Esim. Esa

2000-luvulla aloittaneet suomalaiset runouden uudistajat ovat olleet kiinnostuneita erilaisista kokeiluista, esimerkiksi digitaalisesta ja visuaalisesta runoudesta sekä äänirunoudesta. Kokeilijat, joiden joukkoon Henriikkaa Tavikin voidaan lukea, ovat edelleen marginaalissa, mutta tuo marginaali on jo kasvanut aika leveäksi. Esim. Esa on erilaisten runokielioppien kokeilukenttä, varsinainen ilotulitus. Sen keinot ja yksittäiset runot voi vuorotellen nimetä monilla eri nimilapuilla: mm. surrealistisiksi, dadaistisiksi, kollaaseiksi, automaattikirjoitukseksi, languageksi. Yhdessä niistä kuitenkin rakentuu ihan omanlaisensa runoilijaääni. Runokuu-festivaalin avajaistapahtuman haastattelussa muistelen Henriikka Tavin maininneen jotakin sen suuntaista, että kirjoittaessaan kokoelmaa, hänen mielessään takoi vain yksi sääntö: älä jatka samalla reitillä, vaihtele polkuja, älä juutu samaan ideaan.

Kokoelma on tutkimista ja kyselemistä, Henriikka Tavin akateeminen tausta antaa hyvät lähtökohdat kielellisten rakenteiden kyseenalaistamiseen, esimerkiksi tahallisten kielivirheiden käyttämiseen. Huumori on yksi uuden kokeellisen runouden piirteitä, ja sitä on myös Tavin kokoelmassa. Runot sisältävät paljon kuperkeikkoja, joissa sanat ja sanonnat rinnastetaan uudella tavalla ja näin syntyy hauskoja oivalluksia. Tässä kolme esimerkkiä:

Meidän nurkista vetää yhtä köyttä

Olen yrittänyt kukkia, mutta tilanne on ongelmallinen

Kädestä pitäen lakattava toivomasta.

jos hipaisisitte

tai huimaisitte minut suorin piirtein.

Kokoelman moniäänisyys, yllätyksellisyys ja leikillisyys sekä sen yhtäkkiset siirtymät tunnistettavasta absurdiin ja näennäisesti epäloogiseen tekevät kokoelmasta lukijan kannalta haasteellisen. Myös kokoelman typografiset kokeilut lisäävät yllätyksellisyyttä. Toisinaan sanat leikataan torsoiksi, toisinaan ne kehystetään taulujen tavoin. Yksi konkreettisista runoista on ristin muotoinen, risti ei kuitenkaan ole aivan symmetrinen: Tämä on minunristini, näin huonoa tekoa.

Kokoelman toinen sarja on otsikoitu nimellä ”Rose”, mutta lukijan ennakko-oletukset käännetään taas nurinniskoin, kun sarjan ensimmäinen runo alkaakin seuraavasti: En siedä kertomuksia rakkaudesta.

Tähän teokseen pitää palata useamman kerran. Onneksi Henriikka Tavi kuuluu niihin kirjoittajiin, jotka puhuvat mielellään kirjoittamisestaan ja selittävät tekstejään. Helsingin Sanomien palkintojenjakotilaisuuden haastattelussa hän totesi, että täydellinen pidättäytyminen runojen selittämisestä on turhaa runojen mystifioimista. Kyllä runoista voidaan puhua ilman että niistä tuhotaan jotakin ”sanomatonta”.

Kokoelma ei pyri määrittelemään ”hyvää” runoa, huono runo sen sijaan taidetaan määritellä runossa nimeltä ”Tehtävä 1. Kirjoita runo”, jossa mekaanisesti neuvotaan, mitä elementtejä turvallisen ”tyypillinen” runo sisältää. Tämä runo, joka lukijan itsensä pitää ohjeiden mukaan kirjoittaa, on kokoelman ehkä selkein runo. Näiden ohjeiden mukaan runosta tuskin kuitenkaan voi tulla hyvää, vain mekaaninen harjoitelma. Tällä tavoin kirjoittaja tietenkin yrittää kertoa jotakin oman kirjoittamisensa lähtökohdista. Myös kokoelman arvoituksellinen nimi saa tässä runossa yhden selityksensä.

Kokoelman Esa-sarja pohjautuu kirjoittajan omiin vanhoihin päiväkirjamerkintöihin, joita hän on kirjoittanut monta kertaa uudelleen. Kokoelmassa esiintyy myös toinen kiinnostava henkilö, alusta loppuun sivujen alareunassa kulkee runo, jossa Henrietta – niminen sijaisopettaja kiitää polkupyörällä halki maiseman. Henrietta alkaa hieman vaikuttaa Henriikka Tavin alter egolta. Se menee nopeasti Helkamana, raivokkaana kainona Ainona; se viilettää lakanoihin jäätyneiden tunnelien läpi, kuin mankelit ja silitysraudat.

SK-Sanojen aika

---

Henriikka Tavi venyttää esikoiskokoelmassaan Esim. Esa runouden keinoja hauskasti ja oivaltavasti. Runoilla ei ole yhtenäistä, ennalta annettua muotoa. Runon muoto vaihtuu ja vaihtuu, uusia muotoja lainataan, varastetaan ja keksitään. Runoa puhutaan milloin laiturilta, milloin nenästä käsin. Myös käsitys runoudesta – mitä runous on ja ei ole, mitä se voisi olla – on vasta muotoutumassa. Tavi kyseenalaistaa runouden olemassaolon ja osoittaa samalla sen loputtomat mahdollisuudet.

Kokoelman runot ovat ironisia ja vakavia, käsitteellisiä ja tunteellisia, kokeilevia ja omakohtaisia. Ei siis joko tai vaan sekä että.

(Teos)