Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Pieni elintila
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Maarit Verrosen proosateos Pieni elintila kertoo Natalian lomamatkasta Lounais-Englannin rannikon Scillysaarille. Mukanaan Natalialla on vain välttämättömin. Hän on tottunut sopeutumaan vähään ja taittumaan niin pieneen tilaan, että telttakin tuntuu tilavalta.
Piirroksillaan itsensä elättävän naisen matkakertomus lomittuu itseironisilla tarinoilla aiemmin eletystä. Suvaitsemattoman perheen lapsesta on kasvanut nainen, jonka on vaikea haluta itselleen oikein mitään. Vanhemmat pettyvät tyttäreensä, ja ystävät ovat hukuttaa hänet vaateillaan. Hän on oppinut vaikenemaan, mutta ei vaientamaan.
Saarilla Natalia päättää opetella elämään itselleen. Rauhan rikkoo kuitenkin yläluokkainen turistipari, Dorothyyn ja Trevoriin. Natalia alkaa piirtää ylimielisen ja riitelevän pariskunnan matkaa, kuvittelee heidän elämäänsä Dorothyn kertomusten kautta. Dorothy ripustautuu ongelmineen Nataliaan, eikä Natalialle jää muuta mahdollisuutta kuin piirtää naisen tragikoominen elämä sarjaksi häpeällisiä sattumuksia.
Pieni elintila kertoo naisesta, joka vaatii olosuhteilta vähän. Hänellä on piirustusvälineensä, ja lahjoista paras: kyky kuvitella. Maarit Verronen kirjoittaa tuoreesti ja tarkkanäköisesti ihmisen elämän perusasioista: miten vähän me tarvitsemme tullaksemme toimeen, ja kuinka paljon ollaksemme onnellisia.
Tunsin omituista riemua tuosta kaikesta: tavasta olla ja elää, liikkua ja majoittua. Se oli minun maailmani. Pienet rakoset, joihin mahtui sopivasti yksi tällainen ihminen.
Maarit Verronen (s.1965) on kirjoittanut persoonallisella tyylillään proosan eri lajeja. Hän on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.
(Tammi)
Verronen on kirjoittanut romaanin käyttäen päällekkäisrakennetta. Lukuina vuorottelevat Ennen ja Matkalla, edellinen etenee lähes novellien tapaan kronologisesti kertojaminän lapsuudesta nykyhetkeen, jälkimmäinen muodostaa kiinteämmän juonijatkumon tapahtumista jossain Brittein saarten syrjäisessä saaristossa. Yhteinen nimittäjä ja teema on kasvatus ja sen vaikutus aikuisiän ratkaisuihin, ja kosto. Verronen on tässä kirjassaan realisti, hän ei käytä fantasia- ja mystiikkaelementtejä. Elämä tällaisenaan on monimuotoinen ja tarjoaa yllätyksiä riittävästi. Helppoa se ei ole, ja äärimmäisyyksien hakijat kuten naparetkeilijät ovat tietoisesti rajanneet elintilaansa, valinnanmahdollisuuksiaan. Ehkä Verronen pyrkii sanomaan, että me kaikki olemme jollain tasolla tekemässä vastaavia rajoituksia omassa elämässämme. Rikkaus ja "oikea" tausta eivät takaa että osaisimme tehdä valintojamme yhtään viisaammin. Vain jos pystymme irrottautumaan saamamme kasvatuksen kahleista, me ehkä kykenemme vapautumaan koston kierteestä. Kovin optimistinen Verronen ei sen suhteen ole.
(Erkki Oksanen/ Sanojen aika)
Piirroksillaan itsensä elättävän naisen matkakertomus lomittuu itseironisilla tarinoilla aiemmin eletystä. Suvaitsemattoman perheen lapsesta on kasvanut nainen, jonka on vaikea haluta itselleen oikein mitään. Vanhemmat pettyvät tyttäreensä, ja ystävät ovat hukuttaa hänet vaateillaan. Hän on oppinut vaikenemaan, mutta ei vaientamaan.
Saarilla Natalia päättää opetella elämään itselleen. Rauhan rikkoo kuitenkin yläluokkainen turistipari, Dorothyyn ja Trevoriin. Natalia alkaa piirtää ylimielisen ja riitelevän pariskunnan matkaa, kuvittelee heidän elämäänsä Dorothyn kertomusten kautta. Dorothy ripustautuu ongelmineen Nataliaan, eikä Natalialle jää muuta mahdollisuutta kuin piirtää naisen tragikoominen elämä sarjaksi häpeällisiä sattumuksia.
Pieni elintila kertoo naisesta, joka vaatii olosuhteilta vähän. Hänellä on piirustusvälineensä, ja lahjoista paras: kyky kuvitella. Maarit Verronen kirjoittaa tuoreesti ja tarkkanäköisesti ihmisen elämän perusasioista: miten vähän me tarvitsemme tullaksemme toimeen, ja kuinka paljon ollaksemme onnellisia.
Tunsin omituista riemua tuosta kaikesta: tavasta olla ja elää, liikkua ja majoittua. Se oli minun maailmani. Pienet rakoset, joihin mahtui sopivasti yksi tällainen ihminen.
Maarit Verronen (s.1965) on kirjoittanut persoonallisella tyylillään proosan eri lajeja. Hän on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.
(Tammi)
Verronen on kirjoittanut romaanin käyttäen päällekkäisrakennetta. Lukuina vuorottelevat Ennen ja Matkalla, edellinen etenee lähes novellien tapaan kronologisesti kertojaminän lapsuudesta nykyhetkeen, jälkimmäinen muodostaa kiinteämmän juonijatkumon tapahtumista jossain Brittein saarten syrjäisessä saaristossa. Yhteinen nimittäjä ja teema on kasvatus ja sen vaikutus aikuisiän ratkaisuihin, ja kosto. Verronen on tässä kirjassaan realisti, hän ei käytä fantasia- ja mystiikkaelementtejä. Elämä tällaisenaan on monimuotoinen ja tarjoaa yllätyksiä riittävästi. Helppoa se ei ole, ja äärimmäisyyksien hakijat kuten naparetkeilijät ovat tietoisesti rajanneet elintilaansa, valinnanmahdollisuuksiaan. Ehkä Verronen pyrkii sanomaan, että me kaikki olemme jollain tasolla tekemässä vastaavia rajoituksia omassa elämässämme. Rikkaus ja "oikea" tausta eivät takaa että osaisimme tehdä valintojamme yhtään viisaammin. Vain jos pystymme irrottautumaan saamamme kasvatuksen kahleista, me ehkä kykenemme vapautumaan koston kierteestä. Kovin optimistinen Verronen ei sen suhteen ole.
(Erkki Oksanen/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.