Pöllänen, Teuvo

Pieni peltotilkku antoi perunoita ja järvestä sai mustaselkaisiä ahvenen köriläitä särpimiksi... sattuipa joskus pohja syvänteiden ukko-haukikin jäämään pyydyksiin... lahnan litteroista, puna eväisistä särjistä puhumattakaan.

Eteläisellä rinteellä ryytimaan muhevassa mullassa kasvatteli muori lisäksi juureksiaan... Olihan siellä lisäksi jokunen marjapensaskin parin sammaleisen omenapuun varjossa, sekä tuuhea lehtinen raparperi puski mahtavia naattejaan paksuista varsistaan.

Metsärinteillä ahon laitamilla löytyy metsärnansikoita, mesimarjoja sekä kauempaa notkelmasta satoisia vadelmapensaita...

Kauempana rimpisuo on syyskesällä kullan keltaisten lakkojen kattamine mättäineen, paikka jonne molemmat mennä runtustelee veden turskahdellessa vanhojen kumiterä saappaiden pykineistä saumoissa.

Astiat täyttyvät mehevistä marjoista, paluumatka ponnistellen ohi upottavien hetteiden, askeleiden painaessa kotiin tarpovien jaloissa.

Kuljettuaan männikköisen harjun poikki, alenevan sankan sekametsän lävitse, harmaa torppa pilkistääkin seuraavalla rinteellä.

Ilta auringon kultaama metsän reuna kuvastuu kotijärven tyynestä pinnasta, sudenkorentojen leikkiessä ruovikon reunoilla... sorsaemon kiirehtiessä poikueineen kaislikon katveeseen...

Marjastajien palattua kantamuksineen mökkiinsä alkaakin hämärtyvä ilta kietoa tämän rauhallisen tienoon, syyskesän utuiseen uneensa ...

Kesän alkaessa painua kohti yhä tummenevia öitä, hallan harmaa lakana on levittäytynyt lakkasuon ylle.

Järven yllä leijuva kostea usva peittää alapellon, suojaten harsollaan perunan kellertävää varsistoa.

Hellan uunin lämmittämässä pirtissä istuu muori keinutuolissaan sukkapuikkojen viuhuessa hiljaisen hyräilyn tahdissa, ukon tutkiessa hartaana bibliaansa, öljytuikun hohtaessa keltaista valoaan...

(2) luku

Huomenissa täytynee vielä käydä sienimetsässä ennen kuin yöpakkaset puraisevat lakkistoja, miettii muori... vaikka onkin jo melkoinen määrä satoa suolattuna tiinuihin ja päniköihin, puolukka survostakin tiinullinen kellarin täyttyvillä tasoilla... antaisipa vielä Ahti kunnon saaliinsa illalla laskettuihin verkkoihin...

Aamu usvan alkaessa hälvetä rientävät ukko ja akka rantaan, keväällä tervattu vahva vene solahtaa syyskylmään veteen.

Muutamien rivakoiden vedoin muori soutaa verkoille, ukon haroessa puikkarillaan ensimmäistä pyydystään... tuntuu siellä verkon naruissa jonkinlaista värinää... näppärästi ukko irrottelee saalista, ensimmäisten mustaselkäisten ahventen sätkiessä hetkessä veneen pohjalla olevassa paljussa, parin säynävän seurana.

Toinen verkko tuntuu lupaavan painavalta... nykäyksetkin tuntuu olkapäissä asti, eikä tuntuneet turhaan... puolenkymmentä pulskaa lahnaa irrotettuaan verkon silmistä, on vielä viimeisen verkon vuoro... tämä tuntunee jääneen kiinni johonkin likopuuhun...

Ukko kurottautuu veneestä, nykäisee rivakasti verkosta... tuntuu raju potkaisu, veden pärskyessä veneeseen... mustaselkäinen metrin mittainen peto, kita ammollaan räiskyttelee vettä silmille, ukon haroessa mahtavaa haukea veneeseen,... pohjalautojen paukuttelu laantuu vasta parista nuijan iskusta... vielä kaksi lahnan murikkaa samasta verkosta, siinäpä saalista kerrakseen...

Suolakalaa riittää särpimiksi pitkäksi ajaksi... huokailevat tyytyväiset kalastajat soudettuaan rantaan, ukon nykäistessä vielä veneentelapuita pitkin lepän juurelle...

