Peltoniemi, Sari

Olen Sari Päivikki Peltoniemi.
Synnyin vuonna 1963 Kauhavalla, jossa asuin hamaan ylioppilaaksi valmistumiseen saakka. Kauhava on juuri se paikkakunta, jossa eli muinoin ruma vallesmanni. Häjyt-elokuva on kuvattu Kauhavalla, ja pikkuveljeni mukaan elokuvassa on "taitavasti tiivistetty Kauhavan rumuus". On totta, ettei Kauhavan keskusta ole erityisen viehättävä, mutta muualla pitäjässä esiintyy kauniitakin näkymiä. Kauhavalla on yksi mäki, joka sijaitsee muinaisen kesätyöpaikkani, hautausmaan, edustalla. Tämä mäki valmensi minua kohtaamaan muun maailman haasteet.

Lapsuudessani siis totuin siihen, että kaikki tarvittava oli saatavilla ilman kiipeämisen vaivaa. Valehtelisin, jos väittäisin olleeni ihmelapsi millään saralla, ellei sitten poikkeuksellista kainoutta lasketa. Olin niin ujo, etten voinut tehdä ostoksia kaupan lihatiskillä tai postissa, koska olisi pitänyt puhutella myyjää. Kerran mummolassa minut komennettiin viemään naapuriin postit. Minua kainostutti siinä määrin, että heitin kirjeet ja lehdet ojaan. Toistin tempun monena päivänä ja oikein ihmettelin viekkauteni määrää. Valitettavasti naapuri rupesi puolestaan ihmettelemään postin puutetta.
Muuan opettaja väitti, että jokaisella kirjoittajalla on joku ihminen, joka on tehnyt hänestä kirjoittajan, siis nimenomaan lapsuudessa. Minulla se oli eno. Minä olin pikku koululainen ja hän lukiolaispoika, mutta viihdyimme hyvin yhdessä. Hän vei minua retkille, kertoi tarinoita ja opasti kirjaston ihmeelliseen maailmaan.
Toiveammattini lapsena oli tonttu. Haaveilin siitä pitkään. Kirjailijan urasta rupesin haaveilemaan vasta myöhemmin. En tainnut koskaan päättää ryhtyväni kirjoittavaksi ihmiseksi. Se oli itsestään selvä asia siitä lähtien, kun olin saanut kirjastokortin. En tullut epäilleeksi omaa kyvykkyyttäni tähän työhön ennen kuin vasta muutama vuosi sitten, ja silloin oli jo liian myöhäistä. Toinen ammattini, kirjoittamisen lisäksi siis, on äidinkielen opettaja. Nuorempana olin myös bändissä, jossa lauloin ja soitin bassoa. Tein tietysti myös bändin sanoitukset.
Silloin kun en kirjoita jotakin korvaamattoman arvokasta ihmiskunnalle, saatan esim. pelata lasteni kanssa jotakin lautapeliä. Jälkikasvu on juuri siitä niin mukavaa, että sen kanssa voi pelata kaiket illat Afrikan tähteä ja Aliasta. Minulla ja miehelläni on kolme tytärtä. Lisäksi meillä on kissa ja koira.
Pidän aika monenlaisista lasten- ja nuortenkirjoista, mutta on minullakin tietysti rajoitteeni. En esimerkiksi ymmärrä stadin slangia (mikä on sivumennen sanoen saattanut minut kiusallisiin tilanteisiin nuoruudessani), joten en lue slangiksi kirjoitettuja kirjoja. Hauska ja vakava menee, samoin kuin realismi ja fantasia. Periaatteenani on kuoria parhaat kirjat päältä siitä riippumatta, mitä lajityyppiä ne edustavat. Jukka Parkkinen on kirjailijaidolini. Muita suosikkeja ovat esim. Timo Parvela, Kari Hotakainen, Hannele Huovi, Leena Krohn, Tove Jansson ja Tapani Bagge. Ulkomaalaisista ehkä paras on Philip Pullman, joka on kirjoittanut Kultaisen kompassin ja sen jatko-osat.
(Sanojen aika)
Tekee mieli lausahtaa muutama sana kirjoittajakoulutuksesta. Useinhan sitä väitetään, ettei ketään voi kirjailijaksi kouluttaa, että oikea ja aito lahjakkuus ei tarvitse mitään sanataideverstasta. Varmasti onkin totta, etteivät kaikki kirjoittajat kaipaa opetusta kehittyäkseen. Tietenkin on myös niin, ettei kenestä tahansa saada kirjoittajaa, vaikka koulutettaisiin päivät pääksytysten. (Esimerkiksi meidän koirasta ei ehkä tulisi kirjailijaa, vaikka pistäisin sen vuodeksi Oriveden proosalinjalle. Toisaalta meidän koira on jo ihan syntyjään kansansatujen pieni musta pystykorva, se on tarinahenkilö.)

