Miehet sen tekevät

Yksinäinen lentokone liiteli maan yllä.
Vapaa kansa, vapaa maa oli äsken juhlinut, ja juhlan kaiku tuntui vielä värisevän sen maisemien yllä. Vapauttajat olivat kiirehtineet kynnöksilleen. Kiuru liversi siunaten korkeuksissa.
Lentokone liiteli toukokuun autereisessa ilmassa, sen alapuolella oli metsiä ja vainioita. Kone liiti kahdensadan kilometrin nopeudella, aivan kuin sillä olisikiire nähdä kaikki yht’aikaa.
Sillä olikin kiire. Kaikilla oli kiire. Jokainen kiiruhti rakentamaan uutta vapaata maata.
– Katso, virkahti eversti Haukka insinööri Riutalle, – katso tätä ihanaa maata! Se tulee nyt nousemaan niinkuin satukaupunki usvasta. Katso noita metsiä! Niissä on tämän maan ja kansan tulevaisuus. Niissä on sen aineellinen voima.
Koneessa oli kaksi miestä, insinööri Riutta ja eversti Haukka, jotka tiesivät tarkalleen, mitä jokainen tuuma maan vapautta maksoi niin hyvin ihmisvoimana kuin rahana.
Enemmän kuitenkin ihmisvoimana, joka nyt lepäsi rauhallisesti kesään heräävän nurmen alla.
– Kyllä näen, - sanoi insinööri Riutta. – Näen metsät ja vainiot, jotka tuntuvat vielä arasti hengittävän oudossa vapaudessaan. Sanoit paikalleen: Tämän maan on noustava kuin satukaupungin usvistaan.
Riutta ojensi kättään, aivan kuin olisi tahtonut hyväillä alhaalla huojuvien puitten latvoja.
Kone kiiti eteenpäin. Se oli sivuuttanut maan eteläisen ja lounaisen osan, jota painajaisen musta käsi oli raskaimmin tuivertanut. Pieninä pisteinä näkyivät vainioillaan uurastavat peltomiehet. Joissa ja järvissä kimallelivat jäistä vapautuneet vedet, mutta rannoilla oli hiljaista. Sieltä ei kuulunut tukkipoikien riemullisia heilahduksia.
Jokin tehtaan piippu savusi.
Insinööri Riutta viittasi sitä kädellään ja virkahti:
– Kahdenkymmenen vuoden perästä nousevat nuo mahtavina ja voimaa uhoavina korkeuksiin. Teollisuutemme on silloin päässyt jaloilleen. Haukka ei sanonut mitään, vaan ajatteli. Hän näki jo mahtavia tehtaita, mahtavia savupiippuja julistamassa vapaan maan nousevasta työstä ja teollisuudesta.
Kun meillä oli ollut miehiä vapauttamaan maa, niin tulisi myöskin olemaan miehiä, jotka luovat maalle teollisuuden, nostavat sen korkeimpaan kukoistukseen.
Ennen kaikkea metsien jalostukseen.
Tämä maa ei saisi joutua renkinä palvelemaan vieraitten maitten teollisuutta ja antamaan niille raaka-aineita.
Tämä maa pystyisi itse jalostamaan luonnonrikkautensa.
Kone surisi keskimaan yllä. Suuren puunjalostuslaitoksen piiput höyrysivät. Siellä oli punaisuus riehunut ylinnä, mutta nyt oli työ käynnissä.
Pieni käännös länteen, ja toinen samanlainen tehdasryhmä sukeltausi näkyviin. Sielläkin seisottiin jaloillaan. Insinööri Riutan kasvoilla oli valoisa ilme. Hän mietti, miltä maisema kahdenkymmenen vuoden kuluttua mahtoi näyttää.