Vaarat nousevat soista 1-2

Pitkinä katkonaisina jonoina melkein pohjoisesta etelään näillä karuilla, metsäisillä mailla ylenevistä vaaroista on Jänönvaara korkeimpia. Sen kallioiset itärinteet kasvavat pitkää, laihaa närettä ja honteloita, korkearunkoisia koivuja, joiden latvoissa on harvat oksatupsut, sillä valo pääsee niihin vain vajavaisesti aukosta, joka jää Jänönvaaran ja vastapäätä idässä kohoavan vaaran väliin. Vaaran eteläpää on leveä ja ylhäältä pitkälle alas avoin. Sen rinteet laskevat laajoina ja paikoin äkkijyrkkinä alhaalla kuultaviin soihin ja lampivesiin, joiden rannat ovat upottavia ja syviä. Ylhäällä kasvaa vahvoja, tuuheita koivikoita ja leppävesakkoja hikevästä maasta pienten, kivisten peltoaukeitten ympärillä.

Paavo on syntynyt Vaaran talossa, joka on vain matalaa kynnästä alempana Jänönvaaran eteläpään korkeinta lakea. Jyrkkänä putoaa lounainen vaaran kylki autioksi jääneen talon pihamaalta, alas kankaille, joiden takaa hohtaa väljien vesien ranta ja kauppalan valkeat talot.

Kevät tuulet käyvät kohisevina Jänönvaaran vankan laen yli ja voimatonna puskee myrsky syksyisin sen kallioisiin kylkiin. Talvisin putoaa lumi raskaina, upottavina kinoksina yli vaaran, käärii sen unohdukseen ja hiljaisuuteen, jota vain ladut ja tukkitiet halkovat. Mutta kun kesä on tullut, elää ja säteilee Jänönvaara nuoressa, uhkeassa vihreydessään muistamatta uuvuttavia hankiaan ja öitten puristavaa pimeyttä. Se on täynnä valoa, sen ilma on avaraa ja puhdasta ja tuoksuvaa, ja ne, jotka kulkevat alhaalla pölyisellä tiellä, katsovat ihastuen ja uneksivina sinne ylös, katsovat ylimpänä seisovan talon harmaata sivua vihreällä nurmiaukealla ja miettivät, miten onnellisia mahtavat olla ne, jotka elämänsä päivät saavat asua noin korkealla ja joka kesä katsella yli kaikkien näiden sinivihreinä säteilevien maiden.

[Vaarat nousevat soista 1. Omakustanne 1946, s. 28-29]