Idän kuningatar

Eräänä huhtikuun aamuna vuonna 1011 Rooman kaupungin perustamisesta lukien (eli 258 vuotta Meidän Herramme syntymän jälkeen, kuten jotkut kristityt asian määrittelevät) ratsasti muuan soturi itään päin Syyrian autiomaan halki.
Hän oli kookas ja leveäharteinen ja hänen reitensä olivat tukevat ja säärensä pitkät, joten hänen espanjalainen ratsunsa näytti hänen allaan pieneltä aivan kuin se olisi ollut jonkun kauppamiehen aasi. Hän piti päänsä ylväästi pystyssä auringon paahteesta piittaamatta. Hänen kasvojensa sivukuva erottui silmiä vihlovaa kirkkautta vasten uhmaavan näköisenä: huulet olivat lujasti yhteen puristuneet, tuuheat kulmakarvat olivat rypyssä ja silmät tuijottivat leppymättöminä kaukaisuuteen. Hänellä oli yllään auringossa kimalteleva, taottu pronssinen rintahaarniska, päässään harjakoristeinen kypärä, kupeellaan miekka ja harteillaan sotapäällikön lyhyt purppuranpunainen vaippa, joka oli vasemman olkapään kohdalta kiinnitetty kultaisella soljella. Niin painava kuin haarniska olikin, ei hiki silti virtaillut hänen kasvoillaan, vaan sai hänen päivänpaahtamat ja ahavoituneet piirteensä näyttämään vain pronssinlujilta ja kovilta. Hänen nimensä oli Lucius Domitius Aurelianus. Hän oli Rooman sotajoukkojen ylitarkastaja, ja nyt hän ratsasti kohti Eufrates-virtaa suorittaakseen keisariltaan saamansa tehtävän.