Usein väitetään myös, että kirjoittamisen opettajat tekevät oppilaistaan itsensä kaltaisia. Käytännössä kirjoittajakoulutusta saaneet ihmiset siis tuottaisivat keskenään hyvin samankaltaista tekstimassaa, jonka läpi aina kuultaisi opettajan kuva, hänen käsityksensä ja mieltymyksensä. Väittäisin mieluusti vastaan, mutta tällaisesta asiasta väitteleminen on silkkaa mutua. Miten samankaltaisuus näkyy? Millaiset piirteet - sisällölliset vai muodolliset - ovat sellaista samankaltaisuutta, jota voi pitää jäljittelynä? Miten kirjoittaja ylipäätään voi löytää oman äänensä - voiko sen löytää vain hiljaa tykönään, yksinäisessä kellarissa, muitten vaikutteita visusti karttaen?

Itse katson saaneeni kirjoittajakoulutuksesta merkittävää tukea. Aina se ei ole mennyt niin, että oppi olisi tullut varsinaisessa opetustilanteessa tai luennolla. Joskus tovereitten kritiikki on ollut mielestäni järjetöntä horinaa, joskus viisauden kultajyväsiä, jotka olen visusti tallettanut sydämeeni. Suunnilleen sama pätee opettajien ja kustannustoimittajien antamaan palautteeseen. Mutta yhtä kaikki: kirjoittamisopetuksen ansiosta olen ensinnäkin säästänyt aikaa, kun ei ole tarvinnut kaikkea oivaltaa ja keksiä itse. Pää on säästynyt monelta seinäänhakkaamiskerralta. Toiseksi olen koulutustilanteitten kannalta tutustunut sellaisiin ihmisiin, joitten kanssa olen voinut ikään kuin jatkaa opetusta - antaa palautetta, jakaa oivalluksia, kokeilla omien tekstien tenhovoimaa. Vähäarvoisinta ei ole se, että olen saanut ystäviä, jotka ymmärtävät, koska meillä on tämä sama vaiva.

Makuasioita:

Muutamia juttuja, joista tykkään:
1. Almondilaisuus
Olemme Anne Leinosen ja Eija Laitisen kanssa perustaneet Suomen almondilaiset -koulukunnan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suosimme kirjoissamme ns. matalaa fantasiaa samaan tapaan kuin englantilainen nuortenkirjailija David Almond. Pidämme siis tarinoista, jotka perustetaan vankalle arkirealismille - meille suomalaisille tämä on tietysti hyvin luontevaakin. Ideana on kuitenkin se, että arkitodellisuus nyrjähtää, siihen liitetään fantasian elementtejä. Fantasian osuus voi olla hyvin pienikin. Sen rooli voi silti olla tärkeä monellakin tapaa: se voi yksinkertaisesti vain tuoda tarinaan uudenlaista sävyä, mutta se voi myös antaa mahdollisuuden uuteen näkökulmaan; se voi toimia symbolitasolla tai ajatuksenkiihdyttimenä - tai kaikkia näitä. Joka tapauksessa almondilaisuus on minulle sekä lukijana että kirjoittajana ollut erityisen innostava asia. Voin yhdistää kaksi asiaa, joista kirjallisuudessa kovasti pidän: kotimaisen ns. tiskirättirealismin ja spekulatiivisen fiktion.

2. Sanomalehti
On hassu ajatus, että paperista sanomalehteä ei olisi. Siinä tuntisi itsensä rammaksi ja vajaaksi joka aamu. Aamun lehteen on syntynyt sellainen riippuvuussuhde, että luopuisin mieluummin vaikka aamukahvista tai jopa -puurosta. Terveisiä kaikille toimittajille! On mukavaa heti aamusta kytätä kirjoitusvirheitänne! Ja se on vain yksi mukava asia sanomalehden lukemisessa.

