Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Enon opetukset

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Romaani alkaa hirtehisellä arkunhakureissulla ja päättyy vähän vakavampaan tilaisuuteen, arkun kantamiseen hautajaisissa. Minäkertoja, Jussi, ehtii arkkuepisodien välillä kasvaa pikkupojasta nelikymppiseksi mieheksi, mutta elämä itse tuntuu pysyvän etäämmällä, lipuvan jonnekin ohi. Jussi on yliopistolla väitöskirjaansa tuloksettomasti puurtava ja masennukseen taipuvainen perheenisä, ikuinen sivustakatsoja, joka kärsii elämän elämättä jäämisen tunteesta. Myös oman avioliittonsa hajoamista Jussi seuraa ikään kuin ulkopuolelta.

Vastauksia ongelmiinsa Jussi hakee itseään vain kymmenen vuotta vanhemmalta enoltaan, jota hän on lapsesta saakka ihaillut. Enolla on aina riittänyt itsevarmuutta ja naisia, sekä elämänviisautta, jota hän mielellään jakaa antautujana pitämälleen sukulaispojalleen. Aikuisenakin Jussi ihailee enoaan, vaikka tämä on auttamattomasti oman elämänsä sotkenut alkoholisti, joka ei edes pysty pitämään kiinni mistään sovitusta. Kalareissuksi aiottu mökkireissukin muuttuu tolkuttomaksi juopotteluksi ja koheltamiseksi, jonka seurauksena eräs poppoon naisista joutuu itsemurhayrityksen takia sairaalaan.

Tamminen kuvaa nasevasti ja huumorilla suomalaisen miehen kamppailua eksistentiaaliongelmien parissa. Miten tätä elämää oikein pitäisi elää, jos aina tuntuu että muut osaavat elämisen taidon jotenkin paremmin? Enolta löytyy tietysti vastaus: ”Säkin koko ajan mietit mitä sun pitäisi olla, eno sanoi. –Mutta mitä sun pitäisi olla sitten? Ei sun mitään pidä olla.” (s. 81)

(Silene Lehto/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

171

Kustantaja

Kieli

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

154

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

205

Kieli