Heinonen, Tellervo

suojaa kuin lumivaippa
kylmää maata lempeydellään,
- molemmilla on hyvä olla.




Et saa

Et saa huutaa,
vaikka sielusi särjetään.
Sinun on vaiettava,
väärien puolesta,
taisteltava yksin,
ettet murtuisi.
Kuiskata vain Jumalalle hiljaa,
auta sinä,
sillä olet vääriä vastaan
ja oikeuden puolella.
- Tiedän, että olet jo auttanut,
sillä kuritus on kutsusi,
että puoleesi kääntyisimme,
kipu on rakkautesi,
- uuden elämän alku.


-----------


Myrsky

Synkkänä pauhaa meri,
myrsky raivoaa.
Se mitä eilen oli,
oliko unta se kaunista vain.

Oli tyyni ja kaunis meri,
kesäpäivä niin suloinen.
Näinkö äkkiä syksy jo tuli,
vieden lämmön ja auringon.

Elän kesässä kuitenkin vielä,
alla tuoksuvain sireenein.
Elän muistoissa kauniissa joissa,
joka hetki on ikuinen.

Ei tämä myrsky voi viedä,
kesää kokonaan,
ja huominen päivä voi näyttää,
jo kasvonsa hymyilevän.


Kokoelmasta Kaikki yhdeksi





Odotuksen tuska

Sellaisina aamuina
jolloin valo pitkälti viipyy
odotuksen tuskassa
käperryn kuoreeni,
kunnes niukka päivänvalo
saa minut uskomaan,
että elämä sittenkin jatkuu.

Pimeyden jälkeen syntyvä elämä
- voimakkaana sykkivä
jokaisessa solussa
saa täyttymyksensä,
viipyen luonamme siksi
kunnes sirppi leikkuuta
varten hiotaan.
Kunnes kesän viimeinen kukka
taipuu kylmän maan syliin.
- Alkaa uusi odotuksen tuska.





Kaikkea sitä

Olet luojamme laitumella,
kevään kukkanen.
Kasvat auringon syleilyssä,
elämän täyttymykseen.

Olet lintu säihkyväsiipinen,
lennät taivaan korkeuteen,
yön kirkkaiden tähtien yllä,
loistat valona päällä maan.

Olet meren syvyyksissä,
helmi simpukan,
jonka joskus kuorestaan,
vaikea vapautua on.

Olet huurre oksilla talvisen puun,
se silmissäs säkenöi.
Olet kaikkea sitä mitä elämä,
sinulle suonut on.





Kaipaus

Taivas leimuu ruskanpunaisin valkein,
routa vankinaan pitää elämää.
Kovin ottein pakkanen
huurteellaan peitteli tienoon,
jonain päivänä aurinko sen hopeoi.

Kuin kaipaustensa ummussansa luonto
talven kauneuteen verhoutuu,
hieno valkohuntu hartioilla
keväästä ja kesästä jo uneksuu.


Kokoelmasta Pilvilampaita sinitaivaalla





Laakson pohjalta
vuorien rotkosta
elämän ammennat.
- Niin oli tarkoitus käydä
hauraana, rikkirevittynä.
Jostain virtasi voima,
taivaan korkeuksissa
Jumalan linnut
ylistävät elämää.
Taivas hehkui sinistäkin
sinisempänä.
Toivon liekki syttyi hiljaa
- oli uuden elämän
ensimmäinen päivä.





Satujen saari

Kun mieli on kevyt kuin linnun lento,
kun aatos kattohon kapsahtaa,
ja sydän on vielä rinnassa nuori,
joka vain rakastaa, rakastaa.

Pois huoleni viskaan tuulen teille,
ja annan nauruni raikaa.
Mitä onkaan elämä antanut meille,
se pohjolan kesän on taikaa.

Oi kuin on valoisat kesäyöt,
kuink' avara taivaan kaari.
Jospa vain mä tietäisin,
missä on satujen saari.

Sinne runoratsuni valjastaisin
ja veisin sanojen arkun.
Siellä elämän ehtooni viettäisin,
ja kertoisin kauneimman sadun.





Syksyn aikaan

Syksy viettää juhlaa,
yllään hehkuva ruskapuku.
Taivas vuotaa elämännestettä,
myrskytuulessa lehtien kilpajuoksu kiihtyy.
Elintasokilpailun maailmassa,
ihmisen sielu surkastuu.
Materiaalin tavoittelu,
altistaa silmät sulkemaan todellisuudelta.
Heikompiosaiset leipäjonossa,
- syksyn myrskyn pieksemiä.
Jossain kaukana raunioilla itkevät ihmiset
pakolaiset vaeltavat päämäärää vailla.
Syksyn tummuus tunkeutuu sisimpään,
aurinko pilkahtaa pilviverhon takaa.
Onnellisen ihmisen aarteet
luonnon monimuotoisuudessa.
- Syksy riisuu lehden
vain antaakseen tilaa uudelle elämälle.
Ihmisen itku ja kärsimys
kasvattaa uutta hedelmää.


Kokoelmasta Valoa kohti