3. Super-Mario
Että onkin osattu luoda ihmiselle ihana koukku.

Juttuja, joista en tykkää, on tietysti paljonkin. Mutta jos nyt tämän kerran olisin positiivinen ja keskittyisin tykkäämiseen. (Toisaalta en kyllä erityisemmin tykkää yltiöpositiivisuudesta.)

Elämäkertatietoa

synt. 24.6.1963 Kauhavalla
perhesuhteet: puoliso ja kolme tytärtä opinnot
tutkinnot: FM Jyväskylän yliopistosta
ammatti: opettaja/kirjailija
sivutoimet: äidinkielen opettaja
palkinnot: Kuvastaja v. 2002 nuortenromaanille Hirvi, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto v. 2005 romaanille Ainakin tuhat laivaa

Vaasan läänin taidepalkinto Noitalinna huraa! -yhtyeessä toimimisesta
Finlandia Junior -palkintoehdokas (Kukka Kaalinen koulutiellä) 2002
Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinto (teoksesta Hirvi) 2002
Finlandia Junior -palkintoehdokas (teoksella Hirvi) 2001
Anni Polva -sarjakirjapalkinto v. 2009 teokselle Soita minulle Kukka Kaalinen

harrastukset: neuleet ja sienet

Sari Peltoniemi on Lempäälässä asuva kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu monipuolisesti lasten- ja nuorten romaaneja ja novelleja, saturomaaneja ja scifinovelleja ja osallistumisia runo- ja novelliantologioihin. Nuortenromaani Hirvi ja lastenromaani Kukka Kaalinen koulutiellä ovat olleet Finlandia junior -ehdokkaina vuosina 2001 ja 2002. Lisäksi hän on ollut ehdolla Arvid Lydecken-palkintoon teoksella Kerppu ja tyttö ja Topelius-palkintoon teoksella Suomu vuonna 2007. Hän on saanut Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon vuonna 2005.

Opiskeluaikanaan perustetulle Noitalinna huraa! -yhtyeelle Sari Peltoniemi on tehnyt sanoituksia. http://www.peltoniemi.info: "Kotisivuilta löytyy tietoa musiikkimenneisyydestäni."

Sari Peltoniemi kirjoittaa eettisiä kasvutarinoita, jotka pistävät lukijansa seinää vasten. Kieli on kirkasta ja tiivistynyttä. Kokoelman tarinoista aistii vaivattoman kirjoittamisen aiheuttaman mielihyvän tunteen. (Aamulehti 7.10.2005, Päivi Heikkilä-Halttunen v. 2005 ilmestyneestä novellikokoelmasta Ainakin tuhat laivaa)

Sari Peltoniemi kertoo kirjailijan työstään ja luovan työnsä lähtökohdista: "Tarinat ja kieli ovat aina olleet minulle tärkeitä. En ole - ainakaan kovin määrätietoisesti - valinnut kirjailijan työtä, vaan valitsin opettajan työn. Kirjoittaminen on toki työtä, mutta se on niin lujasti osa minua etten osaa ajatella sitä ammattina. Sekä kirjoittaminen että lukeminen ovat enemmän kuin ammatti. Ne ovat vähän niin kuin joku raaja tai elin; niitä ilman olisi karu olla.

Luulen, että minusta tuli kirjailija sen takia, että sain lapsena lukea paljon hyviä kirjoja. Opin nauttimaan salaisista maailmoista, joihin pääsi kirjojen ja oman mielikuvituksen kautta. Lisäksi opin nauttimaan kielestä niin paljon, että haluan edelleen askaroida sen kanssa joka päivä. Jokainen sana on tärkeä; jokainen lause on muotoiltava huolella.

Kirjoitan mielelläni monenlaisia tekstejä: realismia ja fantasiaa, lapsille, nuorille ja aikuisille, kaunoa ja asiaa. Onneksi olen näin saanut tehdäkin, eikä esim. kustantajalla ole ollut mitään sitä vastaan että kirjoitan mitä ja miten kulloinkin lystään. Mieluiten kuitenkin liikun jossain arkirealismin ja fantasian rajavyöhykkeellä, ja mieluiten olen lasten- ja nuortenkirjailija.

