Schoultz, Solveig von
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Charlotta Boucht
Elämäkertatietoa
Solveig von Schoultzin vanhemmat olivat taidemaalari Hanna Frosterus-Segerstråle ja Borgå Lyceumin lehtori Albert Segerstråle. Hän opiskeli kansakoulunopettajaksi Uudenkaarlepyyn seminaarissa 1925-26 ja työskenteli luokanopettajana Laguska skolanissa Helsingissä 1937-72. von Schoultz on yksi suomenruotsalaisen 1900-luvun lyriikan avainhenkilöitä. Hänen esikoisteoksensa oli lastenkirja Petra och silverapan (1932), mutta pian hän vakiinnutti asemansa runoilijana, ensin perinteisillä runoilla mutta vähitellen käyttäen yhä kirkkaampaa modernistista kieltä. Temaattisesti Solveig von Schoultz keskittyy arkiseen, jolle hän antaa eksistentiaalisen merkityksen, samalla kun luontovaikutelmat ovat yksinkertaisuudessaan kristallinkirkkaat. Solveig von Schoultz on myös merkittävä prosaisti, jonka teosten pääpaino on ihmisten yhteiselon tarkastelussa laajassa merkityksessä. von Schoultz kirjoitti myös kuunnelmia sekä muuta näytelmäkirjallisuutta ja hänet palkittiin kirjallisista saavutuksistaan moneen kertaan, mm. Edith Södergran -palkinnolla 1984, Bellman-palkinnolla 1986 sekä Nils Ferlin -palkinnolla 1988. Hänet vihittiin filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1986.
/Lähde: Käännös kustantamon (Schildts) esittelystä
Hemmoteltu kakara, jolla oli yhdeksän vanhempaa
Monien meidän neljäkymmentäluvulla syntyneiden ja nuorempien suomenruotsalaisten ensimmäinen lukukirja koulussa oli Solveig von Schoultzin aapinen Vi på solgård. Luimme lapsena hänen lastenkirjansa Kahden nallen Ruotsin-matka ja Milla-tädin koulu ja hieman vanhempina kirjan Seitsemän päivää, joka käsittelee Solveig von Schoultzin evakkomatkaa Ruotsiin tyttäriensä Ursulan ja Barbaran kanssa.
Kirjassa Ansa och samvetet von Schoultz kuvailee itseään hemmotelluksi lapseksi, jolla on yhdeksän vanhempaa. Kirjan julkaisemisajankohtana vuonna 1954 von Schoultz oli jo vakiintunut kirjailija, jolla oli takanaan monenkirjava tuotanto. Hänen omaelämäkerrallinen, Porvoon maisemiin sijoittuva, esikoisteoksensa Petra och silverapan julkaistiin vuonna 1932. Gunnar Mårtensonin toimittamassa antologiassa Barndomshemmet i våra minnen vuodelta 1948 Solveig von Schoultz on nuorin yhdeksästätoista kirjoittajasta. Hän avaa ovensa työteliääseen, lasten melskeen täyttämään porvarilliseen kotiin, jossa kirjoituspöydän takana ja halkokellarissa häärii lehtori, maalaustelineen äärellä ja lastenkamarissa taiteilija. Lehtori Albert von Schoultz oli Solveigin isä. Hän toimi myös pappina. Taidemaalari Hanna Frosterus-Segerstråle oli Solveigin äiti. Äidistään Solveig von Schoultz on kirjoittanut teoksessaan Hanna : äidin muotokuva (1980).
Sisarusparven nuorin
Palaamme Solveig von Schoultzin lapsuudenkotiin teoksessa Ansa och samvetet. von Schoultz antoi vihjeen kirjan tulkintaan vuonna 1992 viettäessään kirjailijanuransa 60-vuotisjuhlavuottaan. Hän vieraili silloin Borgå medborgarinstitutin kirjallisuuspiirissä ja kertoi, että kimmoke lapsuudesta kirjoittamiseen syntyi muistosta, kuinka hän kahdeksanlapsisen sisarusparven nuorimpana paimensi kanoja, jotka seurasivat perhettä syksyisin kesäkodista saaristosta Porvoon kotiin. Kanojen käyttäytymisen tarkastelu toimi myöhemmin pontimena kirjallisiin psykologisiin syväluotauksiin. Perheen kuopuksen asema leimasi Solveigin elämää. Hän koki, että aikuiset olivat aina toisilleen lojaaleja, kun taas nuorimmat hätisteltiin pois. Vanhemmat pitivät yhtä. He tekivät sen, mikä oli ”oikein”. He tiesivät mikä oli ”totta”. Solveigin alter ego, Ansa, oli liian pieni ymmärtääkseen mitään aikuisten salaisuuksista, mutta ei liian pieni juoksemaan kaikkien asioilla. Tämä johti siihen, että Solveig vetäytyi omiin oloihinsa. Oli parempi seurustella keksittyjen hahmojen kanssa, hakeutua luontoon ja leikkiä mäntykäpyjen kanssa.
