Aho, Tuulia
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Veikko Somerpuro / WSOY
Elämäkertatietoa
Tuulia Aho sai vuonna 2006 Lasten LukuVarkaus kirjallisuuspalkinnon teoksestaan Kuikansulka (2005). Teos on Ahon tuotannossa avaus uuteen suuntaan. Aiemmin humoristisia lastenromaaneja sekä lasten- ja aikuisten runoteoksia julkaissut kirjailija siirtyy Kuikansulalla vahvasti sadun ja tarinaperinteen värittämään fantasiakirjallisuuteen. Kuikansulan tarina on saanut myös jatko-osan Pääsky ja Yötuuli (2006).
Aho on lähestynyt sadun maailmaa ennenkin runomuotoisten kertomusten avulla. Riimitetyt tarinat ovat runokieleltään herkkiä ja suuria sanoja välttäviä. Joidenkin päähenkilöiden nimettömyys luo teksteihin unenomaista tunnelmaa (päähenkilöitä ovat esimerkiksi kissa, poika, kaksi norsua, sininen lintu).
Toistuvia teemoja Ahon fantasiassa ja runomuotoisissa teoksissa ovat etsiminen, seikkailu, unet ja tarinat. Myös luonto on teoksissa aina vahvasti ja erottamattomasti mukana. Ensimmäisessä runokertomuksessa Norsu ja norsu (julkaistu nimellä Tuulia Almila vuonna 1984) keskeistä on etsiminen - laulujen, uusien sanojen ja paikkojen etsiminen. Kaksi kaukokaipuista norsulasta jättää kotitienoon uusia maita nähdäkseen. Matkallaan nimettömät norsut kohtaavat harvinaisen sinisen linnun, joka uskaltautuu esiin piilostaan ja johdattaa norsut Sateenkaarikaupunkiin valkoisessa talossa asuvan kultatukkaisen tytön luo. Stella haluaa löytää veljensä Nooan, joka siniset saappaat jalassaan lähti etsimään lauluja, joita kukaan ei laulanut: "Aina on hän tahtonut/ löytää menneet tarinat,/ tuhat vuotta vanhat/ unohtuneet unelmat." Stellan kanssa norsut kulkevat halki satujen kolmea tehtävää vastaavan maiseman ja löytävät lopulta Nooan. Runokertomus päättyy satujen sinilinnun laulaessa korkealla taivaalla toisen samanlaisen linnun kanssa ja niin norsut kuulivat "Yötä sinisemmän laulun soivan/ - - / ja uskoivat/ toivomusten toteutua voivan."
Onnen opaalissa (1988) etsitään apua puutarhurin surulliselle tyttärelle, joka näkee
maailman aivan harmaan
tuskin kuulee
vihellystä mustarastaan
ja luulee:
käy täällä suru murhetta vain vastaan.
Ei huomaa laulua
joka itkun lomaan punoo naurua
ja vallattomaan tanssiin antaa tahdin -
kuinka oppisi hän kauneuden mahdin?
Lääkäri tuo tytölle troppeja, mutta puutarhurin kissa tuumaa:
Vakava on tauti:
ei auta lääkkeet, jos ei elämästä nauti,
jos on mieli aina musta -
ei enää aika
tuone parannusta
nyt tarvitaan jo taika.
Niin kissa lähtee puutarhurin nuoren apulaispojan kanssa etsimään vanhaa viisasta miestä saadakseen tytölle apua. Apu löytyykin onnen opaalista. Mutta oliko tytön paranemisen syynä taika vai välittäminen: "Hän ehkä ties, että riittäisi/ jos joku välittäisi/ ja jollain olis aikaa/ ilo piilostansa esiin kaivaa."
Teospari Tiuku ja sinihevonen (1989) sekä Tiuku ja sinihevonen salaisella saarella (1990) tuovat Ahon teoksiin unet. Satusormuksensa myötä iltatarinansa kadottanut Tiuku tutustuu Proosa-nimiseen siniseen runohevoseen, joka osoittaa Tiukulle puutarhan kaksi puolta: päiväpuutarhan ja öisen varjopuutarhan.
Fantasiateoksissaan Kuikansulka ja Pääsky ja Yötuuli Aho vetää teemansa kauniisti yhteen. Kuikan kansan nuori tarinankertoja Kuikansulka lähtee vaaralliselle matkalla etsimään kankaankutoja Kivitaskulta ryöstettyä ainutlaatuista aikakangasta, joka alla voi unessa nähdä sekä menneisyyden että tulevaisuuden. Matkallaan Kuikansulka kohtaa laajoilla aroilla ratsastavan metsähevoskansan pojan Itätuulen, joka etsii samaa kangasta. Seikkailutarinan rinnalla ja siihen lomittuen kulkevat Kuikan kansan ja metsähevoskansan syntytarinat sekä shamaanien unet. Myyttiset tarinat ja unet ovat oleellinen osa romaanin viehätystä ja kerronnallista syvyyttä. Myös Kuikansulan ja Itätuulen kaksospoikien tarinan kertovassa jatko-osassa Pääsky ja Yötuuli tarinoiden ja unien merkitys on keskeinen. Teoksessa kulkee rinnan kaksi etsintää, kaksi seikkailua. Yötuuli katoaa Loputtomiin metsiin, ja häntä lähtevät etsimään unennäkijän kykyjä omaava kaksosveli Pääsky yhdessä enonsa shamaani Haukansilmän, uuden aikakankaan kutojan ja tarinankertojan Metsätähden sekä opastaja Takiaisen kanssa.
