Huono iho

Jo hyvin pienenä tytöllä on vahva erillisyyden ja erilaisuuden tunne. Se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi sitä suurempi huomion ja rakkauden nälkä. Perheessä vain ei tarpeet kohtaa eikä ymmärrystä riitä puolin eikä toisin.

Murrosiässä koulu jää, vaikkei älyssä mitään vikaa olekaan. Jossain vaiheessa etäisyyttä perheeseen ja ongelmiin haetaan tyttökodista. Elämän karumpaa puolta on myös pakko kokeilla: outoja miehiä, viinaa ja kommuuniasumista. Sitten yhtenä kauniina päivänä on vain aikuistuttava ja alettava pärjätä omillaan. Nuoruusvuosien seksuaali-identiteetti on haussa mutta selkiytyy parikymppisenä. Rakkaudelle altistuminen on pelastus. Rakkaus toiseen naiseen selkiyttää myös ymmärrystä omaa persoonaa kohtaan.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
”Kadehdin, ihailin eläkeläisiä, olisin antanut ilomielin nuoruuteni kuin hiusneulan päästäkseni heidän housuihinsa, heidän turvallisuuteensa. --- Elämä kuin veturissa, vankkumaton luottamus omiin väheneviin voimiin. Kukaan ei ollut motkottamassa, patistamassa ja tönimässä. Hei sustahan pitää tulla joku. Sä et oo mitään itsessäsi. Sulla ei ole mitään itseisarvoa. Sä oot nolla. Mahdollisuus tyräykseen, munaukseen, emävalheeseen, tai standardinuoruuteen poikakavereineen ylioppilashattuineen, vuosi ulkomailla kieltä oppimassa, stipendejä ja seikkailuja Lontoossa tai Pariisissa, Yhdysvalloissa tai Alpeilla. Hot Dog. Mä en ollut käynyt edes Ruotsissa ennen kuin täytin kaksikymmentäkolme. Mutta kerta kaikkiaan oli jo niin suuri trippi itsessäni että mä en kaivannut oikeita matkoja.”

Kaarina Valoaalto on kirjoittanut lapsuutensa ja nuoruutensa historian, jäljittelemättömän kirjan siitä kuinka insinööriperheen kireälettisestä kaksostytöstä tulee omia teitään kulkeva toisintekijä ja –ajattelija. Tämän ajattelijan kohdalla vain kaikki saa hevosen mitat, hänelle kaikki annostellaan hevoskuureina.
(takakansiteksti)