Riikkilä, Väinö

- Kyllä kai me sentään voitais tälle Paavolalle sanoa, tuumi Kilu. - Tai jos me käytäis vähän tuossa nurkan takana sopimassa. Eikä me karata. Mutta olis se mukava tietää, miten paljon meille tulee niistä kahdesta purkista?
- Pojat, sanoi Paavola. - Tästä jutusta ei puhuta pitkälle, minä annan teille amnestian.
Pojat katsoivat toisiinsa pelästyneinä, ja Pertsa kysyi:
- Onk' se kuritushuonetta vai ehdonalaista ?
- Ei kumpaakaan. Se on sitä, että unohdetaan pois. Käykää nyt siellä nurkan takana sopimassa, voiko sitä nimeä minulle ilmoittaa, ja sitten suunnittelemme yhdessä, mitä ruvetaan tekemään.
Pojat siirtyivät viivana poliisikamarin urheilukentän puoleiseen päähän. He olivat nyt vapautuneet pahimmasta, ja Pertsa touhusi:
- Siinä on tarkka poika ja reilu poika. Koitas arvata, mitä joku toinen olis tehnyt, jos olis ollut poliisi?
- Joku toinen mies olis pannut meille heti käsiraudat käteen, eikä meitä olis laskettu enää tänne ulkopuolelle keskustelemaan ja ehkä karkaamaankin.
- Oikeassa olet. Toista noin reilua heppua ei ole. Hyvänä mä olen sitä pitänytkin, mutta tota mä en olis osannut kuvitellakaan. Mitäs tehdään? Mennäänkö sisään ja sanoa pamautetaan sille heti, että se on se Manki. Ja mitä sä luulet siitä tulevan?
- Juu, mä luulen, että niin on tehtävä, mutta mä luulen myös, että Manki tulee joku pimeä yö ja sillä on paloöljyyn kastettu trasselituppu kepin nenässä ja se raapaisee siihen tulen ja nakkaa ensin teidän katolle ja sitten meidän.
- Kyllä meillä on aina vähän liian jännät paikat. Mutta sanotaan Paavolalle, että jos hän ilmoittaa, kuka on kielinyt, niin silloin hän on vaikka mikä?
- Juu, mutta onk' se oikein sopivaa? Vaikka ei meillä juuri muuta neuvoa ole. Painutaan sisään, ettei se pitkästy.
Heti kun he pääsivät Paavolan eteen, sanoi Pertsa:
- Me päätettiin, että jos lupaatte olla vaikka mikä, jos kielitte kuka on kannellut, niin me sanotaan sen nimi.
- Kyllä minä suostun. Minä olen vaikka mikä jos vaan kielin.
- Se on Manki.
- Vai Manki? Enpä olisi tuota pystynyt arvaamaan. Mies on ollut hiljaa jo monta vuotta, mutta ehkäpä hän onkin vain sellainen kahden purkin mies.
- Kyllä se vaan on aika lurjuksen näköinen, sanoi Kilu.
- No, voi hän kyllä olla lurjuksen näköinen. Mutta en minä sen takia voi häntä pidättää. Sovitaan niin että ilmoitatte minulle, jos saatte jotain tietää. Ja jos tarvitsette apua milloin hyvänsä, niin laittakaa tieto. Soittakaa tänne asemalle tai suoraan kotiini, niin lähden liikkeelle silmänräpäyksessä ja tulen moottoripyörällä tai autolla.
- Ja muistakaa panna paukku taskuun, huomautti Pertsa.
- Se on selvä se. Minä muistan meidän aikaisemmista seikkailuistamme, että aina on paukku ollut tarpeen, kun olen ollut teidän kanssanne yksissä hommissa . . .
Pojat lähtivät kevein mielin ja poliisilaitoksen mäkeä noustessaan he kilpaa kehuivat, miten reilu mies Paavola oli.

(Pertsa ja Kilu 1952)