Nuorpuu, Helga
Elämäkertatietoa
Keskikoulu
Maalaiskuntien liiton konttoristi 1922-26
Ilmoituskeskuksen mainostoimittaja 1928-29
Stockmann 1931-45
Suomen Kirjailijaliiton toimistonjohtaja 1941-45
Maalaiskuntien liiton konttoristi 1922-26
Ilmoituskeskuksen mainostoimittaja 1928-29
Stockmann 1931-45
Suomen Kirjailijaliiton toimistonjohtaja 1941-45
Tekstinäyte
Kerhola oli siis osapuilleen saanut kootuksi tavallisen joukkonsa suojaansa. Margit, Sirkka ja Pirkko vain puuttuivat. Mutta eipä aikaakaan, kun ovikello helähti. Kirsti juoksi avaamaan ja pudotti samalla helmastaan kaikki pähkinänkuoret lattialle.
Sieltä tuli Sirkka, ja hän ja Kirsti supattivat hetken aikaa eteisessä, mistä kuului tuon tuostakin naurahdus. Mutta tytöt olivat niin tottuneet Kirstin 'kujerteluun', etteivät kiinnittäneet siihen mitään huomiota.
Sieltä tuli Sirkka, ja hän ja Kirsti supattivat hetken aikaa eteisessä, mistä kuului tuon tuostakin naurahdus. Mutta tytöt olivat niin tottuneet Kirstin 'kujerteluun', etteivät kiinnittäneet siihen mitään huomiota.
»Hei», tervehti Sirkka astuessaan huoneeseen.
»Hei, hei», tytöt vastasivat, vilkaisivat kiireesti työstään tulijaa ja jatkoivat sitten taas ompelemistaan ja virkkaustaan. Kukaan heistä ei huomannut Sirkan silmien veitikkaa ja erikoista värähtelyä hänen punaisten poskiensa hymykuopissa. Sirkka iski silmää Kirstille ja istuutui Heddin viereen sohvaan.
»Eikö sinulla ole käsityötä?» kysäisi Kerttu.
»Ei ole tänä iltana», Sirkka vastasi. »Minun piti kyllä ottaa, mutta sinne se jäi eteisen pöydälle.»
»Miten sinä niin hajamielinen olet?» ihmetteli Mirja. »Oletko rakastunut?» Hän vilkaisi hymyillen Sirkkaa.
»En sentään. Taidan vain muuten olla hajamielinen.» Sirkka ja Kirsti vaihtoivat nopean, veikeän silmäyksen. »Mitä sinä oikeastaan neulot?» hän kysyi samaan jatkoon Heddiltä. »Siitäpä tulee kaunis. Näytä!»
Heddi levitti ohuen, valkean pitsinpalasen helmaansa. Siihen oli jo ommeltu punaisella silkillä pieniä ruusuja.
»Mikä tästä tulee? kyseli Sirkka. »Voi, miten se on kaunis.»
»Siitä tulee puseron etumusta . . .»
»Sirkka!» kiljaisi Kerttu samassa ja heittäen käsityönsä pöydälle, saksensa ja lankansa lattialle, hän hyökkäsi Sirkan luo.
Heddi katsoi ihmeissään Kerttua. Mutta samassa Mirjakin huusi:
»Voi, Sirkka!»
»Mutta mitä ihmettä te . . .», ennätti Heddi hämmästellä, kun Kerttu samassa käänsi Sirkan pään.
»Polkkatukka!» huikkasi jo Heddikin matalalla äänellään.
Marjakin riensi joukkoon hyppien ja tanssien ja rallattaen:
»Sirkalla on polkka, polkka, polkka. Sirkalla on polkka, polkka,polkka.»
»Älkää nyt sentään repikö päätäni irti», Sirkka rukoili valittavalla äänellä. »Sitten ei ole paljoakaan iloa, onko minulla pitkä vai polkka.»
»Mutta miten sinun isäsi antoi?» kyselivät tytöt.
»Ja äitisi? Se sopii sinulle huimaavan hyvin, mutta mitä veljesi nyt sanovat?» .