Kalanperkuun jälkeen nautitaan varhaisia särpimiä, ukon nakattua kontin selkään ollaankin sitten pärekorit käsissä tarpomassa metsään sieniä keräilemään, auringon luodessa kultaisia säteitään usvan hiipuessa puiden oksistoista, hämähäkin seittien langoilla killuvat vielä öiset kastepisarat kimaltaen helminä Luojan koskemattomassa luonnossa...

Metsä tuoksuu syksyltä puista osaksi pudonneiden lehtien kirjavoittama matto kattaa sammaleista maastoa, vielä löytyy tuttujen sienien lakit harjaantuneisiin silmiin, yö pakkasten kylmä koura ei ole pahemmin puraissut metsän suojissa sammalikon suojaamia sieniä, joita tuntuu aina löytyvan tutuiksi tulleilta paikoilta.

Täyttyneiden korien myötä palataan takaisin... muorille jää vielä sienten perkaus sekä ryöppäys suolaamisineen, ukon tuherrellessa jotain puukatoksen nurkalla taitanee lämmitellä saunaa... joka ranta töyräällä kallion ja ison koivun kainalossa vanhana harmaana työntää savua räppänästään kuulaaseen syys-ilmaan...

Illan suussa... auringon hyväillessä puiden latvoja, on savusauna valmiina kylpijöille... muuripadallinen kuumaa vettä, kuution kokoisen kivikiukaan kyljessä ja tiinullinen kylmää järvivettä vieressä...



(3) luku

Mustuneet seinät savun turnrnentamine lauteineen antaa kylpijöilleen pehmeän tuoksuiset löylyt, joita kyydittää ukon liottama kuivatettu koivuvihta kesän tuomine aromeineen...

Hiljainen raukeus... rauhaisa hetki... siinä he istuvat onnellisina, hien valuessa noroina ryppyisiltä kasvoilta, kauhallinen vettä vielä kuumille kiville....kiukaan kumea karjaisu saa muorin rypistämään otsaansa... vähitellen pehmenevä lämpö kietoo heidät suloiseen syliinsä kaukaisen salon ympäröimässä onnellisten ihmisten maassa...

Perunamaa on tuottanut runsasta satoaan jota nyt yksissä tuumin ylös kuokitaan... monet juuttisäkit on ukko kantanut kellarin täyttyvään laariin... siinä sitä elämän antajaa ...ruokaa on että polvet notkuu... miettii säkin alla rahjustava vanhus kantaessaan viimeisen säkillisen kukkupäiseen varastoon. ..

Syystuulet ovat pudottaneet jo viimeisetkin lehdet puista... järven kattaa muutaman sentin jää, miehen kantavana kantena.

Ukko on lähtenyt kolkka-kalaan vesikelkalla, anturan alla jääpiikki liukuesteenä pitoa lisäämässä... kelkassa olevassa pärevasussa on pitkävartinen kirves... varsinainen kolkkaajan tarvekalu...

Kirkkaan jään alla näkyy selkeänä järven pohjakasvillisuus... ruovikon reunamilla makaa pullea made aivan jään pinnassa... ukko hivuttautuu isku etäisyydelle, humauttaen kirveen hamaralla lamauttavan iskun mateen jäässä kiinni olevaan päähän... suurentaen reiän kohdalla olevaksi avannoksi josta taintunut saalis on helppo kahmaista kala koriin...

Parin muhkean mateen saatuaan työntelee ukon turilas tyytyväisin mielin rantaan... onpahan tässä makoisen kalasopan ainekset muorille... ihan herahtaa vesi kielelle sitä jo makustellessa, kopistelee porstuassa saappaitaan astellen lämpöiseen pirttiin.

Siina onkin jo muorilla suu vehnäsellä ukon tuotua kalansaaliinsa... ettäkö vielä pari madetta... täytynee ruvetakin kalakeiton tekoon, myhäilee muori tyytyväisenä.

(4) luku

Marraskuinen pakkanen on kuivattanut letot ja notkelmat pilvinen taivas on alkanut puskea ensimmäisiä hyisiä lumikuuroja tiukan pohjatuulen hartioilta.

Metsä huokailee syvään, korpikuusten oksat piiskaavat lumimyäakän sakeaa ilmaa, peittäen kaatuneen kuusen juurakon suojiin kaivautuneen kontion lumiseen vaippaansa...

Jäätyneen järvenselällä tuuli lennättää tuiskulunta kiiltävälle kannelle, mihin se kerääntyy aaltomaisiksi dyyneiksi täyttäen sileätkin kohdat talviseen valkeuteen.