Ensimmäisiä kirjallisia töitäni olen kirjoittanut pienenä koululaisena. Ne olivat lähinnä ankeita värssyrunoja ja opettavaisia tarinoita esim. tupakoinnin turmiollisuudesta. Kirjoittaminen oli kuitenkin kivaa.

Kirjailijantyölläni yritän kutkuttaa mielikuvitusta ja kertoa tarinoita. Hyvässä tarinassa on sisään rakennettuna kaikki tarvittava. Lukija saa poimia sieltä sen, mitä haluaa."

Oman tuotantonsa tärkeintä teosta kysyttäessä Peltoniemi arvioi: "Hirvi (2001) lienee saanut eniten huomiota, mutta itse en osaa sanoa mikä kirjoistani on merkittävin. Lukijapalautekin on tässä asiassa ollut ristiriitaista. Uskoakseni kirjoitan juuri nyt merkittävintä teostani." Hirvi oli vuoden 2001 Finland Junior -palkintoehdokas. Hirvessä on aineksia kansantaruista, suomalaisista muinaistaruista, Kalevalasta. Sari Peltoniemi on itse sanonut, että halusi romaanin kautta kertoa kommunikaation vaikeudesta ja ihmissuhteiden monimutkaisuudesta ja -muotoisuudesta. "Muita Hirven keskeisiä teemoja ovat lapsen ja vanhemman suhteen hankaumat, erilaisuuden hyväksyminen ja ennakkoluulojen voittaminen sekä vallan, sodankäynnin ja väkivallan oikeutuksen pohdinta." (Onnimanni 2001, 4 s. 4-6, Päivi Heikkilä-Halttunen) "[Hirvi] rakentaa fantasian keinoin siltaa Grimmin synkeiden satujen ja vakavia kysymyksiä käsittelevän realistisen nuortenkirjallisuuden välille. On vaikea sanoa, onko Hirvi tarkoitettu lapsille, nuorille vai aikuisille. Tämä piirre ei ole kirjan heikkous vaan sen vahvuus. Kirjassa on samaa voimaa kuin [Antoine Saint-Exupéryn] Pikku prinssissä - se on pieni suuri tarina, jota ei hevin unohda." (Kaltio 2002, 1 s. 47, Pasi Jääskeläinen)

Lastenromaanit Kukka Kaalisesta käsittelevät mm. koululaisten elämää, yksinäisyyttä ja muita lasten elämän ongelmia, mutta huumoria ja onnellista loppua unohtamatta. Sari Peltoniemen esikoisromaani on Kukka Kaalinen löytöretkellä vuodelta 2000, ja Kukka Kaalinen koulutiellä oli Finland Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2003. "Kirja laventaa ansiokkaasti lastenkirjallisuuden koulukuvausta: siinä ei ole rahtuakaan sellaisesta tekopirteästä reippaudesta, jota monet ekaluokkalaisten valmennuskirjat yhä ylläpitävät koulukkaiden ainoana hengissäselviämiskeinona." (Onnimanni 2003, 1 s. 1-2, Päivi Heikkilä-Halttunen)

Myös romaanissaan Kummat (2004) Sari Peltoniemi käyttää kansantarinoita ja kansanuskomuksia ja faabeleita, "jotka omalla tavallaan kertovat siitä, kuinka ulkopuolisuuden ja epänormaaliuden tunteet ovat osa nuorena olemista." (Helsingin Sanomat 14.4.2004, Päivi Lehtinen)

Vuonna 2005 Peltoniemeltä ilmestyi novellikokoelma Ainakin tuhat laivaa. "[Se] antaa uskoa siihen, että nuorille suunnattu lyhytproosa on sittenkin yhä voimissaan. Scifiin, fantasiaan ja myytteihin paneutunut Peltoniemi lunasti paikkansa lupaavana tulokkaana nuortenromaaneillaan Hirvi ja kummat. - - Puolet kertomuskokoelman kahdeksasta tarinasta on näennäisesti fantasiaa. (Aamulehti 7.10.2005, Päivi Heikkilä-Halttunen)

Sari Peltoniemi kertoo itselleen tärkeistä kirjailijoista ja heidän teoksistaan: "Tärkeitä ovat olleet niin Narnia kuin Täällä Pohjan tähden alla ja niin Tolkien kuin Tuuri. Ulkomaalaisia hengenheimolaisia voisivat olla Ursula Le Guin ja David Almond; kotimaisia Ritva Toivola, Annika Eräpuro ja Anne Leinonen.

