Ennen kuin jäljet katoavat

Jos pitää paikkansa, ettei suuri onni tai onnettomuus tule ilman enteitä, niin en ole ennusmerkkejä ymmärtänyt.
Päivä oli samanlainen kuin kaikki muutkin. Tai ei sittenkään. Kyllä se poikkesi edellisistä, vaikka ei asioissa, joilla voisi olla yhteyttä tähän tapahtumaan.
Lapsilla oli ollut koulusta lomaa elokuun 6. päivästä asti. Tavallisesti vien Ingridin autolla koulun kulmaan asti, mutta silloin 8. päivänä, hän nukkui vielä, kun lähdin, enkä ehtinyt nähdä häntä. Jochen oli juonut aamukahvinsa parvekkeella minun ja vaimoni kanssa. Suutelin Hannaa hyvästiksi, ja hän sanoi: ”Älä, älä viitsi, minulla on niin kiire tänä aamuna!” Sitten läksin talosta ja hain auton tallista, huitaisin pölyt jäähdyttimestä ja kuransuojuksista ja päätin, että pesisin auton illalla itse. Ingrid saisi auttaa, ehkä Hannakin. Myöhemmin vasta muistin, että oli perjantai, ja perjantaisin vaimoni käy aina saunassa. Viime vuosina olen jättänyt autoni pestäväksi huoltoasemalle, mutta ennen vanhaan minusta oli hauska huuhdella sitä kasteluletkulla ja sivellä sen vaaleansinistä pintaa vettä valuvalla sienellä. Nykyään minulla on vihreä Brogward, uutta mallia, mutta tuskinpa saan sillä enää ajetuksi.
Ilma oli jo kahdeksan aikaan hyvin lämmin; hiljainen tuuli puhalteli edellään kadun pölyä, niin etten nähnyt kunnolla eteeni ja ajoin sen tähden vielä tavallista hitaammin. Minä olen ratissa aina varovainen. Hannan mielestä olen arka, ja olen varma siitä, että poikani sen takia halveksii minua.