Koskimies, Satu
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Ville Palonen, 2009
Elämäkertatietoa
Satu Koskimies on Helsingissä syntynyt kirjailija ja vapaa kirjallisuustoimittaja. Hän on kanteletaiteilija Ulla Katajavuoren ja viulisti Eero Koskimiehen tytär. Satu Koskimies on toiminut kustannustoimittajana Kirjayhtymä Oy:ssä vuosina 1973–1993.
Koskimies on tehnyt radio-ohjelmia kirjallisuudesta 1960-luvun lopulta alkaen. Hän on toimittanut Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmaa radiossa Juha Virkkusen kanssa 1970-luvun puolivälistä alkaen yhteensä yli 30 vuoden ajan. Muita viime vuosien laajempia ohjelmasarjoja runoudesta ovat olleet mm. arkistoäänitteisiin perustuvat Kuuntele kirjailijaa sekä Loistava runo.
Koskimies on toiminut useiden runotapahtumien suunnittelijana ja toteuttajana; yhdessä Juha Virkkusen kanssa hän on mm. johtanut Oriveden opiston jokakesäisiä Uuden Kirjan Päiviä vuodesta 1997 alkaen. Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä on radioitu kuutenatoista vuonna Tämä runon haluaisin kuulla -ohjelma; nykyisin tämä Virkkusen ja Koskimiehen suunnittelema runotapahtuma jatkuu päivien sisäisenä ohjelmanumerona.
Koskimies on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä useisiin lehtiin sekä mm. runoutta koskevia artikkeleita eri teoksiin. Hän on myös tehnyt suomennos- ja opetustyötä sekä ollut jäsenenä useiden kirjoituskilpailujen raadeissa. Tätä nykyä Koskimies kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä Helsingin Sanomiin.
(Tammi)
julkaissut vuosina 1973-1993 nimellä Satu Marttila
kustannustoimittaja Kirjayhtymä Oy:ssä
v. 1973-1993
toimittanut Tämän runon haluaisin -kuulla ohjelmaa radiossa Juha Virkkusen kanssa 1976 - 2003
toimittanut useita runoantologioita,
radio-ohjelmia kirjallisuudesta, erityisesti lyriikasta
1960-luvun lopulta alkaen ohjelmasarjoja runoudesta, mm. arkistoäänitteisiin perustuvat Kuuntele kirjailijaa sekä Loistava runo
kirjallisuusarvosteluja, lehtiartikkeleita,
esitelmiä, artikkeleita eri teoksissa, suomennostöitä, opetustyötä, jäsenyyksiä kirjoituskilpailujen raadeissa ym.
kirjailijan runoja on mm. Kaj Chydeniuksen, Heikki Sarmannon, Jukka Jarvolan, Heikki Valpolan, Esa Pethmanin ja Paula Roineen sävellyksinä
ylioppilas Tyttönormaalilyseo 1960
opiskellut kotimaista kirjallisuutta, suomen kieltä
ja psykologiaa Helsingin yliopistossa
Fil.maist. 1968
P. E. Svinhufvudin Muistosäätiön kirjallisuuspalkinto 2003.
harrastuksena suomen kielen sanat

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Muuta tuotantoa:
Esipuhe Anna-Maija Raittilan teokseen Valitut runot 1947-1974 (Kirjayhtymä 1978).
50-luvun tytöt : päiväkirjat 1951-1956 (Kirjayhtymä 1992). Kirjoitettu yhdessä Katarina Eskolan kanssa.
50-luvun teinit : päiväkirjat ja kirjeet 1957-1960 (Kirjayhtymä 1994). Kirjoitettu yhdessä Katarina Eskolan kanssa.

Idylli : Einari Vuorela (1889-1972); Elämä on kuolemista : Juice Leskinen (1950); Ei aikaa, ei mittaa, ei määrää : Aaro Hellaakoski (1893-1952). Esseitä teoksessa Mistä ääni meissä tulee? : runoja ja tulkintoja (WSOY 1994).
50-luvun tyttöjen ystävät : ystävyyskirjeet 1952-1960 (Kirjayhtymä 1998). Kirjoitettu yhdessä Katarina Eskolan kanssa.
Mitä Runotyttö-kirjoissa tapahtuu?; Kahden viikon ruusu vai ikuinen kaunokainen? Artikkeleita teoksessa Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt (Tammi 2005).
Esipuhe Juice Leskisen teokseen Sanataiteilija kävi täällä (Juice Leskisen valitut runot 1975-2007) (Tammi 2007). Teoksen runot koonnut Satu Koskimies.
