Rantasila, Matti
Elämäkertatietoa
Satakunnan Osuuskaupan myymälätarkastaja
Osastonhoitaja keskusosuusliike Hankkijan Porin konttorissa
Sotakamreeri
Osastonhoitaja keskusosuusliike Hankkijan Porin konttorissa
Sotakamreeri
Tekstinäyte
Iltayöstä tuli vartiomiehiltä tieto, että vihollinen korjasi aikaisemmassa hyökkäyksessä kaatuneita sotilaitaan.
Venäläisten annettiin rauhassa kerätä vainajansa, mutta varmuuden vuoksi koko tukikohta hälytettiin täyteen taisteluvalmiuteen.
Matti nojasi taisteluhaudan ampumavalmiina. Pentti seisoi rauhallisena kuten aina.
Venäläisten annettiin rauhassa kerätä vainajansa, mutta varmuuden vuoksi koko tukikohta hälytettiin täyteen taisteluvalmiuteen.
Matti nojasi taisteluhaudan ampumavalmiina. Pentti seisoi rauhallisena kuten aina.
- Pelottaakos sua Pentti, kysyi Matti.
- Ei niin hullua olekaan, ettei sodassa pelkäisi, Pentti sanoi.
- Niinhän se on, Matti sanoi. Hän oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:
- Muistaks sen ensimmäisen ilmapommituksen viime joulukuussa, kun ammuttiin raatihuoneen puistossa pommikoneita tällaisilla torrakoilla ja uskottiin vakaasti, että niihin osuttiin.
Pentti hymähti.
- Muistan, hän sanoi, - silloin tuhlattiin ruutia, mutta nyt on tullut ampumiseen eri meininki.
Samassa tuli Penttilä paikalle. Upseerien kaaduttua hän oli komppanian kantavin voima. Etumaastosta oli jälleen kuultu epäilyttäviä ääniä, ja niin hän nousi ylemmäs ja ampui valopistoolin ammuksen ilmaan. Raketin valaistessa maaston hän tokaisi hämmästyneenä:
- Oho, perkeles!
He näkivät kaikki, että ryssän nelinkertainen ketju oli päässyt jo lähelle esteitä.
Venäläisten juoni oli paljastunut, ja puolustajat kohdistivat tulen kohti vihollisrivistöjä, jotka jälleen makasivat turvattomina jäälakeudella.
Venäläisten joukosta kuuluu selvällä suomen kielellä huuto:
- Älkää ampuko suomalaiset!
Huuto sai vastaansa vain lisää tulta, ja hetken kuluttua oli huutajan äänessä toinen sävy.
- Ampukaa, saatanan lahtarit!
Penttilä huusi vastaan:
- Parhaamme yritämme, tulkaa liki vaan!
(Talvisodan vapaaehtoinen 1983)
- Ei niin hullua olekaan, ettei sodassa pelkäisi, Pentti sanoi.
- Niinhän se on, Matti sanoi. Hän oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:
- Muistaks sen ensimmäisen ilmapommituksen viime joulukuussa, kun ammuttiin raatihuoneen puistossa pommikoneita tällaisilla torrakoilla ja uskottiin vakaasti, että niihin osuttiin.
Pentti hymähti.
- Muistan, hän sanoi, - silloin tuhlattiin ruutia, mutta nyt on tullut ampumiseen eri meininki.
Samassa tuli Penttilä paikalle. Upseerien kaaduttua hän oli komppanian kantavin voima. Etumaastosta oli jälleen kuultu epäilyttäviä ääniä, ja niin hän nousi ylemmäs ja ampui valopistoolin ammuksen ilmaan. Raketin valaistessa maaston hän tokaisi hämmästyneenä:
- Oho, perkeles!
He näkivät kaikki, että ryssän nelinkertainen ketju oli päässyt jo lähelle esteitä.
Venäläisten juoni oli paljastunut, ja puolustajat kohdistivat tulen kohti vihollisrivistöjä, jotka jälleen makasivat turvattomina jäälakeudella.
Venäläisten joukosta kuuluu selvällä suomen kielellä huuto:
- Älkää ampuko suomalaiset!
Huuto sai vastaansa vain lisää tulta, ja hetken kuluttua oli huutajan äänessä toinen sävy.
- Ampukaa, saatanan lahtarit!
Penttilä huusi vastaan:
- Parhaamme yritämme, tulkaa liki vaan!
(Talvisodan vapaaehtoinen 1983)