Müller, Marjatta
Elämäkertatietoa
Marjatta Müller on julkaissut kirjoja luonnosta ja rajantakaisesta Karjalasta. Luontokirjoissaan hän kertoo yhteydestään pihapiirin ja metsäluonnon eläimiin. Luottamus syntyy vähitellen ja edellyttää ihmiseltä nöyryyttä ja hiljaisuutta. Kirjat kuvaavat keskisuomalaista maisemaa, ja niiden sanomana on ihmisen vastuu luonnon säilymisestä.
Hiljainen viesti ja Siivekkäät ystäväni sisältävät tietoa linnuista, oravista ja muista eläimistä, mutta pääosassa on niiden kohtaamisesta tuleva elämys. Kertojan havainnot ovat tarkkoja, ja eläimet osoittautuvat pikku persoonallisuuksiksi eri ominaisuuksineen. Kuvat täydentävät lyhyistä luvuista koostuvaa esitystä.
Rajamaan raskas lumo ja Kotiranta välittävät tietoja ja muistoja menetetystä kotiseudusta, Viipurin läänin Pyhäjärvestä. Lahjoitusmaa- ja torppariaika elävöityvät, kun kertoja esittää selkeästi ja yksityiskohtaisesti, millaista arki ja juhla olivat Laatokan seutuvilla sukupolvien seuratessa toistaan.
Marjatta Müllerin teokset täydentävät osaltaan Karjala-tietoutta, jota alan julkaisut, yhdistykset ja seurat kokoavat.
Katriina Kajannes
Marjatta Müller o.s. Miettinen
"Kansakoululaisena kirjoitin johonkin sanomalehteen lasten sivulle. Linnut ja muu villi, vapaa luonto imaisi minut omakseen, haluan puolustaa luontoa ja ihmistäkin. Yhteys Keski-Suomeen syntyi jo kesällä 1937. Isä sanoi, että sota tulee varmasti, lapset on vietävä turvaan Keski-Suomeen! Isä kuoli marraskuussa. Kesällä 1939 tulivat linnoittajat ja syksyllä keskisuomalaiset sotilaat. Meille kotiin tuli Keuruun eläinlääkärin johtama esikunnan huoltotoimisto armeijan hevosille. Yksi alikersantti käski meidät lapset kotiinsa Pihlajavedelle, jotta äitimme, joka lähti ajamaan lehmiä, tietäisi, missä olemme. Siitä alkoi tapahtumien dramaattinen vyöry. Lempikirjani oli lapsena Andersenin Kauneimmat sadut. Nyt lempikirjani on Täällä pohjantähden alla, koska vaariltani vietiin petoksella hyvin raivattu suuri suopelto. Ja monta muuta kirjaa!"
Harrastukset: kirjoittaminen, laulaminen, liikunta, luonto ja sanaristikot.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Antologiat:
Kynäri 1 : 1978. Keski-Suomen Kynäri 1978
Muu tuotanto:
Runoja, loruja, historiikkeja, henkilökuvausta ja pakinoita 1970 - 1990 -luvuilla Vpl. Pyhäjärvi- ja Karjala-lehtiin sekä Keskisuomalaiseen.
Kynäri 1 : 1978. Keski-Suomen Kynäri 1978
Muu tuotanto:
Runoja, loruja, historiikkeja, henkilökuvausta ja pakinoita 1970 - 1990 -luvuilla Vpl. Pyhäjärvi- ja Karjala-lehtiin sekä Keskisuomalaiseen.
Tekstinäyte
" Valkea salama.
Kärppä pihapiirissä! Vikkelä, ihmeen soma liehuja piti tiiviisti yhteyttä. Kun soudimme järvelle verkonlaskuun, se viiletti pitkin rantaa, kierteli pensaitten ja koholla olevien juurien alitse käyttäen hyväkseen kaikki lymypaikat, mutta asettui silti pelottomasti näkyville pysähtyessään tuijottamaan meitä. Se oli vaihtanut ruskean kesäkarvansa jo ennen lumentuloa valkoiseen. Mustaa maata vasten erotimme sen kaukaa.