Satu Koskimiehen toimittamat ja suomentamat teokset:
Runo on vapaa : radiokuuntelijoiden suosikkirunot / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen, Helsingissä : Otava, 1996
Lapsuuden joulu. Osa 1: kauneimmat joulun runot ja laulut / koonneet Satu Marttila ja Juha Virkkunen, Helsinki : Kirjayhtymä, 1979
Testa, Fulvio : Siellä missä jäätelö kasvaa / kuv. Fulvio Testa ; kertonut Anthony Burgess ; [suom. Satu Marttila], 1980
Lapsuuden joulu. Osa 2: kauneimmat joulun runot ja laulut / koonneet Satu Marttila ja Juha Virkkunen, Helsinki : Kirjayhtymä, 1980
Miljoona hiljaisuutta : 13-18 -vuotiaitten runoja / toim. Satu Marttila, Hannu Kankaanpää, Jarmo Heikkinen, [Lisäp.], Kirjayhtymä, 1986
Suomen runotar. 1 / toimittaneet Hannu Kankaanpää, Satu Marttila, Mirjam Polkunen
6. uud. p., Kirjayhtymä, 1990
Suomen runotar. 2 / toimittaneet Hannu Kankaanpää, Satu Marttila, Mirjam Polkunen
6. uud. p., Kirjayhtymä, 1990
Huldén, Lars : Kun kuningatar Silvia itki ja muita kertomuksia / Lars Huldén ; suomentanut Eila Pennanen ; [runot .. suomentanut Satu Marttila], Kirjayhtymä, 1991
Runojen kissa / toimittanut Satu Marttila ; tussilaveeraukset Tuulikki Pietilä, Helsinki, Kirjayhty-mä, 1991
Heti tänään : 13-18-vuotiaitten runoja / toim. Satu Marttila, Hannu Kankaanpää, Jarmo Heikki-nen, Helsinki : Kirjayhtymä, 1992
Eläinrunojen kirja / toimittanut Satu Koskimies ; [kuvitus: Mika Launis], Helsinki : Kirjayhtymä, 1997
Biggles ja Vihreä jumalankuva / W. E. Johns, 1971, suom. Satu Marttila
Keene, Carolyn : Neiti Etsivä Skotlannissa / Carolyn Keene ; suom. Satu Marttila, Tammi, 1987
Ambjörnsson, Ronny : Tomin uusi paita / suom. Satu Martila, 1973
Tämän runon haluaisin kuulla / toim. Mirjam Polkunen, Satu Marttila, Juha Virkkunen
PAINOS 3. p. 1979. - 4. p. 1980. - 5. p. 1981. - 12. p. 1988. - 13. p. 1990. - 14. p. 1994. - 16. p. Tammi, 1998
Runojen runot : satayksi kauneinta / toimittaneet Satu Marttila, Juha Virkkunen, 4. p.
Helsinki : Tammi, 1990
Tämän runon haluaisin kuulla. 3 / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen, Helsinki : Tammi, 2000
Tämän runon haluaisin kuulla. 2 / toimittaneet Satu Koskimies, Juha Virkkunen, Mirjam Polkunen, 9. p., Helsinki : Tammi, 2001
Kuusiraajainen purppuratähti : 13-19-vuotiaitten runoja / toimittaneet Tomi Kontio, Satu Koski-mies, Jarmo Heikkinen, Helsinki : Tammi, 2003
Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt : Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina / toimittaneet Suvi Ahola & Satu Koskimies
Helsinki : Tammi, 2005
Lapsuuden joulu : rakkaimmat joulurunot / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen
2. p. 2006. - 3. p. 2008, Helsinki : Tammi, 2005
Joka tytön runokirja / toimittaneet Suvi Ahola & Satu Koskimies : 2. p. 2007, Helsinki : Tammi, 2006
Lapsi ja kirja : lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas / toimittanut Kari Vaijärvi
Helsinki : Weilin+Göös, 1972
Lue lapselle / toimittaneet Tuula Ikonen, Satu Marttila, Kari Vaijärvi, [Espoo] : Weilin + Göös, 1978
Elämän kuvia : äidinkielen oheislukemisto, 1977 toim. Satu Marttila
Runokuvia / [julkaisun toim. Satu Marttila ; työryhmä: Marja-Leena Tuurna, Sirkku Vepsäläi-nen,Erkki Ilo], [Helsinki] : Yleisradio, 1982
Jukola, Martti : Palava pilvi : Martti Jukolan runoja / [toimituskunta: Satu Koskimies, Eero Saa-renheimo, Juha Virkkunen], [Helsinki] : Yleisradio, cop. 2000
Runon maa : suomalaisten toiverunot / toimittanut Satu Koskimies, [Helsinki] : Valitut palat, 1994
Ahola, Suvi : Runotyttöjen vuosi / Suvi Ahola, Satu Koskimies, Helsinki : WSOY, 2007 (Porvoo : WS Bookwell)