Myös uskonto sävytti mitä suurimmassa määrin Solveigin lapsuutta. Hanna-äidille kristinusko oli ainaista kamppailua oikeasta ja väärästä ja omantunnontuskia sekä tehdyistä että tekemättömistä rikkeistä.
Ansa och samvetet
Kirja koostuu sarjasta kertomuksia, joita voi lukea myös yksittäisinä tarinoina. Hosianna on mestariteos, jonka alku on maalauksellinen.
Novellissa Kålrotslåda Solveig von Schoultz kirjoittaa riipaisevasti sisällissodasta ja vangitusta isästään sekä äidin luottamuksesta jumalaan. Ansa-tyttö säälii vanginvartijaa, jota hän käy tervehtimässä käsinmaalatun pajunkissoin koristetun kortin kera ja jota hän muistaa iltarukouksessaan. Viimeinen kertomus Junifönster on liikuttava kuvaus siitä, miten Ansan isän viulu hiljenee ikiajoiksi.
Ansa och samvetet -teoksen kieli on yksinkertaista ja siitä näkee, että Solveig von Schoultz oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut lukukirjoja kansakoululle. Kirjassa on sanontoja, jotka tuntuvat kodikkaan tutuilta suomenruotsalaiselle lukijalle. Solveig von Schoultz kirjoittaa myös tuoksuista niin, että lukija suorastaan itsekin tuntee kaikki kesän tuoksut. Puhumattakaan väreistä…
Solveig von Schoultzin kirjoittajanura kesti lähes seitsemän vuosikymmentä. Hänen viimeiseksi runoteokseen jäi Pilvenvarjo, joka ilmestyi ruotsiksi juuri ennen hänen poismenoaan 3. joulukuuta 1996.
Ahkera kirjeiden kirjoittaja
Inga-Britt Wikin kirjemuistelmissa Det som har varit, det som är vuorottelevat elämäkertatiedot ja Solvig von Schoultzin kirjeet nuoruudenrakastetulleen Tito Collianderille, ensimmäiselle aviomiehelleen Sven von Schoultzille, sekä uskollisille ystävilleen Helen af Enehjelmille, Halldis Moren Vesaasille ja Tarjei Vesaasille. Ystäväkirjeet kattavat monta vuosikymmentä. Kirjeenvaihto Sven von Schoultzin kanssa sijoittuu vuosille 1939–40, jolloin Solveig von Scholtz, talvisodan syttyessä, haki turvaa Porvoon Ylikkeestä yhdessä viisi- ja kolmevuotiaiden tyttäriensä Ursulan ja Barbaran kanssa.
Airot paperina
Kirjeet avaavat ovia von Schoultzin elämään, mutta eivät hänen sisimpiin huoneisiinsa, jotka jäävät lukituiksi. Lukija saa itse muodostaa kuvan Solveig von Schoultzista kirjailijan tekstien sekä oman mielikuvituksensa avulla. Kuvaava on valokuva, jossa Solveig poseeraa lehtiön ja aina mukana olleen kynän kanssa. Valokuva on otettu Solvikenissä, suvun kesäkodissa Lillpellingissä, jossa Solveig vietti kesiään seitsemän sisaruksensa sekä vanhempiensa Hannan ja Albertin kanssa. Solveig kirjoittaa ”Minulla oli usein kynänpätkä taskussa, paperia ei aina ollut lähettyvillä, kerran ulapalla kuva nousi mieleeni niin äkkiä, että minun oli kirjoitettava se airoon”.