Molemmat teokset rakentuvat saduista tuttujen elementtien, myyttien ja kansanperinteen tarinoiden sekä moni-ilmeisen luontokuvauksen varaan. Näistä aineksista Tuulia Aho luo omaperäistä, sadunomaista ja kiinnostavaa fantasiamaailmaa. Ahon fantasiassa keskeisiä eivät ole taistelut ja erikoiset otukset vaan päähenkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Jännittäviä juonenkäänteitä unohtamatta se mitä seikkailujen ja rakastumisen myötä tapahtuu ihmisten mielissä sekä miten he kehittyvät ja aikuistuvat on teosten keskeisintä ja tärkeintä antia. Unien ja tarinoiden avulla kuvaus laajenee yksilöstä yhteisöön. Tarinat kertovat päähenkilöiden lisäksi myös kirkasvetisen järven ja metsän välissä elävän Kuikan kansan ja laajojen arojen keskellä kohoavilla vuorilla asuvan metsähevoskansan kansanluonteista ja historiasta.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
vanhemmat: Johan Aho ja Hilkka Aho (os. Hannikainen)
Aho on lähestynyt sadun maailmaa ennenkin runomuotoisten kertomusten avulla. Riimitetyt tarinat ovat runokieleltään herkkiä ja suuria sanoja välttäviä. Joidenkin päähenkilöiden nimettömyys luo teksteihin unenomaista tunnelmaa (päähenkilöitä ovat esimerkiksi kissa, poika, kaksi norsua, sininen lintu).
Toistuvia teemoja Ahon fantasiassa ja runomuotoisissa teoksissa ovat etsiminen, seikkailu, unet ja tarinat. Myös luonto on teoksissa aina vahvasti ja erottamattomasti mukana. Ensimmäisessä runokertomuksessa Norsu ja norsu (julkaistu nimellä Tuulia Almila vuonna 1984) keskeistä on etsiminen - laulujen, uusien sanojen ja paikkojen etsiminen. Kaksi kaukokaipuista norsulasta jättää kotitienoon uusia maita nähdäkseen. Matkallaan nimettömät norsut kohtaavat harvinaisen sinisen linnun, joka uskaltautuu esiin piilostaan ja johdattaa norsut Sateenkaarikaupunkiin valkoisessa talossa asuvan kultatukkaisen tytön luo. Stella haluaa löytää veljensä Nooan, joka siniset saappaat jalassaan lähti etsimään lauluja, joita kukaan ei laulanut: "Aina on hän tahtonut/ löytää menneet tarinat,/ tuhat vuotta vanhat/ unohtuneet unelmat." Stellan kanssa norsut kulkevat halki satujen kolmea tehtävää vastaavan maiseman ja löytävät lopulta Nooan. Runokertomus päättyy satujen sinilinnun laulaessa korkealla taivaalla toisen samanlaisen linnun kanssa ja niin norsut kuulivat "Yötä sinisemmän laulun soivan/ - - / ja uskoivat/ toivomusten toteutua voivan."
Onnen opaalissa (1988) etsitään apua puutarhurin surulliselle tyttärelle, joka näkee
maailman aivan harmaan
tuskin kuulee
vihellystä mustarastaan
ja luulee:
käy täällä suru murhetta vain vastaan.
Ei huomaa laulua
joka itkun lomaan punoo naurua
ja vallattomaan tanssiin antaa tahdin -
kuinka oppisi hän kauneuden mahdin?
Lääkäri tuo tytölle troppeja, mutta puutarhurin kissa tuumaa:
Vakava on tauti:
ei auta lääkkeet, jos ei elämästä nauti,
jos on mieli aina musta -
ei enää aika
tuone parannusta
nyt tarvitaan jo taika.
Niin kissa lähtee puutarhurin nuoren apulaispojan kanssa etsimään vanhaa viisasta miestä saadakseen tytölle apua. Apu löytyykin onnen opaalista. Mutta oliko tytön paranemisen syynä taika vai välittäminen: "Hän ehkä ties, että riittäisi/ jos joku välittäisi/ ja jollain olis aikaa/ ilo piilostansa esiin kaivaa."
Teospari Tiuku ja sinihevonen (1989) sekä Tiuku ja sinihevonen salaisella saarella (1990) tuovat Ahon teoksiin unet. Satusormuksensa myötä iltatarinansa kadottanut Tiuku tutustuu Proosa-nimiseen siniseen runohevoseen, joka osoittaa Tiukulle puutarhan kaksi puolta: päiväpuutarhan ja öisen varjopuutarhan.
