Huurre, Johanna

Kirjailijan muu nimi

Huurre-Karhu, Johanna

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Kirjailijan omat sanat

Oma kirjoittamiseni alkoi teini-iässä. Runojen lisäksi kirjoittelin kaikenlaisia lyhyitä kertomuksia.
Sysäyksen runokirjan julkaisemiseen sain ystäväni kuolemasta. Se herätti toteuttamaan haaveen,
jota olin jo vuosia miettinyt. Vasta kuolema sai tajuamaan elämän ainutlaatuisuuden ja lyhyyden.
Sen, että pitää uskaltaa hypätä, vaikkei pohjaa näkyisi, koska huomisesta ei koskaan tiedä.
Elämää tässä ja nyt, nauttien.

Kriitikot eivät ole koskaan ylistäneet runojani. Se lamaannutti ensin, mutta sitten päätin olla
luottamatta heidän sanaansa ja valitsin kriitikoikseni lukijani. Saamani positiivinen palaute yllätti ja
kannusti uusien kirjojen tekoon. Negatiivistakin palautetta toki on tullut, mutta sen avulla on
mahdollisuus kehittyä.

Toivotan uudetkin lukijat tervetulleeksi käymään ajatusteni sokkeloisissa käytävissä ja ehkä
löytämään sieltä jotain itselleen.

Elämäkertatietoa

Ammatti
tuoteryhmävastaava

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Runoja ja tarinoita julkaistu vuodesta 1984 lehdissä:
Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomien Extra, Aamulehti, Sinäminä, Regina

Tekstinäyte

"Tunnenkohan sinua enää illalla?"
hymyilee mies vaimolleen
tämän mennessä kampaajalle.

"Oletko sittenkään tuntenut
minua koskaan"
miettii nainen
"unelmiani, pelkojani, halujani,
mitään minusta".

Auton ovi pamahtaa kiinni,
vaimo ajaa pois, pois!




Mitä silloin tapahtuu
kun rakkaus sisällä
hyppii yli aitojen
kirmaa lehmänä laitumilla
ammuu hullun lailla

eikö voi olla varma
pitäisikö sille avata portti
vai antaa sen juosta
väkivalloin läpi aitojen.

Sattuisiko vähemmän
päästää se suosiolla ulos
utareet viehkeästi
keinahdellen
sorkat sipsuttaen.


Uusia, vielä painamattomia runoja





En juutu tähän
harmaaseen sementtiin
josta kovettuu jalkakäytävä
muille kävellä.

Minulla on siivet.





Televisiossa poika,
sota pommittanut jalat pois.
Viikon ajan kuuntelin,
tykit eivät jyskyneet,
laskin ihmisten varpaita,
kaikki tallella,
kaksi jalkaakin.

Ihmiset eivät hymyilleet,
eivät muistaneet olemassaoleviaan,
itsestäänselvyyksiä,
elämän helppouttaan.


Kokoelmasta Huuto tyhjyyteen





Selälläni makaan,
valuu järvi korvaani,
hampaitani vihloo,
kipu jatkaa matkaa sisuksiin
kun kuvittelen sinun katsovan
miltä täällä alhaalla näyttää.

Ei käteni ylety
hipaisemaan varpaitasi,
ei edes lentokoneen ikkunasta.





Viimeiseen pisaraan
viini ja elämä.

Huomenna helmi
lasin pohjalla
on jo etikkaa.


Kokoelmasta Huume suonissani




Pieni poika
kuusiaidan sisäpuolella,
hämärässä,
kuopan reunalla,
surren eri lailla
kuin aikuiset.

Kuului kahahdus:
pelästys,
oliko ne enkelin siivet?




Oma pinta-ala ei aina
riitä lämpöön
jota tarvitsee tuiskuja
vastaan
ja jäätä.

Vasta kun meitä on kaksi,
olemme suurempi
kuin kaikki myrskyt
yhteensä.


Kokoelmasta Repaleisin siivin