»Ville sanoi ensimmäiseksi, kun näki minut: hyi, tuhannen, kun oot kuin Jaska! Ja kun Jaska näki minut, hän sanoi: annas kun katson! Kun jätät hameesi pois ja vedät Villen housut jalkaasi, olet siinä paikassa kuin Ville.»
Tytöt nauroivat.
»Isä sanoi, että minä olen kuin höyhennetty kana.
Ainoastaan äiti oli inhimillinen. Hän taputti päätäni ja sanoi naurahtaen: olen saanut yhden pojan lisää. Saa nyt nähdä, tulenko kaipaamaan tyttöäni.
(Tyttö veitikka 1927)
»Hei, hei», tytöt vastasivat, vilkaisivat kiireesti työstään tulijaa ja jatkoivat sitten taas ompelemistaan ja virkkaustaan. Kukaan heistä ei huomannut Sirkan silmien veitikkaa ja erikoista värähtelyä hänen punaisten poskiensa hymykuopissa. Sirkka iski silmää Kirstille ja istuutui Heddin viereen sohvaan.
»Eikö sinulla ole käsityötä?» kysäisi Kerttu.
»Ei ole tänä iltana», Sirkka vastasi. »Minun piti kyllä ottaa, mutta sinne se jäi eteisen pöydälle.»
»Miten sinä niin hajamielinen olet?» ihmetteli Mirja. »Oletko rakastunut?» Hän vilkaisi hymyillen Sirkkaa.
»En sentään. Taidan vain muuten olla hajamielinen.» Sirkka ja Kirsti vaihtoivat nopean, veikeän silmäyksen. »Mitä sinä oikeastaan neulot?» hän kysyi samaan jatkoon Heddiltä. »Siitäpä tulee kaunis. Näytä!»
Heddi levitti ohuen, valkean pitsinpalasen helmaansa. Siihen oli jo ommeltu punaisella silkillä pieniä ruusuja.
»Mikä tästä tulee? kyseli Sirkka. »Voi, miten se on kaunis.»
»Siitä tulee puseron etumusta . . .»
»Sirkka!» kiljaisi Kerttu samassa ja heittäen käsityönsä pöydälle, saksensa ja lankansa lattialle, hän hyökkäsi Sirkan luo.
Heddi katsoi ihmeissään Kerttua. Mutta samassa Mirjakin huusi:
»Voi, Sirkka!»
»Mutta mitä ihmettä te . . .», ennätti Heddi hämmästellä, kun Kerttu samassa käänsi Sirkan pään.
»Polkkatukka!» huikkasi jo Heddikin matalalla äänellään.
Marjakin riensi joukkoon hyppien ja tanssien ja rallattaen:
»Sirkalla on polkka, polkka, polkka. Sirkalla on polkka, polkka,polkka.»
»Älkää nyt sentään repikö päätäni irti», Sirkka rukoili valittavalla äänellä. »Sitten ei ole paljoakaan iloa, onko minulla pitkä vai polkka.»
»Mutta miten sinun isäsi antoi?» kyselivät tytöt.
»Ja äitisi? Se sopii sinulle huimaavan hyvin, mutta mitä veljesi nyt sanovat?» .
»Ville sanoi ensimmäiseksi, kun näki minut: hyi, tuhannen, kun oot kuin Jaska! Ja kun Jaska näki minut, hän sanoi: annas kun katson! Kun jätät hameesi pois ja vedät Villen housut jalkaasi, olet siinä paikassa kuin Ville.»
Tytöt nauroivat.
»Isä sanoi, että minä olen kuin höyhennetty kana.
Ainoastaan äiti oli inhimillinen. Hän taputti päätäni ja sanoi naurahtaen: olen saanut yhden pojan lisää. Saa nyt nähdä, tulenko kaipaamaan tyttöäni.
(Tyttö veitikka 1927)
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia nuortenklassikoita 2. Toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 2001
Me kerromme itsestämme: kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Toim. Ensio Rislakki. Otava 1946
Meistä tuli kirjailijoita: 44 kirjailijaa kertoo kirjallisista ensiaskeleistaan. Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947
Lehtiartikkeleita kirjailijasta:
Rättyä, Kaisu: Tyttösarjoja vuosikymmenten takaa. Bibliophilos 1993: 4
Laakso, Leena: Helga Nuorpuu - romantikko. Onnimanni 2000: 4