Tammi, Jari

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Jari Tammi, 2015

Kirjailijan muu nimi

Kiroguru

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset (kuvittajana)

Tyyppi

fyysinen teos

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Kun kirjoitan, olen. Elossa olen vasta kun työn alla on romaani. Käytännössä lipsahdan silloin kuukausiksi rinnakkaistodellisuuteen. Uudet mielikuvitusystävät kietoutuvat mieleen asumaan, tulee sosiaalisesti ahdasta. Kasvot muotoutuvat, nimet vaihtuvat, kesken romaanin. Lähimmäiset eivät yleensä voi sietää sitä aikaa.

Kirjailijan elossa olo on aina elostelua, luovuuden sokerihumalaa, pysyvä rakastuneisuudentila, flow. Päähän pulpahtelee, joskus varoittamatta, joskus vain hanasta vääntämällä, rivikaupalla valmista tekstiä, joka pitää äkkiä laskea alleen. Tätä ei kestäisi loputtomiin edes kirjailija, ellei taivaanrannassa siintäisi se viimeinen piste, jota kohti sormien nääntynyt rykmentti pinnistää päästäkseen pahasta.

Niin se elämä tapahtuu: kun jotain muuttuu tai vaihtuu. Päivästä päivään, vuodesta toiseen – teoksesta seuraavaan. Ehkä joskus vanhana käsitän tämän mielekkyyden: kirjailijan elämä, onko se koottujen teosten kronologinen paradigma vai pikemminkin jotain viinirypäletertun tapaista? Yksi asia on varma: pakko on vain kirjoittaminen ja kuolema.

Elämäkertatietoa

Asunut Pohjois-Walesissa v. 1996-2002

Harrastaa pikajuoksua (HKV), jalkapalloa (FC Kynä, FC Dägä) ja seinäkiipeilyä

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lastenkirjailijana:
Nakkikirja: makoisia lastenrunoja ja kotoisia eläinloruja, Pikku-idis 2013

Kaunokirjailijana:
Antologianovelleja:
Ratsastajat (Kuun pimeä puoli: Suomalaisia ihmissusinovelleja), Jalava 2013
Pojan rippijuhlat (Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita), Teos 2011
Metsästyspiiska (Sherlock Holmes Suomessa), Turbator 2010
Romaaneja:
Värisokeat, Pikku-idis 2003
Kalevan solki, Kuippana 2002 (kaksinkertainen kirjallisuuspalkintofinalisti)
Varhaisempia romaaneja:
Pöytäkirja (1993), Kuperkeikka (1991), Kuningas ja narri (1991), Nassintai (1990, 2. versio 1994)
Runokokoelmia:
Kasuaari, Pikku-idis 1995; uudempaa runoutta julkaistu Tuli & Savu -numerossa 79 (1/2015)

Suomentajana:
Friedrich Nietzsche: Näin puhui Zarathustra, 2., tark. painos, Pikku-idis 2014
Aisopos: Faabelit: Täydellinen kokoelma moraaleineen, Pikku-idis 2010
Elias Canetti: Avainkorva (yhdessä Markus Långin kanssa), Pikku-idis 1994

Tietokirjailijana:
Suuri nimittelysanakirja: haukkumaherkkujen aarrearkku, Pikku-idis 2014
Suuri jääkiekkosanakirja: jääkiekkoperheen sanat ja sanonnat, Pikku-idis 2013
Suuri haistattelusanakirja: haistattelut, käskytykset ja muut karkeudet, Pikku-idis 2012
Suuri ällösanakirja (ärsyttäviä sanoja ja sanontoja), Pikku-idis 2011
Maammesanakirja: lukukirja epäluuloisille, kateellisille ja itsekkäille suomalaisille, Pikku-idis 2009
Suuri vertailusanakirja (50 000 kuin-vertausta), Pikku-idis 2008
Suuri kirosanakirja, 3. laitos, WSOY 2007
Suuri solvaussanakirja: haukkumasanat, Pikku-idis 2003
Parhaat rakkauskirjeet – Rakkauskirjeiden antologia (toim.), Pikku-idis 1992

MUUTA KIRJALLISTA TOIMINTAA
Jäsenyydet: Suomen Kirjailijaliitto ry, Suomen tietokirjailijat ry, Helsingin Kirjailijat ry, Mahdollisen Kirjallisuuden Seura
Aktiviteetit: Suomen aforismiyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2014, Satupäivän toimikunnassa ja Pro Lastenkirjatalon toiminnassa vuodesta 2012, Helsingin kirjailijat ry:n hallituksessa 2010–2011 ja puheenjohtajana 2012–2013

Kolumneja, blogeja, lehtiartikkeleita, pakinoita, laulunsanoituksia.