teksti: Benita Ahlnäs
Lähteet:
Ahlnäs, Benita: 30 år med Litteraturkretsen i Borgå. Porvoo, 2000
Finlandssvenska författare skriver. Schildts, 1985
Green, Egil: Minneskväll värmde Erik Bergman. Borgåbladet 16.10.1997
Korsström, Tuva: Solveig von Schoultz som brevskriverska. Hufvudstadsbladet 30.4.1999
Mårtenson, Gunnar: Barndomshemmet i våra minnen. Schildts, 1948
Schoultz, Solveig von: ur en författares verkstad. Med en inledning av Inga-Britt Wik. Särtryck ur Historiska och litteraturhistoriska studier 74. Svenska litteratursällskapet i Finland.(1999)
Tarkka, Pekka: Författare i Finland. Söderströms, 1990
Uljens, Ernest: Stämgaffeln på hustaket till Grynna. Hufvudstadsbladet 9.7.1996
Vem och Vad. Schildts 1996
Widén, Gustaf: Solveig von Schoultz död. En av de största i vår litteratur. Hufvudstadsbladet 4.12.1996
Wik, Inga-Britt: Den heliga orons diktarinna. Hufvudstadsbladet 5.8.1997
Wik, Inga-Britt: Till Solveig. Astra Nova 4/1997
Hemmoteltu kakara, jolla oli yhdeksän vanhempaa
Monien meidän neljäkymmentäluvulla syntyneiden ja nuorempien suomenruotsalaisten ensimmäinen lukukirja koulussa oli Solveig von Schoultzin aapinen Vi på solgård. Luimme lapsena hänen lastenkirjansa Kahden nallen Ruotsin-matka ja Milla-tädin koulu ja hieman vanhempina kirjan Seitsemän päivää, joka käsittelee Solveig von Schoultzin evakkomatkaa Ruotsiin tyttäriensä Ursulan ja Barbaran kanssa.
Kirjassa Ansa och samvetet von Schoultz kuvailee itseään hemmotelluksi lapseksi, jolla on yhdeksän vanhempaa. Kirjan julkaisemisajankohtana vuonna 1954 von Schoultz oli jo vakiintunut kirjailija, jolla oli takanaan monenkirjava tuotanto. Hänen omaelämäkerrallinen, Porvoon maisemiin sijoittuva, esikoisteoksensa Petra och silverapan julkaistiin vuonna 1932. Gunnar Mårtensonin toimittamassa antologiassa Barndomshemmet i våra minnen vuodelta 1948 Solveig von Schoultz on nuorin yhdeksästätoista kirjoittajasta. Hän avaa ovensa työteliääseen, lasten melskeen täyttämään porvarilliseen kotiin, jossa kirjoituspöydän takana ja halkokellarissa häärii lehtori, maalaustelineen äärellä ja lastenkamarissa taiteilija. Lehtori Albert von Schoultz oli Solveigin isä. Hän toimi myös pappina. Taidemaalari Hanna Frosterus-Segerstråle oli Solveigin äiti. Äidistään Solveig von Schoultz on kirjoittanut teoksessaan Hanna : äidin muotokuva (1980).
Sisarusparven nuorin
Palaamme Solveig von Schoultzin lapsuudenkotiin teoksessa Ansa och samvetet. von Schoultz antoi vihjeen kirjan tulkintaan vuonna 1992 viettäessään kirjailijanuransa 60-vuotisjuhlavuottaan. Hän vieraili silloin Borgå medborgarinstitutin kirjallisuuspiirissä ja kertoi, että kimmoke lapsuudesta kirjoittamiseen syntyi muistosta, kuinka hän kahdeksanlapsisen sisarusparven nuorimpana paimensi kanoja, jotka seurasivat perhettä syksyisin kesäkodista saaristosta Porvoon kotiin. Kanojen käyttäytymisen tarkastelu toimi myöhemmin pontimena kirjallisiin psykologisiin syväluotauksiin. Perheen kuopuksen asema leimasi Solveigin elämää. Hän koki, että aikuiset olivat aina toisilleen lojaaleja, kun taas nuorimmat hätisteltiin pois. Vanhemmat pitivät yhtä. He tekivät sen, mikä oli ”oikein”. He tiesivät mikä oli ”totta”. Solveigin alter ego, Ansa, oli liian pieni ymmärtääkseen mitään aikuisten salaisuuksista, mutta ei liian pieni juoksemaan kaikkien asioilla. Tämä johti siihen, että Solveig vetäytyi omiin oloihinsa. Oli parempi seurustella keksittyjen hahmojen kanssa, hakeutua luontoon ja leikkiä mäntykäpyjen kanssa.
Myös uskonto sävytti mitä suurimmassa määrin Solveigin lapsuutta. Hanna-äidille kristinusko oli ainaista kamppailua oikeasta ja väärästä ja omantunnontuskia sekä tehdyistä että tekemättömistä rikkeistä.