Kärppä pihapiirissä! Vikkelä, ihmeen soma liehuja piti tiiviisti yhteyttä. Kun soudimme järvelle verkonlaskuun, se viiletti pitkin rantaa, kierteli pensaitten ja koholla olevien juurien alitse käyttäen hyväkseen kaikki lymypaikat, mutta asettui silti pelottomasti näkyville pysähtyessään tuijottamaan meitä. Se oli vaihtanut ruskean kesäkarvansa jo ennen lumentuloa valkoiseen. Mustaa maata vasten erotimme sen kaukaa.
Olin alkanut miettiä, mitä se tahtoi, mihin rajasi luottamuksensa. En ollut saalis enkä vihollinen. Olin ystävä. Se pyrki johonkin, liikkui päivä päivältä yhä enemmän läheisyydessä, vajalla, saunalla, kompostilla, musta hännänpää valeaa turkkia vasten heilahdellen.
Astuin kompostin luo, herkkupaikalle, josta pikkukalat ja hauenpäät katosivat heti, kun Eevertti poistui kauemmaksi. Seisoin siinä hiiskahtamatta riiputtaen särkeä pyrstöstä.
Viehkeä liehahtaja, valkea salama, ilmestyi kompostin reunalle. Käärmeennotkea, lumenhohtoisen turkin peittämä pikkupeto kimmahti pystyyn, notkuili alaspäin, heijasi sivulta toiselle, kiepahti laudan ympäri, kurkki nurkista ja teppasi oudon lyhyillä etutasuillaan lehtikasan pintaa. kauniit, mustat silmät suuntautuivat valppaina minuun.
Seisoin suorana odottaen liikahtamatta, tulisiko tuo sukkulana kipenöivä luottamustaan lisäämään. Ei paennut, ei väistynyt, tunnusteli ja tutki, arvioi minua tuikkivilla silmillään ja minä sitä hymyn äänettömässä hyryssä välillämme vain katseiten kosketus.
Valkoinen pikkupeto, salamannopea, keveä ja ehdottoman erehtymätön - suuntana särki! - Fuiihh!
Kuin tuulenpyörre, joka tuullessaan on jo ohitse, se pinkaisi särki leukojensa lujassa puristuksessa alas maahan lautakasan alle, piiloon, ettei kukaan tietäisi, missä herkkua säilytettiin.
Raja-aidat kaatuivat, haihtuivat, hävisivät. Uusi fantasia oli syntynyt multaantuvien lehtien muodostamalla kompostilla. Luontoperheemme liehkui ja väritti tummenevaa syksyä temmaten meidätkin mukaansa leikkiin." [Hiljainen viesti, Kirjaneliö 1991, s.53-54]
Astuin kompostin luo, herkkupaikalle, josta pikkukalat ja hauenpäät katosivat heti, kun Eevertti poistui kauemmaksi. Seisoin siinä hiiskahtamatta riiputtaen särkeä pyrstöstä.
Viehkeä liehahtaja, valkea salama, ilmestyi kompostin reunalle. Käärmeennotkea, lumenhohtoisen turkin peittämä pikkupeto kimmahti pystyyn, notkuili alaspäin, heijasi sivulta toiselle, kiepahti laudan ympäri, kurkki nurkista ja teppasi oudon lyhyillä etutasuillaan lehtikasan pintaa. kauniit, mustat silmät suuntautuivat valppaina minuun.
Seisoin suorana odottaen liikahtamatta, tulisiko tuo sukkulana kipenöivä luottamustaan lisäämään. Ei paennut, ei väistynyt, tunnusteli ja tutki, arvioi minua tuikkivilla silmillään ja minä sitä hymyn äänettömässä hyryssä välillämme vain katseiten kosketus.
Valkoinen pikkupeto, salamannopea, keveä ja ehdottoman erehtymätön - suuntana särki! - Fuiihh!
Kuin tuulenpyörre, joka tuullessaan on jo ohitse, se pinkaisi särki leukojensa lujassa puristuksessa alas maahan lautakasan alle, piiloon, ettei kukaan tietäisi, missä herkkua säilytettiin.
Raja-aidat kaatuivat, haihtuivat, hävisivät. Uusi fantasia oli syntynyt multaantuvien lehtien muodostamalla kompostilla. Luontoperheemme liehkui ja väritti tummenevaa syksyä temmaten meidätkin mukaansa leikkiin." [Hiljainen viesti, Kirjaneliö 1991, s.53-54]