Luin Tove Janssonin Muumit ensimmäisen kerran heti, kun olin oppinut lukemaan. Innostuin niistä välittömästi. Niissä oli sellaisia aatteita, jotka lapsikin tajusi: Elämän pitäisi olla turvallista, muttei tylsää. Muille pitää olla kiltti, mutta itseään ei saa päästää näkymättömäksi. Kaikki hauska on hyvää vatsalle.

Kannatan noita ajatuksia edelleen, vaikka ymmärrän, että ihmisten maailma ei koskaan ole mikään satumaa. Muumit tekivät minusta ikuisen puunhalaajahumanistin."

Suhdettaan Pirkanmaahan Sari Peltoniemi kuvailee: "Viihdyn pirkanmaalaisena loistavasti. Ajattelin pitkään, että olen vaihtanut henkisesti heimoa pohjalaisesta hämäläiseksi, mutta sitten huomasin ettei pohjalaisuudesta millään pääse täysin eroon. Pirkanmaalaisena on ehkä hiukan kevyempi olla."

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Teokset:

Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen (lastenkirja, 2000)
Hirvi (nuortenkirja, 2001)
Kukka Kaalinen koulutiellä (lastenkirja, 2002)
Kummat (nuortenkirja, 2003)
Kukka Kaalinen pulkassa (lastenkirja, 2004)
Ainakin tuhat laivaa (nuortenkirja, 2005)

Kerppu ja tyttö (lastenkirja, 2007)
Suomu (2007)
Soita minulle, Kukka Kaalinen (2008)
Hämärän renki (2009)
Kissataksi (2010)
Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011)
Gattonautti ja muita arkisatuja (lastenkirja, 2012)

Osallistumiset antologioihin:

Naurava kummitus [novelleja alakouluun](2006)
Aikarauta : kotimaisen kirjallisuuden lukemisto 7-9 / toimittaneet Minna Keinänen ja Piila Paalanen(2008)
Runo vieköön [runoja nuorille] / toimittanut Kari Levola (2009)
Rakastaa, ei rakasta : pohjoismaisia novelleja nuorille / suom. Katriina Huttunen (2010)
Kertomuksia pimeestä / [toim. Jukka Laajarinne ja Harri Kumpulainen] (2010)
Etsijät : novelleja nuorille / toim. Tapani Bagge (2011)
Verenhimo : bsuomalaisia vampyyritarinoita / Juri Nummelin (toim.)(2011)

Sanoituksia:

Noitalinna huraa!: Megamania MGM 2038 (1991). LP-levy sisältää kappaleet Balladi, Kolinaa, Painajainen, Ero, Kirsi, Auringonpimennys, Hra Marraskuu, Biisonit, jäljillä, Pesäpuu, Peräseinäjoen teräsmies, Oletko, Kapean kummun kamaa ja Tylsää. Kaikki kappaleet lukuunottamatta laulua Biisonit ovat Sari Peltoniemen sanoittamia.

Novelleja lehdissä ja verkossa:

Perunamaa. Portti 1/1998
Täti Maumun tupa. Kosmoskynä 1999
Mustat terälehdet. Kalaksikukko (verkkojulkaisu) 1999 (Kirjoitettu yhdessä Janne Jääskeläisen kanssa nimimerkillä Manne Peltojäärä)
Lintu lentää pimeästä. Portti 1/1999
Opettajan huone. Spin 1/2000
Nimettömän saaren neidot. Portti 2/2000
Lypsäjä ja keksijä. Kalaksikukko (verkkojulkaisu) 2000
Kirjailijan kosketus. Kosmoskynä 3/2000
Kultainen omena. Portti 2/2003 (käännetty englanniksi: The Golden Apple, The Dedalus Book of Finnish Fantasy, 2005)

Artikkeleita:

Tyyliä ja kieltä kevyellä tassulla - retkipakkaus muihin universumeihin matkaavalle, teoksessa Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen, toim. Anne Leinonen (2006).
Minun lohikäärmeeni - kirjoittaja fantasian äärellä. Ihmeen tuntua - näkökulmia lasten- ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006).
Rinnakkaistodellisuuden taikapiiri, teoksessa Luovuuden lähteillä : lasten- ja nuortenkirjalijat kertovat (BTJ 2010).

