Luutnantti Pasenow eli Romantiikkaa

”Oikea univormu rajaa kantajansa persoonan selkeästi muusta maailmasta; se on kuin kova kotelo, jossa maailma ja persoona törmäävät toisiinsa lujasti ja selkeästi ja jossa ne erottuvat toisistaan; univormun todellinen tehtävähän onkin luoda ja ilmentää järjestystä tässä maailmassa ja kumota kaikki mikä elämässä on epämääräistä ja pehmeästi haipuvaa, niin kuin se petittä näkyvistä ihmisruumiin pehmeyden ja epämääräisyyden, alusvaatteet, ihmisihon, ja vahtisotilaanhan on pidettävä valkoisia hansikkaita. Niinpä siis mies, joka aamulla pukeutuu univormuunsa sulkien viimeisenkin napin, saa ylleen kuin toisen, tiiviimmän ihon, ja samalla hän ikään kuin palaa varsinaiseen lujaan ja vahvaan elämäänsä. Kovaan kuoreensa suljettuna, remmein ja hakasin kiinnitettynä hän alkaa jo unohtaa univormun alle jääneen oman aluspaitansa, ja elämän epävarmuus, jopa itse elämäkin siirtyy kauemmas. Kun hän sitten vielä on nykäissyt univormuntakin helmaa, niin että takki tiukan sileänä ja rypyttömänä verhoaa rintaa ja selkää, niin poissa on jopa lapsi jota mies kumminkin rakasta, poissa nainen jonka syleilyssä hän tuon lapsen on siittänyt, poissa jossakin kaukana siviilielämän etäisyyksissä, niin että hän tuskin enää tuntee naisen huulia jotka kohoavat jäähyväissuudelmaan, ja hänen kotinsa muuttuu vieraaksi paikaksi jossa univormu yllä ei ole sopiva käydäkään.”
(takakansiteksti)