Ansa och samvetet
Kirja koostuu sarjasta kertomuksia, joita voi lukea myös yksittäisinä tarinoina. Hosianna on mestariteos, jonka alku on maalauksellinen.
Novellissa Kålrotslåda Solveig von Schoultz kirjoittaa riipaisevasti sisällissodasta ja vangitusta isästään sekä äidin luottamuksesta jumalaan. Ansa-tyttö säälii vanginvartijaa, jota hän käy tervehtimässä käsinmaalatun pajunkissoin koristetun kortin kera ja jota hän muistaa iltarukouksessaan. Viimeinen kertomus Junifönster on liikuttava kuvaus siitä, miten Ansan isän viulu hiljenee ikiajoiksi.
Ansa och samvetet -teoksen kieli on yksinkertaista ja siitä näkee, että Solveig von Schoultz oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut lukukirjoja kansakoululle. Kirjassa on sanontoja, jotka tuntuvat kodikkaan tutuilta suomenruotsalaiselle lukijalle. Solveig von Schoultz kirjoittaa myös tuoksuista niin, että lukija suorastaan itsekin tuntee kaikki kesän tuoksut. Puhumattakaan väreistä…
Solveig von Schoultzin kirjoittajanura kesti lähes seitsemän vuosikymmentä. Hänen viimeiseksi runoteokseen jäi Pilvenvarjo, joka ilmestyi ruotsiksi juuri ennen hänen poismenoaan 3. joulukuuta 1996.
Ahkera kirjeiden kirjoittaja
Inga-Britt Wikin kirjemuistelmissa Det som har varit, det som är vuorottelevat elämäkertatiedot ja Solvig von Schoultzin kirjeet nuoruudenrakastetulleen Tito Collianderille, ensimmäiselle aviomiehelleen Sven von Schoultzille, sekä uskollisille ystävilleen Helen af Enehjelmille, Halldis Moren Vesaasille ja Tarjei Vesaasille. Ystäväkirjeet kattavat monta vuosikymmentä. Kirjeenvaihto Sven von Schoultzin kanssa sijoittuu vuosille 1939–40, jolloin Solveig von Scholtz, talvisodan syttyessä, haki turvaa Porvoon Ylikkeestä yhdessä viisi- ja kolmevuotiaiden tyttäriensä Ursulan ja Barbaran kanssa.
Airot paperina
Kirjeet avaavat ovia von Schoultzin elämään, mutta eivät hänen sisimpiin huoneisiinsa, jotka jäävät lukituiksi. Lukija saa itse muodostaa kuvan Solveig von Schoultzista kirjailijan tekstien sekä oman mielikuvituksensa avulla. Kuvaava on valokuva, jossa Solveig poseeraa lehtiön ja aina mukana olleen kynän kanssa. Valokuva on otettu Solvikenissä, suvun kesäkodissa Lillpellingissä, jossa Solveig vietti kesiään seitsemän sisaruksensa sekä vanhempiensa Hannan ja Albertin kanssa. Solveig kirjoittaa ”Minulla oli usein kynänpätkä taskussa, paperia ei aina ollut lähettyvillä, kerran ulapalla kuva nousi mieleeni niin äkkiä, että minun oli kirjoitettava se airoon”.
teksti: Benita Ahlnäs
Lähteet:
Ahlnäs, Benita: 30 år med Litteraturkretsen i Borgå. Porvoo, 2000
Finlandssvenska författare skriver. Schildts, 1985
Green, Egil: Minneskväll värmde Erik Bergman. Borgåbladet 16.10.1997
Korsström, Tuva: Solveig von Schoultz som brevskriverska. Hufvudstadsbladet 30.4.1999
Mårtenson, Gunnar: Barndomshemmet i våra minnen. Schildts, 1948
Schoultz, Solveig von: ur en författares verkstad. Med en inledning av Inga-Britt Wik. Särtryck ur Historiska och litteraturhistoriska studier 74. Svenska litteratursällskapet i Finland.(1999)
Tarkka, Pekka: Författare i Finland. Söderströms, 1990
Uljens, Ernest: Stämgaffeln på hustaket till Grynna. Hufvudstadsbladet 9.7.1996
Vem och Vad. Schildts 1996
Widén, Gustaf: Solveig von Schoultz död. En av de största i vår litteratur. Hufvudstadsbladet 4.12.1996
Wik, Inga-Britt: Den heliga orons diktarinna. Hufvudstadsbladet 5.8.1997
Wik, Inga-Britt: Till Solveig. Astra Nova 4/1997
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Kirjoitti libreton kantaattiin "Vingarnas Valv".