Fantasiateoksissaan Kuikansulka ja Pääsky ja Yötuuli Aho vetää teemansa kauniisti yhteen. Kuikan kansan nuori tarinankertoja Kuikansulka lähtee vaaralliselle matkalla etsimään kankaankutoja Kivitaskulta ryöstettyä ainutlaatuista aikakangasta, joka alla voi unessa nähdä sekä menneisyyden että tulevaisuuden. Matkallaan Kuikansulka kohtaa laajoilla aroilla ratsastavan metsähevoskansan pojan Itätuulen, joka etsii samaa kangasta. Seikkailutarinan rinnalla ja siihen lomittuen kulkevat Kuikan kansan ja metsähevoskansan syntytarinat sekä shamaanien unet. Myyttiset tarinat ja unet ovat oleellinen osa romaanin viehätystä ja kerronnallista syvyyttä. Myös Kuikansulan ja Itätuulen kaksospoikien tarinan kertovassa jatko-osassa Pääsky ja Yötuuli tarinoiden ja unien merkitys on keskeinen. Teoksessa kulkee rinnan kaksi etsintää, kaksi seikkailua. Yötuuli katoaa Loputtomiin metsiin, ja häntä lähtevät etsimään unennäkijän kykyjä omaava kaksosveli Pääsky yhdessä enonsa shamaani Haukansilmän, uuden aikakankaan kutojan ja tarinankertojan Metsätähden sekä opastaja Takiaisen kanssa.
Molemmat teokset rakentuvat saduista tuttujen elementtien, myyttien ja kansanperinteen tarinoiden sekä moni-ilmeisen luontokuvauksen varaan. Näistä aineksista Tuulia Aho luo omaperäistä, sadunomaista ja kiinnostavaa fantasiamaailmaa. Ahon fantasiassa keskeisiä eivät ole taistelut ja erikoiset otukset vaan päähenkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Jännittäviä juonenkäänteitä unohtamatta se mitä seikkailujen ja rakastumisen myötä tapahtuu ihmisten mielissä sekä miten he kehittyvät ja aikuistuvat on teosten keskeisintä ja tärkeintä antia. Unien ja tarinoiden avulla kuvaus laajenee yksilöstä yhteisöön. Tarinat kertovat päähenkilöiden lisäksi myös kirkasvetisen järven ja metsän välissä elävän Kuikan kansan ja laajojen arojen keskellä kohoavilla vuorilla asuvan metsähevoskansan kansanluonteista ja historiasta.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
vanhemmat: Johan Aho ja Hilkka Aho (os. Hannikainen)
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Runoja Tuula Korolaisen toimittamassa lastenrunokokoelmassa Haamuhetki kullan kallis.
Tekstinäyte
”Shamaani kiipesi kallion huipulle ja katsoi merta, joka välkehti auringon loisteessa vihreänä, sinisenä ja kultaisena. Hän riisui loputkin vaatteensa ja seisoi valossa alastomana ja läpikuultavana. Hän oli paljas, oma itsensä. Hän astui aivan jyrkänteen reunalle. Hän oli jälleen Pääsky, Metsähevoskansan poika, joka kiisi hevosensa selässä rannattomalla arolla, vailla päämäärää, vailla huolia. Hän tunsi, kuinka hänen ruumiinsa läpi puhalsi tuuli, joka vei hänestä kaiken raskauden, kunnes hän oli kevyt, kevyt kuin höyhen tai ajatus.
Hän kuuli lautturin äänen korvissaan ja tunsi loitsun rytmin. Sanat soivat ja väreilivät hänessä, hänen ei tarvinnut muistella niitä. Hän tunsi kutsusanat, jotka vapauttivat hänet. Ne muuttivat Mustan Haukan omaksi itsekseen: Pääskyksi.
”Ilman lintu,
tuulen tuttu,
musta nuoli.
Hidas nopeaksi,
raskas keveäksi,
maa ilmaksi.”
Sanat virtasivat yhä nopeammin. Hänen sormiaan pisteli ja värinä eteni sormista kämmeniin, kämmenistä käsivarsiin, varpaista sääriin. Hän oli keveämpi kuin siipi tai uni.
”Hidas nopeaksi,
raskas keveäksi,
maa ilmaksi.”
Ja hän heittäytyi tuulen syliin.”
Lumen tytär, WSOY 2008
”Ilman lintu,
tuulen tuttu,
musta nuoli.
Hidas nopeaksi,
raskas keveäksi,
maa ilmaksi.”
Sanat virtasivat yhä nopeammin. Hänen sormiaan pisteli ja värinä eteni sormista kämmeniin, kämmenistä käsivarsiin, varpaista sääriin. Hän oli keveämpi kuin siipi tai uni.
”Hidas nopeaksi,
raskas keveäksi,
maa ilmaksi.”
Ja hän heittäytyi tuulen syliin.”
Lumen tytär, WSOY 2008
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 4. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2004.
Kuva: WSOY