Kaunio, Maija

kaikua rannalta lasten nauru.
Leiriväelle lämpöiset yöt.

Myös laita kukkujat kilpasille
laulamaan koivulehtoon.
Pienet pupuset pensaan alle,
näsiän tuoksua metsän kehtoon.
Hyvin kauniiksi kaikki tee.

Pidä kauan auki aurinkoportit,
tee valoisaksi kesäinen yö.
Toisinaan vettä tois harmaat pilvet,
jopa kasvaisi apilan kukka.
Mehiläisille paljon mettä suo.

Ripota punainen mansikkamatto
eteläpuolelle ahon reunaa.
Kukita pientareet joutuisasti,
silloin tuoksut täyttäisi tienoon.
Siellä karkelois perhosten piiri.

Enne on lintujen etelään lähtö.
Pian hämärä seudulla viihtyy.
Silloin tuleennuta vilja puitavaksi,
helli kesän viimeistä kukkaa.
Syksy säälittä viittasi riisuu.



Kevät tuli muistolehtoon,
saapuivat linnut puiden oksille,
vehreys verhosi puiston puut.
Leppeän tuulen hyväillessä
aukoivat valkovuokot silmiään
autereiseen kevätaamuun.
Taivaankaaren alla keinahteli
pieni pilvenhöytyvä
kuin yksinäinen laiva merellä.
Hiljaiset askeleeni johtivat
muistolehdon tyyneen rauhaan.
Siellä taivas ja maa ovat
lähellä toisiaan.
Ihminen havahtuu.
Elämä syntyy, kukoistaa,
ero koskettaa riipaisevalla tavalla.
Mennyt aika päivänkakkaraseppele
kesäisellä niityllä,
elämä hopeapisaroina lehvien
kätköissä,
kevätaamun säihkyvä aurinko
toivon säteitä tulvillaan,
musta maa täynnä virkoavaa elämää.



Kevät tulee
lintusten keralla
räntäsateella
vaalenevin illoin.

Kevät tulee tukka tuulessa
vuokkoja helmoissaan.



Lounatuuli lupaa lämmintä
pajunkissat kellertää
talitintti tanssii kivellä,
rinteen vihreät piikit
keihästävät epäilijän
sitkeimmätkin epäluulot.



Tähdet sulautuvat aamunkajoon.
Auringon sylistä nousevat päivät
vaipuvat sadepisaran tavoin
ajattomuuden mereen.



Mitä sain:
kuulaat illat
tuoksuvat koivut
lämpöiset sateet
hyttysen hyrinät
punaiset apilat
sirkkojen soitot
taipuneet tähkät
kuutamoyöt.

Kaiken annoit kesä.



Kukka jäätyi
lensi lehti
linnun siipi havisi
pisaroita
kuuravöitä
hiutaleiden karkelo.



Havahdun syksyyn
sen hiljaiset kasvot
ja luovuttajan ilme
harmaina riippuvat
syksyn silmäluomet
toisinaan kirpoavat
silmistä kyyneleet
kaikki ruskan värit
hehkuvat kasvoillaan
illan lähestyessä
syksy levittää hiuksensa
tummina harsoina
maiden ja metsien ylle
tuulen urut loihtivat sinfoniaa
laaksosta nousee usva.



Hivelen hiuksiasi,
laitan kukan rintaasi,
hellin sanoilla sydäntäsi.

Päivät tulivat, päivät menivät
- tuuleenko kirjoitin?



Rakkauden siivet kantavat ajatukset
yli kaikkien rajojen kaipaamamme ihmisen luo.
Menevät, tulevat, menevät, tulevat
eivätkä koskaan väsy.



Pilvien partaita astelen
meren vaahdon valkaista annan
yöntummat aatokseni.
Ikävien pitkät varjot
huolten painon ahdistavan
annan tuulten lempeäin viedä.
Piilossa sydämen puutarhassa
kevätunta kukkivat
ihanat kirsikkapuut.

Kokoelmasta Aamusta autereisesta iltaan himmeään




Hiljalleen hiipii syksy jokaiseen sopukkaan,
mutta sydämeni portille asetan vahdin.

Kokoelmasta Elämän maku ja tuoksut



Kesä ja talvi ovat vuorotellen.
Näin on hyvä, jottei tulisi
kuuroksi linnun laululle,
ohittaisi jääkukkia niitä näkemättä.



Kylvä elämässä iloa sydämiin.
Itävyys hyvä.
Sato moninkertainen.



Miksi maailmassa meistä toiset
saavat niin herkän sielun,
että se värähtää jo ilmeestä?



Hyvinä päivinä ei ajan kulkua huomaa.
Vaikeiden päivien tullen tuntuu aika
juuttuvan paikalleen.
Pääsisipä edes huomiseen.



Lähellä käyvät viimat
riipaisevat sydäntä.
Tuulista kaukaisemmat
koskettavat hellemmin.



Elämän koko kuva
auringon nousu,
kukkaniityt
ja kimalaisen lento,
sade, yön usva.
Kaikki tuulet koskettavat sisintäni.

Kokoelmasta Elämän kuuraa ja kukkavöitä