Pyhiesi yhteyteen

Voi poikaa, voi pientä poikaa. Ei ole mummista nyt kädestä pitämään tällä matkalla jossa hiekkalaatikolta painajaisen näköiset eläimet silpovat ja raatelevat, se on pahinta mitä olemassa ja kaikkein pahinta on, että se on ainoa mitä on. Maanalaisilla vainajilla ei ole unohdusta, ihminen kestää kaiken mikä päättyy, kaiken minkä kello tuntee, mutta ikuisuudessa kellotauluista on tehty pyöriä teilipyöriin, jotka lakkaamatta pyörivät ja murskaavat. Sinne Saatanan loukkuun kävelee minun tyttärenpoikani polvihousuissa, sääressä laastari ja päästä sieppaa lepakko sinipunaisen lakin. Hän tahtoisi itkeä pahan pois, mutta itku ei tule, ei tule itku kauhua katkaisemaan. Ja ääni, ääni valittaa. Nuori mies kumartuu viereeni.
Arkku on laskettu. Miehet heittävät liinat hautaan. Minä muistan, että ennen liinat vedettiin ylös. Sarlotta sanoo jotain, heittää hautaan kimpun kukkia ja puhkeaa itkuun. Anteeksi, anteeksi, tyttöparka valittaa. Mitä sinä olet pahaa Marsipaanille tehnyt, et mitään. Sinä vain yritit kovettaa itsesi veljeäsi vastaan, mutta koska sinä olet hyvä tyttö, sinä teit rikosta itseäsi vastaan, se sinua itkettää, itke vaan, niin sinä olet muistava veljesi. Vertaan vastaan ei voi nousta. Jos sen tekee, itsensä tappaa.
Saattoväestä jotkut heittelevät kukkia, yksittäisiä kukkia hautaan. Jos ne voisi Marsipaani ottaa mukaansa öiselle retkelle, jos voisi painaa pehmeät kukat korviinsa niin ettei hän kuule autiuden kentällä kulkiessaan kauheaa tuomionääntä, joka tauotta pauhaa, tuomion ääni muuttuu pieniksi nuoliksi, jotka puhkaisevat korvat ja ihmisten posket ovat korvaverestä punaiset. Nenän tukkii palavan, haisevan, ruhjoutuvan lihan haju, jota työnnetään nenään kuin lääkäri pitkää putkea.
Lintu laulaa, nuori mies sanoo ettei hän tunne lintuja, siellä lauluttomia ovat linnut, siellä lentävät siivelliset haavat, juuri puhkaistut, sykkivät haavat, jotka pysähtyvät tippumaan verta palaneen puun oksalle joka on liukas kuin jäykistynyt käärme. Maanalaiselta taivaalta sataa kiehuvaa nestettä, jota julkeat ilmassa parittelevat liskot suihkuttavat, niiden meno on hirveätä katseltavaa, koska ne eivät päästä ääntä, ne ovat suuren kaupungin kokoisia ja samannäköisiä niin että ne kaikki ovat sisältä valaistuja, mutta silti pimeitä ja kauhistuttavia. Ne lentävät vatsa auki. Ne kääntyvät ilmassa selälleen, työntävät pitkän terävän nokkansa vatsaan ja syövät itseään. Pappi kohta aloittaa, nuori mies sanoo.