain. Ja ne työvaatteet, pyhävaateita ei tarvinnutkaan, eikä yöpaitoja, ei ollut vapaata. Kirjoittamiseni on innostanut monia muita ja se on hyvä asia. Onhan sitä paljon valmiimpi lukemaan kirjailijoiden tekstiä, niiden jotka saavat siitä muutakin kuin vaivan palkakseen.

Puhutaan maailman lapsityövoimasta, mutta ei ikinä 20-30-luvun suomalaisesta lapsityövoimasta. Ja myös talvisodan- ja jatkosodan työvoimasta, kun lapset ja vanhukset ja ne nuoret, jotka eivät olleet lottina, tekivät kotirintaman arvokasta, mutta halpapalkkaista työtä. Lotat saavat korvausta. Me emme. Miksi?

Radiossa sodan aikana kiiteltiin kotirintamaa, joka kesti ja sen turvin kesti tulilinjat. Ellei olisi ollut meitä, eivät hekään olisi kestäneet. Mutta annas, kun tuli rauha, mihin ne kotirintaman puurtajat unohtuivat ? Kuka kerää ja maksaa meille edes arvostusta, aineellisesta puhumattakaan? Eivät suurten talojen emännätkään voineet lähteä rintamille lottapuuhiin, heidän oli vastattava talon olemisista, kun miehet oli kuskattu "sinne jonnekin".

Puhutaan alentavaan sävyyn omakustanteista. Mutta kun ensin otat ajatuksen ylös, siitä kirjoitat sen ja kokoat sitten, suunnittelet ja keksit nimetkin, numeroit. Soittelet painot, kyselet maksut, otat selvän, mistä saat painatuksiisi rahat, kiikutat postiin kokoamasi ja paino tekee työt. Maksat laskut. Yrität saada jaetuksi kirjat, myydäkin, eniten lähettelet vain ja maksat postimaksuja. Aikojen päästä saat vähän sieltä, toisen markan täältä. Kirjojasi luetaan ja kiitetäänkin, mutta, se mutta.

Sen täytyy ollla mieluista rähkimistä, kuin se karjanhoitokin joka oli niin halveksittavaa ja niin hävettävää oikeitten ihmisten mielestä. Kumminkin vielä tänäänkin syövät maitotuotteita. Välikädet, valiot ja muut pyörittelee miljoonia. Lehmä itsekin, se kaunis, surusilmäinen kuningatar, tuottaa maitoa ja lapsen joka vuosi, eikä saa kuin kirousta ja pilkkaa osakseen ja heinätupon joskus. Voi kuinka hirveää olisi peruskaupunkilaisen nähdä elävä lehmä ja sen hoitaja kadulla tai muualla ihmisvilinässä. Lehmä hoitajineen on rikollinen. Mutta kerma, ah miten makoista ja ne jugurtit ja jopa se sininen kurrikin joka maidosta jäi. Oikea entisaikojen vasikanjuoma on nyt NIIIN terveellistä, vaikka se punainen maitokin on jo riistety puolikurriksi jalostajien toimesta, se mitään täysmaitoa ole. Arvoton meikämantakin elää täällä ajassa vain aikansa, aivan kuin lehmäkin arvokkaana tuottajana arvottomissa piiloissa, ei näkyä, ei kuulua, ei haista, kunhan maistuu salaa ja häveliäästi, ettei vain nähtäis. Kuin akkakin ukolleen.

Minä pidän kirjoittamisesta. Se on kovaa työtä - mutta hauskaa, kun sitä tekee. Kukaan kunnon kansalainen ei ala harrastelemaan ilmaiskirjoittamista. Siihen on jokin syy, minulla omani, muilla omansa. Tässä nämä minun komenttini kirjoittamisesta, luonnehdinta omakustantamisestani.

Elämäkertatietoa

Eeva Elina Heikkilä, s. 1921 Haapajärvi. Vanhemmat pienviljelijä, työmies Kristian Ojalehto ja Lempi Sorola. Puoliso 1) Toivo Armas Häkkänen 1941, k. 1941. 2) Juho Emil Heikkilää 1944-79, k. Nykyinen asuinpaikka Salla. Koulutus: 4 vuotta kansakoulua. Maatalon emäntä 1951-1979. Heikkilän kertomuksia ja runoja on julkaistu myös Kalevassa, Lapin Kansassa, Pohjolan Sanomissa ja Koillis-Lapissa sekä runo/kertomus Elämä-lehdessä. Heikkilä on saanut kunniamaininnan Gummeruksen kirjoituskilpailusta.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Mukana teoksissa:

* Sallan kirjoittajat. Hiljaisuus on vaikea laji: runoja, novelleja, kertomuksia. Sallan kirjoittajat; toimittanut Eero Väänänen; Kirjoittajat: Kimmo Hämäläinen et al. Sallan kirjoittajat, 2000.
* Runoilijoiden Lappi. - [S.l.] : [s.n.], [197?]. 18 lehteä. Moniste.
* Risteilevät jokokset. Runoja ja kertomuksia. Sallan kirjoittajat. Toim. Eero Väänänen; kansi ja kuv.: Jussi Ylätalo. Sallan kirjoittajat, 1976.
* Runoilijan talossa ei nukuta. Toim. Eero Väänänen; kansi ja kuvat Tapani Rönkä. Sallan kirjoittajat, 1990.
* Rautakankisavotta. Novelleja, kertomuksia, muisteluksia. Toim. Eero Väänänen. Sallan kirjoittajat 1993.
* Muistoksi tämä. Runoja. Sallan kirjoittajat. Toim. Kauko Kellokumpu ja Eero Väänänen. Sallan kansalaisopisto, 1975.

Kirjailijasta kirjoitettua:

* Mäntyniemi, Voitto: Eeva Heikkilä: Kirjoittaminen on minulle lääke yksinäisyyteen. Kaleva 06.04.1972.
* Tapaninen, Annukka: Eeva Heikkilä: asutustilallinen, runoilija. ”Tällainenhan minä vain mökin akka”. Lapin Kansa 05.10.1972.
* [Kolme hehtaaria ja risat] Armi Harju/Lapin Kansa 21.09.1972; Marja Laakkonen/Savon Sanomat 21.10.1972; Pekka Lampinen/Hämeen Sanomat 12.10.1972; Lily Onjukka/Kaleva 11.10.1972.