Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Ripa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Onni on menossa rippileirille. Odotettavissa on mukavaa yhdessäoloa kavereiden ja ihastuksen Aadan kanssa. Tai näin nuoret ainakin luulevat.
Rippipapiksi paljastuu Jaakkima Murto, jäykkyydestään tunnettu pappi. Vaikka nuorisotyöntekijä Riina yrittää parhaansa, tuntuu Jäykkis pilaavan leirin tunnelman. Tunnit ovat kuivia, eikä keskusteluista tule mitään. Veetikin häiriköi tapansa mukaan. Hänen käyttäytymiselleen löytyy kuitenkin ikävä syy.
Leiri päättyy ja kesäloma alkaa. Onni auttaa parhaansa mukaan Veetiä. Suhde Aadan kanssa syvenee, mutta leirin ikäviä asioita täytyy muistella vielä kesäloman aikanakin. Nuoret tuntuvat aikuistuvan vauhdilla.
(Jenski / Sivupiiri)
Onni on lähdössä innostuneena rippikoululeirille ja samalle leirille tulee myös Onnin ihastut Aada. Vastoin odotuksia rippipapiksi onkin tulossa Jaakkima Murto, jota kutsutaan Jäykkikseksi. Hän on nuorten mielestä kovin korkeakirkollinen, ja nuorisotyöntekijä Riina yrittää parhaansa ja pastori Sannikin rientää lopulta apuun. Ripa tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.