Näytelmä:
Tuntematon oppilas, Lempäälän Nurkkateatteri 2001

Käännökset:

Keruppu no tomodachi (2010) (Kerppu ja tyttö, japani)
Groszka : Piesek, który chciał mieć dziewczynkę (2010) (Kerppu ja tyttö, puola)

Tekstinäyte

Tuuli on tuonut minulle paljon, melkein kaiken, mitä olen tarvinnut. Mutta on se vienytkin.Olin hyvin pieni, kun tuuli vei äidin. Nukuin silloin vielä päiväunia lastenvaunuissa ja muistan hyvin, miten pohjoistuuli sai vaunut huojahtelemaan. Jarrut oli tietysti lukittu hyvin, niin etten lähtenyt vierimään pitkin pihaa. Heijaus tuntui vain mukavalta ja unettavalta, eikä minun ollut kylmä lampaantaljan alla, mutta en silti nukahtanut.Äiti luuli minun nukkuvan. Hän seisoi portailla huivi päässä ja kurkotteli kaulaansa. Hän ei katsonut minua, vaan seurasi tuulen suuntaa. Hän oli laiha ja kalpea.Tuuli puhalsi aina vain kovempaa ja taivutti pihan suuren koivun nöyrälle kaarelle. Äitikin tuntui taipuvan. Hän horjahti portailta pihalle, ja tuuli repi hänen tummaa pitkää takkiaan.Silloin minä parahdin, ja äiti käänsi katseensa minuun, mutta se oli jo myöhäistä. Hänen takkinsa pullistui täyteen ilmaa ja hän nousi maasta.

(Ainakin tuhat laivaa (2005), novellista Tuulen tuomaa)

Näin kasvatat ihmisen
Opaskirja koirille

(lyhennelmä)
Kirjoittanut Tuula Puudeliniemi
Teos julkaistu myös ääneen haukuttuna

1. Yleistä
Kun rupeat kasvattamaan ihmistä, sinun pitää muistaa että se on erilainen kuin koira. se ei voi sille mitään, joten sitä pitää ymmärtää.
Ihmisellä ei ole juurikaan hajuaistia, eikä sen kuulokaan ole häävi. Ulkoiltaessa sinun on parasta ottaa kaikki vastuu ympäristön tarkkailusta, sillä ihminen ei huomaa juuri mitään. Jos joku kävelee vastaan ja laulaa äänekkäästi, niin ihminen saattaa panna sen merkille. Mutta jos vaikkapa susi kävelee metsässä tien vieressä, niin ihminen ei havaitse sitä lainkaan. Ihminen vain toruu sinua, jos ilmoitat asiasta.
Lisäksi ihminen juoksee hitaasti lönköttäen ja väsyy nopeasti. Olisi hupaisaa nähdä, miten ihminen paimentaisi juosten porotokkaa.
Merkittävää on myös se, että useimmilla ihmisillä ei ole karvapeitettä, kun taas useimmilla koirilla on. Ihminen joutuu peittämään itsensä kankaanpaloilla. Se joutuu käyttämään siihen paljon aikaa ja vaivaa, joten ei ole ihme, että se on usein kärttyisä. Ihmisen lähteminen kestää yleensä kauan, kun taas koira on aina valmis heti tai jo vähän ennen.
(Kerppu ja tyttö, s.67-68)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 4 / toim. Ismo Loivamaa (BTJ Kirjastopalvelu 2004)
Miten minusta tuli lasten- ja nuortenkirjailija / toim. Paula Havaste (BTJ Kirjastopalvelu 2004)
Heikkilä-Halttunen, Päivi Noitalinnasta myyttiseen metsään (haastattelu), Onnimanni 2001, 4 s. 4-6
Jääskeläinen, Pasi Hirvitädin löytöretki (haastattelu ja arv. Hirvestä), Kaltio 2002, 1 s. 20-23, 47
Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita / toim. Vesa Sisättö & Toni Jerrman (2006)
Luovuuden lähteillä : lasten- ja nuortenkirjalijat kertovat / toim. Päivi Heikkilä-Halttunen (2010)
Lehtileikkeet : Sari Peltoniemi (Tampereen kaupunginkirjasto)

Kuva: Ville Palonen