Alkutuuli

Alkutuulen päähenkilö ja minäkertoja antikvariaatinpitäjä Daniel Urwind kirjoittaa päiväkirjan kaltaista tarinaa vaimolleen Amerikkaan vuoden kestävän asumuseron ajalta. Keski-ikäisen miehen mielenmaisema avautuu taaksepäin, lapsuuteen ja nuoruuteen. Tutut paikat ja esineet herättävät muistot henkiin, ja lapsuudenkuvat ja -fantasiat sekoittuvat yksin elettyyn nykyhetkeen. Muistelemalla Daniel palaa "alkuun, takaisin lähtökohtaan", vaikka hän joutuu kysymään, joskus "sydän kutistuen", "mitä tekemistä minulla täällä on, missä muistin huoneessa minä nyt liikun, mikä aika tässä nyt hiljalleen repeytyy kuin kulunut kangas?" Daniel kirjoittaa vaimolleen raportteja kerran viikossa. Vuoden aikana niitä kertyy hänen elinvuosiensa ja kirjan lukujen määrä eli yhteensä 53. Kuitenkin yhtä paljon Danielin kirjoittamisen tarkoitus on muotoilla omaelämäkertaa itselle, "tälle tuntemattomalle minälle, joka livahtaa karkuun aina uuden tuulisen kulman taakse". Tarina kuvaa Danielin kirjoittamisprosessin aikana kokemaa sisäistä muutosta, jota tuuli metaforana symboloi. Kertomuksen ja kirjoittavan minuuden halki "alkutuuli puhaltaa ei-mistään ei-minnekään --" ja " se on metamorfoosin merkki --, se kulkee ihmisten läpi rakkaudessa ja vihassa ja heittää heidän eteenpäin, --". Tuulen liike kertoo ajan kulusta ja ihmisen muuttumisesta ajan paineessa. Se viittaa "ajan rämisevään kakofoniaan", koska "jokaisella on kellotaulunsa kuin läimäys kasvoissaan" ja alkutuuli "viiltää niihin syviä jälkiä, koneisto vedettynä me lennämme kuin petolinnut ajan myötätuulessa". Tarina sisältää vähän ulkoisia tapahtumia, koska Daniel elää eristäytynyttä elämää ja on kääntynyt sisäänpäin tutkimaan itseään. Kertomus koostuu pelkästään Danielin omaelämäkerrallisista kirjoituksista, toisin sanoen kirjoittavan minän puheesta ja hänen sisäisistä kokemuksistaan, jotka hän avaa tarinansa poissaolevan vastaanottajan nähtäväksi. Ulkoinen todellisuus ja muut Danielin elämään vaikuttaneet henkilöt, lähinnä lapsuuden ja nuoruuden hahmot, piirtyvät esiin vain muistin ja muistojen kautta, Danielin kuvitelmina. Kerronta sisältääkin runsaasti fantasian piirteitä: kuvia, metaforia ja unen kaltaista logiikkaa, joka tietysti on myös runokielen erityispiirre. Kirjan mottorunoon tiivistyy hyvin romaanin subjektiivisen kerronnan periaate: runossa talot voivat seisoa katoillaan ja maa leijua ilmassa ja "kaikki muodot ja värit viskautua kuin sikinsokin", mutta niitä pitää kuitenkin koossa kokeva subjekti. Danielin mielessä menneisyys ja nykyhetki tiivistyvät yhteen ja hän elää voimakkaiden muistojen kautta omaa elämäänsä uudelleen. Kirjan lopussa hänestä tuntuu kuin hän olisi "yhdessä vuodessa kulkenut lapsesta aikuiselämän kautta takaisin", kartoittanut tuntematonta itsessään ja antanut kirjoittamalla vaimolleen, "mitä olen voinut, en paljon, muutaman unelman vain, -- pelkoa ja onnea melkoisena sekamelskana" - toisin sanoen oman elämän alkutuulessa katoavan kokemuksensa, tuuleen piirretyn nimensä.