Lyhyt alkutalven ilta pimenee nopeasti tummaksi yöksi... sisällä pirtissä ukko kohentelee uunin lopulleen palaneita puita... sinipunainen väreilevä hiillos loistaa suloista lämpöään ...

Öljytuikun valossa muori vielä kutoo sukkaa... puikot löytävät silmukat vaikka täydessä pimeydessä... niin tottuneesti vanhat koukkuiset sormet pujottelevat villalangat sormituntumalla valmistuvaksi työksi.

Tuisku on hellittänyt otettaan, kestäessäänkin toista päivää, puhurin työntämät pilvet ovat kaikonneet... taivaalla kiiluvat tähdet, pakkasen kiristyessä pohjatuulen henkaillessä jäisin huulin...

Koillisella taivaalla... metsäisen vaaran takana alkaa revontulten sykkivä tanssi... kuin hiilloksen monen kirjavat liekit, loimuavat nuo levottomat hunnut vaalentaen talvisen kylmiin taivaan aavemaiseen loimuunsa ...

Suden valittava huuto kiirii kylmässä yössä, vanha harmaakorva antaa kuulua itsestään... Pakkanen paukahtelee tuvan nurkka salvoksissa mutta hyvin rivetty tupa pitää lämpimän sisällään, vällyjen lämmittäessä olkipatjalla lepäävät ukko ja akka näkevät kauniita uniaan... menneestä kesästä sieltä lakkasuon laitamilta missä suopursu tuoksui kesän lämmössä ... muuraimia keltaisenaan koko aapasuo, sen kun sieltä niitä kahmaisi koura kaupalla... hyvä että pois jaksoi korilliset kantaa...



Karjalan kannel

Hellähtävi sointi kanteleen
tuon äänen kuullessani matkan teen
Käy sävel sydämeni sopukkaan
vie aatokseni kauas Karjalaan

Mennein kesäin lämpimien säiden
nurmen tuoksuessa alla kyynärpäiden
Pilvein soutu... taivaan ajattoman äärin
polvihousuin... paljain puoli säärin
Lapsen mieli vailla huolta tuskaa
syömen sopukoissa kannel helähtää

Mehiläisen unettavan lennon
surinoista kuulla niiden voi...
Kantelehen äänen vienon hennon
sydämeni kannel siinä soi...

Pääskyt pesänsä ne alle räystäiden
teki Karjalassa kodin sen
Niiden liidoistakin kuulin sävelen
sen mukana taas matkan teen
soinnis' karjalaisen kanteleen...

25.5.01


Sotaorpo

Evakko kuorma taipaleella
syksyn kurat
litisevät kärryn laidasta
pitelevän pojan
vettyneistä kengistä...

Sotaa pakoon tarpoo
väsyneet kulkijat
Pieni poika hakee
uupunein silmin isää... turhaan...
- Olisi isä ottamassa
syliin... vaikka hetkeksi...
Pyyhkäisten nuhruiseen
hihaan silmänkulmiaan
jatkuu loputon taival...

Siitä isästä uneksin
vielä vuosien kuluessa
Unessani isäni elää
jossakin kaukana...
tavoittamattomissa
Kuin etääntyvä varjo
paeten mielikuvaa
muuttumatta koskaan
todeksi...

- Tiedän vielä kohtaavani
isän... olet niin lähellä
mutta eri ulottuvuuksissa...
Sotaorpo olenkin vain
tässä elämässä...
Isätön en kuitenkaan koskaan...
- Otathan minut silloin
syliisi... isä...

30.9.02



Joulu karjalassa

Peittää hanget kunnaat Karjalan
susilaumat levottomat liikkuu
Tummat kuuset hunnun valkean
lumen paino oksillansa riippuu
Susi harmaa vanha hallavainen
ulvoo kuonon osoittaissa kuuta
Kuun valaiseman peltoaukean
elonmerkkejä ei ketään asujaa
varjot rauniois' vain kivinavetan

Loistavat nuo tähdet taivahalla
hiljaisuuden talven pakkasessa
Kaatunehen korpikuusen alle
kaivautunut karhu talviunilleen
Lepää autiona kylä maiseman
hangen kimaltava viitta harteillaan
Tuiki kynttilät kuin ennen ikkunoissa
ei taloja ei ikkunoita enää

Metsän syliin taajan kuusikon
käynyt peuralauma öiseen lepohon
Kaukainen vain suden synkkä joiku
valveil' pitää vanhan uroksen
Korpi kätkee paljon sisälleen
luonto valloittanut kaiken
Suksen latua edes hangelleen
täällä tekemassä enää ketään

