Pekkola, Sulo-Weikko

Isänmaan itsenäisyysajatus ja seikkailunhalu olivat todennäköisesti ne motiivit, jotka saivat Pekkolan lähtemään Pfadfinder-kurssille Lockstedtiin maaliskuussa 1915. Seuraavan vuoden kesällä Pekkola palasi ensimmäisen kerran Suomeen järjestämään kuntoon aktivistien tiedonantoverkoston. Samalla matkalla hän suostui toimittamaan toisenkin asian. Kahden yhtä huimapäisen tuttavansa kanssa hän otti salakuljetettavakseen saksalaisia pommipaketteja Ruotsista Suomen puolelle. Pekkolalle on tyypillistä, että hän kertoo jännittävistä ja vaarallisista tapauksista kevyesti ja huumorilla, ikään kuin kysymyksessä olisi vain hauska leikki.

Vuosista 1915-1916 Pekkola kertoo muistelmissaan Herrana ja heittiönä. Teoksessa Ihmisten kiusana muistelmat jatkuvat vuodesta 1917, jolloin Pekkola on jälleen Saksassa. Suomeen tositoimiin siirtymistä hän saa odotella huhtikuusta marraskuuhun saakka, jolloin pieni jääkäriryhmä kuljetettiin saksalaisella sukellusveneellä Suomeen, Porvoon lähelle Hamnskäriin.

Kansalaissotaan Pekkola osallistui monenlaisissa tehtävissä, kouluttamalla suojeluskuntalaisia ja osallistumalla mm. Keravan taisteluun, missä hän haavoittui.

Ominta alaa Pekkolalle näyttää olleen sissitoiminta, Saksassa hän oli saanut koulutuksen pommien käsittelyssä.

V. 1918 Pekkola solmi avioliiton porvoolaisen Aino Sofie Ellen Lindbergin kanssa.
Perheeseen syntyi kolme lasta.

Kansalaissodan jälkeenkin Pekkola toimi upseerin uralla kunnes v. 1926 ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. E. J. Ellilä tietää kertoa, että " Herrana ja heittiönä kulki käsikirjoituksena kustantajalta toiselle, kunnes Gummerus sen sitten sukulaisen suosituksesta otti (Pekkolan rouvan serkku näet toimi Gummeruksen myyntipäällikkönä). Kirja julkaistiin alkuperäisessä kursailemattomassa muodossaan ja se sai tavattoman hyvän menekin, samoin kuin tekijän myöhemmätkin teokset.

Uuden Suomen Ollin leikillisestä ehdotuksesta lähti toteutumaan hanke Pekkolan laajasta ulkomaanmatkasta v. 1928, jonka aikana hän kirjoitteli Uuden Suomen sunnuntainumeroihin hauskoja matkakuvauksia.

Parhaat näistä julkaistiin sitten kolmena matkakirjana.

Hyvästi Porvoo – morjens Kalkutta! sai Suom. Sosialidemokraatissa seuraavan arvostelun:
"Hauska matkakirja. Kirjoittajalla on jumalallinen huumorin lahja, ja sanonnan vuolaus, niin että hän voi leipoa arkipäiväisimmistäkin asioista nautittavaa, jopa herkullistakin mannaa."

Kirjoittaminen oli Pekkolalle helppoa, hän kirjoitti kaiken vain kertaalleen, eikä hänen käsikirjoituksiaan suuremmin tarvinnut korjailla. Niinpä v. 1930 Pekkolalta ilmestyi kolme teosta: novellikokoelma, muistelmateos ja Kalterijääkärien ensimmäinen osa. Novellikokoelma Heittääpi suolavettä – ja vähän muutakin, ei kuitenkaan saanut hyvää menekkiä.

Kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ryhdyttyään Pekkola osti Porvoon Sikosaaresta Tuulensuun huvilan suunnitellen kirjoittavansa talvet ja kesät hoitavansa puutarhaa. Palstalleen hän perusti hedelmäpuutaimiston. V. 1930 tapahtui jotain kohtalokasta, toiminnan miehenä Pekkola oli joutunut tekemisiin Lapuan liikkeen ja muilutusten kanssa. Uudenmaan Sanomat toteaa hänen kuolemansa 80-vuotispäivänä "Tuli voittamattomia vaikeuksia, […]"
Metsänhoitaja, jääkärikapteeni ja kirjailija Sulo-Weikko Pekkola ampui itsensä 10.2.1931 40 vuoden iässä.

Teksti: Eija Kareno

LÄHTEET

Ellilä, E .J. : Herrana, heittiönä tai muuten ja muitten kiusana. – Meistä tuli kirjailijoita /toim. K. Sorjonen, V. Rekola. – Jyväskylä, 1947, s. 178-183.
Hyvästi Porvoo morjens Kalkutta : Sulo-Veikko Pekkolan elämänkaari. – Uudenmaan Sanomat 28.11.1970.
Sulo-Veikko Pekkola [Muistokirjoitus]. – Uusimaa 12.2.1931, no 17.
Suomen kirjailijat = Finlands författare 1917-1944 / toim. Hannu Launonen [... et al.]. – Helsinki, 1981. – s. 336.