Tekstinäyte

Ote romaanista Värisokeat

1. luku:

Hän oli silloin unessa. Olin eksynyt ja satuin paikalle vahingossa. Ensin ajattelin herättää hänet kysyäkseni tietä takaisin, mutta jokin sai minut epäröimään.
Nyt jälkeenpäin tiedän, että se oli uteliaisuutta. Uteliaisuutta kielletystä, uteliaisuutta unohtuneesta.
Hän nukkui mukavan oloisesti puisessa valvojantuolissaan, pää etukenossa repsottaen ja oikea käsi nojan yli roikkuen. Eteen valuneet vaaleat hiukset peittivät kasvot kokonaan. Jalat olivat polvista yhdessä, mutta sääristä harallaan. Toisesta kengästä olivat nauhat auenneet.
Taidemuseon perimmäisin osasto oli niin hiljainen, että kuulin hänen hengityksensä. Kuin varkain oma hengitykseni tahdistui samaan rytmiin, kunnes omituisella tavalla huomasin olevani täysin rentoutunut. Otin pari askelta lähemmäksi ja rykäisin. Hän ei herännyt. Kallistin päätäni nähdäkseni kannen kirjasta, joka oli jäänyt lappeelleen hänen syliinsä, kun tajusin, että hänen pellavakankainen kietaisuhameensa oli noussut toiselle reidelle kasaan niin että mustat sukkahousut kiilsivät polvesta. Se sai hengitykseni taas kiihtymään, ja tavoitin hänestä lähtevän miedon tuulahduksen appelsiinia puoleensavetävänä ja raikkaana.
Sieluni oli myyty. Hänen kasvojensa täydellinen näkymättömyys pakotti minut ottamaan viimeiset kaksi askelta. Sitä ei olisi pitänyt enää tehdä. Kiusaus sipaista häneltä hiukset pois edestä kasvoi lopulta niin suureksi, että sydämeni alkoi takoa. Pitkään huojuin kahden vaiheilla, kunnes mieleeni juolahti jotain vielä mielettömämpää. Kyykistyin hänen jalkojensa juureen ja tartuin noihin auenneisiin nauhoihin. Ranteeni hipaisi hänen lämmintä säärtään ja sai sukkahousuista pienen sähköiskun, kun solmin varovasti rusetin.
Noustuani ylös peräännyin sydän pampaten kauemmaksi ja hoin ajatuksissani itseäni täydeksi hulluksi.
Kiihdytin askeleitani. Vasta poistuttuani näyttelyhuoneesta tajusin, että päähäni ei ollut jäänyt yhtään mielikuvaa itse tauluista.

Sinä yönä en saanut unta. Työnsin hänen hiuksensa syrjään ja annoin hänelle kasvoja kasvojen perään, täysin sokkona, ilman tyydytystä.
Kasvottomuus jätti kaiken arvoitukseksi. En pystynyt mielessäni puhumaan hänelle, aavistamaan hänen vastakysymyksiään, kuvittelemaan hänen ilmeitään. Hän ei herännyt eloon.
Suurin lumous tuli siitä, että hän oli ollut unessa. Minulla oli elämässäni ollut rakkauteni, ja tiesin nukkuvan naisen olevan maailman kaunein näky. Ja vaikka rakkaus lopulta kuihtui, joskus öisin se palasi, sillä nukkuvilla kasvoilla lepäsi vielä anteeksianto, ne olivat viattomat kuin koiralla. Kuinka sellaista ei olisi voinut olla rakastamatta?
Minun olisi pitänyt nähdä hänen kasvonsa. Se oli ainoa asia, jonka olisin halunnut nähdä koko taidemuseossa.
Perille en olisi päässyt. Samassa huoneessakin hän oli ollut muualla, jossain kaukana, ehkä jonkun toisen kanssa. Jos minulla olisi ollut riittävä mahti, olisin tunkeutunut sisälle hänen uneensa, tarttunut hänen käteensä, kysynyt hänen nimeään. Mutta ehkä hän olisi unessaankin ollut nukkumassa, vain minä harhailemassa yksin hänen ympärillään.
Aloin kieppua spiraalin vetämänä, kunnes nukahdin.