Joulu saapunut muistoin Karjalaan
aisakelloin tiukuin soivan kuulet
riuskan tamman kavioiden kapseen
reen Iämpimien vällyin alIa lapset
Lumisien metsäin talviteillä
kuulet laulut jouluenkeleilä
Kotiin rientää rivakasti humma
tutun pilttuun tietää oottavan
kuun valaistessa talvimaiseman

20.12.02


Kurnpa voisin

Kumpa voisin linnun siivin
nousta taivahan laelle
Korkealle kiitämähän
tuonne ilmaan kesäpäivän
auterehen aurinkoisen
Kumpa voisin voimillani
nousta aaltoin harjanteille
vaahtopäiden vietäväksi
Meren tuulten tuutimaksi
lainehille liitämähän
karikoita kaihtarnahan

Kurnpa voisin painautua
sydämmihin syntyneiden
Mielikuvan muuttajaksi
ainehien antajaksi
lapsieni luona olla
lastenlasteni ilona
Kurnpa voisin elämäni
ehtoopäivät eleskellä
vailla surun syövereitä
kaiken pahan painajaista
mielen mustia mutuja

Kurnpa voisin tervehiä
elon päiviä elellä
Voimin varren väänneskellä
käsivarsin kanniskella
avun tuoda auttavainen
Kurnpa voisin sydämmellä
avoimella ymmärtävän
Kaikkivallan katselmukset
mielin nöyrin mietiskellä
sielulleni sanomiksi
ohjehiksi otettavan

6.10.02

Sielun peilit

Silmäsi ovat peileinä
sielusi salaisiin lokeroihin
Niiden pohjalla olevaa
avaamaasi kirjaa
annat minun selailla

Silmäsi kertovat
mielesi salaiset sanomat
Katseessasi näytät
ajatuksiesi salaisen kartan
Aarresaaren sijainnin
silmiesi sinisessä meressä

Niiden kyyneleet
ovat aaltojen loiskeita
palmurantojen
korallin valkoiselle
hiekalle...

Silmiesi pohjalta
näen trooppisen myrskyn
ensimmäiset salamat
niiden iskeytyessä
usvan peittämille
vuorille...

Silmäsi kertovat
myrskyn laantuvan
auringon laskiessa
tyyntyvään mereen
illan joutuessa
tropiikin yön
lämpimiin tuoksuihin

15.09.02



Kun tuomi kukkii...

Mikä huuma tuon kukan valkoisen
tuoksun häälyessä hämyyn kesäyön
Niityn laitamalla illan autereen
metsän lehteväisen reunan...

Polun reunustaman tuomen vienoon tuoksuun
nuorten kulkijoiden kesäöisen juoksuun
Käsi lämpimänä toisen käden kohtaa
askel kumpaisenkin keveänä johtaa...

AlIa tuomen... kohtaat hellät tunteet
kuuman kosketuksen... neidon punahuulten
käden kiertyessä ylle hoikan uuman...
Kukkii tuomi... kesäyö on lämmin
sykkii syömmet yhä kiihkeämmin...
peittyy nuoret tuomen harso huntuun
metsän lehteväiseen reunaan...

26.5.01


Syliin kesäisen yön

Päivä kuumana iltaan vaipuu
Taivas yllämme tummenee
Minä silmiisi syvälle katson
Tunnen katseesi hellyyden
Olet luonani tämän illan
Syli armaani lämpöinen...

Taivas yllämme utuinen katto
Illan varjoihin nukkuu maa
Minä hapuilen otsaasi kosken
Sinut tuntea vierellä saan
Tunnen sykkeesi rinnasta nousten
Jäit kanssani haaveilemaan ...

Hämyyn kesäisen kuuman illan
Suven tuoksuissa heinäkuun
Yli kuljemme elämän sillan
päivä iltaan kun laskeutuu
Sinä katselit kyynel silmin
päiviin menneisiin eletyin
Luin silmistäs' surun ja kaipuun
Nuoruus päivien muisteluun ...

Tartu käteeni purista hiljaa
Ilot surumme yhteiset
Kun yhdessä vietämme iltaa
Tunteet elämän kokemukset
Kätes' lämpimän tuntea tahdon
Ilta yöhön kun tummentuu
Olet vierellä aamuun asti
päivän noustessa hymysuu ...

12.07.04