Pratchett, Terry
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Karisto
Elämäkertatietoa
Terry Pratchett syntyi Buckinghamshiressä Englannissa vuonna 1948. Hän oli vain 13-vuotias julkaistessaan ensimmäisen tarinansa science fiction- ja fantasialehdessä.
Ennen kirjallista läpimurtoaan Pratchett työskenteli lehtimiehenä ja suuren ydinenergiayhtiön tiedottajana. Vuodesta 1987 hän oli päätoiminen kirjailija.
Pratchett julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1971. Tuolloin ilmestyi "The Carpet People", lapsille suunnattu fantasiatarina, mutta vasta ensimmäinen Kiekkomaailma-romaani, vuonna 1983 ilmestynyt "Magian väri", kohosi bestselleriksi. Kiekkomaailma-sarjassa on sen jälkeen ilmestynyt yli 20 itsenäistä romaania, jotka ovat nousseet kulttikirjoiksi. Niiden lisäksi Pratchett on julkaissut joukon lastenkirjoja.
Pratchett on Englannin suosituimpia kirjailijoita. Hän on luonut uuden ja omaperäisen kirjallisuudenlajin, jossa aineksina ovat seikkailutarina, parodinen huumori, fantasia ja filosofia.
Pratchett on saanut kirjallisista ansioistaan OBE (Order of the British Empire) -tunnustuspalkinnon, joka myönnettiin v. 1998.
Vuonna 2002 hänen lastenkirjansa "Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät" sai arvostetun Carnegie-palkinnon.
Syksyllä 2010 Pratchett palkittiin elämäntyöstään arvostetulla World Fantasy Lifetime Achievement Awardilla.
Terry Pratchett on maailman tunnetuimpia kirjailijoita, arvostelu- ja myyntimenestys kaikkialla maailmassa.
(Karisto)

Videot
Lähteitä ja viittauksia
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.